Mitä tarkoittaa armon muuttaminen irstaudeksi?

Asiaa olen miettinyt ja en tajua asiaa. Hävettää kun en tajua. En kehtaa kysyä tätä asiaa kuin salaa. En oikein ymmärrä kumpaakaan sanaa kun ne eivät ole kosketeltavia.

Armo?

Muutos

Irstaus?

Mieleen on tullut kolikko, joka viuhuu hetken ilmassa ja sitten se tulee kämmenelle ja siinä on joko armo tai irstaus. En vaan saa kiinni ratkaisusta.

Eli tää kysymys poilkii Raamatusta vääristä opettajista ja heidän tuomiostansa:

" Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.

Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. "

Juudas 1: 3-4

Eli jumalattomat, monikko, kääntävät Jumalamme armon riettaudeksi, miten tämä kääntäminen tarkoittaa. Nyt tuli mieleen että kääntäminen voisi olla asenne. Eli asennemuutos, jota iso jumalattomien lauma, joka on luikertanut jonnekin eli " teidän joukkoonne ". Kuulostaa että uskvoien joukkoon.

Ei tässä muuta kuin kääntötyötä armosta irstsudeksi ihmetellessä. Eilen nukkumaanmennessä mietin että aamulla kysäisen täältä lun minä en ole keittiön laatikon terävin veitsi =)
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


diyl kirjoitti:

Asiaa olen miettinyt ja en tajua asiaa. Hävettää kun en tajua. En kehtaa kysyä tätä asiaa kuin salaa. En oikein ymmärrä kumpaakaan sanaa kun ne eivät ole kosketeltavia.

Armo?

Muutos

Irstaus?

Mieleen on tullut kolikko, joka viuhuu hetken ilmassa ja sitten se tulee kämmenelle ja siinä on joko armo tai irstaus. En vaan saa kiinni ratkaisusta.

Eli tää kysymys poilkii Raamatusta vääristä opettajista ja heidän tuomiostansa:

" Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu.

Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen. "

Juudas 1: 3-4

Eli jumalattomat, monikko, kääntävät Jumalamme armon riettaudeksi, miten tämä kääntäminen tarkoittaa. Nyt tuli mieleen että kääntäminen voisi olla asenne. Eli asennemuutos, jota iso jumalattomien lauma, joka on luikertanut jonnekin eli " teidän joukkoonne ". Kuulostaa että uskvoien joukkoon.

Ei tässä muuta kuin kääntötyötä armosta irstsudeksi ihmetellessä. Eilen nukkumaanmennessä mietin että aamulla kysäisen täältä lun minä en ole keittiön laatikon terävin veitsi =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu