kun jehovan todistajiin kasvaneista lähtee uskonnosta tilastollisesti 66% pois uskonnosta. tarkoittaa se että useimmat todistajat on pakotettuja karttamaan jotakuta tai ainakin tuntevat karttajia. järjestö kielsi joskus elintensiirrot ja salli sen myöhemmin. eikö järjestön olisi jo aika tunnustaa että karttaminen on vääryyttä ja lopettaa tämä käytäntö. karttaminen koskettaa useimpia kuin elintensiirrot.
lähes kaikki jt:t tuntevat kartetun
oppivaihtoon
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei Vartiotorni uskalla lopettaa karttamista, eihän sinne kukaan enää sitten jäisi. Se olisi lahkon loppu. Linja muuttuu kireämmäksi vaan koko ajan.
Voi maailmanloppu kyllä tulla Vartiotornille muutenkin, on erityisesti nuorison jäsenkato sellaista mallia. Kohta pelkkä mummojen ja pappojen kerho, ei sinne nuoriso jää enää.