Suomalaisen nelihenkisen perheen ruokamenot ovat 871 euroa kuukaudessa. Siihen kun lisätään 300 euroa (35%) veroa maataloustuen maksua varten saadaan perheen ruokamenoiksi noin 1171 euroa. Eli tämän maksamme ruoka maataloustuki.
Miksi Suomessa ruoka on kallista?
Kallistaon
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Suomen arvonlisävero on myös kerkea, 24%. Näin saadaan kertättyä osa maataloustukien maksamiseksi ja loppu otetaan velkaa. Eli kun pitäisi ostaa ruokaa ostammekin suurelta osin veroa. Oikeissa maissa arvonlisävero on 19%.
tuon 300 euroa, perusteluja peliin.
Suomessa maataloustuki on 4500 miljoonaa euroa vuodessa, joka tekee 900 per henkilö vuodessa. Nelihenkinen perhe maksaa keskimäärin 3600 eruoa vuodessa maataloustukea, eli joka kuukausi 300 euroa. Näin luku 300 täsmää tarkalleen, eikös vaan.
Suomalaiset kuluttajat maksavat maataloustukea veroina noin 2,1 mrd euroa, joka tekee sen 400 euroa per nokka vuodessa. Jos maataloustukea laskettaisiin, meillä ruoan hinta nousisi taatusti enemmän kuin tukea vähennettäisiin, sillä raaka-aineen hinnan muutokset kertaantuvat ketjussa alkutuottajalta kaupan hyllylle verotuksen ja katteiden kautta. Ne, jotka eivät syö kaupan ruokaa voittaisivat, muut häviäisivät.
Maatalouden tuki ei ole 2,1 miljardia vaan 4,5 miljardia. Lisäksi tulevat systeemiin liittyvät veronmaksajan palvelut, kuten lomituskustannus, MTK:n kustannukset, tukien jaon kustannukset, tarkastuskustannukset, veronmaksajien maksamat vieljelijäeläkket, sukupolvenvaihtokustannukset, Ely- keskustuki, maanviljelyn ympäristötuki, maataloustuotteiden vientituki, ym. monet ja monet veronmaksan kustannukset jotka ovat piilotetut systeemiin viimeisen 65 vuodean aikana.
Noista maksuista ei voi viljelijää syyttää - niillä pyöritetään byrokratiaa, jonka veronmaksajat kustantavat.
Viljelijän tuntipalkka on todella pieni ,joten tukiaisia tarvitaan.
Espanjan,Italian,Ranskan valtavat tukiaiset ovat kyseenalaisia verrattuna tänne kylmään Pohjolaan - Suomikin maksaa niitä.
ruotsissa ei ole lainkaan kansallisia maataloustukia ja ruoka on halvempaa kuin suomessa. s-mafia pissii meitä silmään!
Siis me kuluttajat eli ruoan ostajat maksamme sen 2,1 mrd euroa, onko vaikea ymmärtää? Emme me kaikkia Suomen veroja sentään maksa.
Siis kylmä pohjola. Kyllä näin on ja siksi Suomeen kannatta tuoda mahdollisimman suuri osuus elintarvikkeistamme niistä maista, missä tuottaminen on järkevämpää ja halvempaa. Suomalainen viljelijä haluaisi kasvattaa vaikka ananasta vientimarkkinoille kunhan veronmaksajat vaan maksavat. Miksi pitää esimerkiksi laivalasteittain viedä maailmamarkkinahintaan vehnää, kun vehnäntuotannon kokonaiskustannus on Suomessa yli nelinkertainen!!!!!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maataloustuki
"Tukien maksamisen vastineeksi saadaan halvempaa ja laadukkaampaa ruokaa"
Totta, mutta tuottajille maksettua hintaa lasketaan koko ajan, vaikka tuotantokustannukset nousevat ja kuluttajalle elintarvikkeet vain kallistuvat. Kauppa vetää välistä.
No perusta sitten myös kauppa! Ja miten niin halvempaa ja laadukkaampaa?????? Kaikkialla on halvempaa ja laadukkaampaa. Hinta on aivan selvä asia, laatu on vaikeampi. Mutta vertaa nyt vaikka Valion kengänpohjallisjuustoja Sveitsiläisiin, tai vaikapa Hollantilaisiin juustoihin!!!
Siis jokaisesta ruokaostoksestasi menee 35% lisä maataloustukeen!!! Jotain pitää kohta tehdä, varsinkin kun puolet valtionvelanotosta menee suoraan maatalouden tukemiseen.
kun yksi tyhmä väittää ja toinen tyhmä uskoo, vai mitä.
Ei kepulaista nyt näin tyhmäksi pitäisi väittää, pikemminkin härsksi.
No tuo 871 € / kk ei riitäkkään noille Pakoloisperheille ruokaan, kun sakkia on 6 -10 perheessään. Että silleen.
Kaupat vetää välistä.
itse en käytä k enkä s marketteja, käyn lidlissä ja jos tarvin muuta, ostan aina ulkolaista ruokaa. Kaikki tuotteet ulkolaisena.
Venäjän elitarvikkeille lataama tuontikielto auttaa meitä säästämään sentään jonkin verran kuluissamme. Pahinta mitä suomaiset voivat tehdä on viedä maasta verovaroin kasvatettuista raaka- aineista tehtyjä elintarvikkeita. Viedessä paketti sisältää vain puolet elintarviketta, toinen puoli on silkkaa veronmaksajiemme rahaa jonka laitamme ostajamaan käyttäjille lahjaksi pakettiin mukaan. Se on hölmöintä mitä kukaan voisi tehdä.
Kyllä, onneksi nuo Putinin itse asettamat "Venäjäpakotteet" näyttävät kestävän viellä pitkään ja hartaasti.
Sais loppua tuo lahjojen laittaminen paskaryssille kokonaan.
Entäs ravintolaruokailut, paljonkos niissä on maataloustukia? Tai hampurilaiset ja kebabit? Ei taida niissä hinnoissa näkyä maataloustukia, koska ruokailijoita riittää näin lama-aikanakin.
Lisätäänkö maataloustuet ainoastaan K ja S markettien ruokalaskuun? Entäs lasketaanko ruoan maataloustukihintaan myös kaljalastit ja siiderit?
Et näköjään ymmärrä asiasta mitään, valitan.
Niin todelllakin; Ei ne maataloustuet hinnoissa ole vaan veronmaksajan veroissa, jotka siirretään käsittelymaksut vähennettyinä suoraan maataloustuotteiden tuottajalle erilaisina tukina! Pikemminkin päin vastoin, hinnat olisivat kalliimpia ellei tukia olisi ja näin esimerkiksi tuettuja elintarvikkeita ei ole järkevää viedä maasta koska tuotteet sisältävät veronmaksajien maksamaa rahaa ja vain osaksi tuottetta "itseään".
Keskusliikkeiden ja muiden korruptiokartellien vuoksi. Sekä S- ja K-ryhmän määrävän markkina-aseman vuoksi. Liiteri tekee oikein hyvää Suomen elitarvikemarkkinoille...
Paljonko Kelan ja sossun avustuksissa on meidän veronmaksajien tukea?
Kelan avustukset kuuluvat tähän keskusteluun siksi, että MTK- lainen ruoka on kallista.
Miksi työssäkäyvillekin pitää antaa erilaisia tukia, elääkö ne liian kalliisti eli yli varojensa. Samalla tavalla niitä voi syyllistää kuin maajussiakin.