Työnantajaa ei kiinnosta enää työntekijä!?

DuunariRoope

En ole koskaan allekirjoittanut mitään sellaista paperia tai työsopimusta, jossa lukisi että jos aloittaa kesäloman arkipyhää (esim. juhannusaatto) seuraavana arkipäivänä niin työnantaja ei olisi velvollinen maksamaan siitä arkipyhästä korvauksia. Miten sellaista on työnantajan mahdollisuus kiertää kuin kuumaa puuroa? Tulisiko minulla oikeus tällöin sanoa, ettei ole varaa kesäloman jälkeen tulla enää duuniin ja eväätkin maksaa ihan saakelisti, kun ei tahdo palkasta riittää leivän päälle oikein margariinikaan?! Kuulun onneksi ammattiliittoon ja koitan asiaa selvitellä sieltä? Onko moista tapahtunut muualla?!

7

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • work_lawyer

      Allekirjoittamalla tämän paperin suostutte siihen että työnantaja ei maksa palkkaa ollenkaan ja te maksatte pääsymaksua työpaikalle saadaksenne tehdä työtä ilman taukoja 24/7/365.

    • Lopetahyvänsäänaik

      Maksaisitko itse yrittäjänä työntekijälle työn tekemättä jättämisestä? Niinpä. Koettakaa nyt jo pösilöt tajuta, ettei nuo naurettavat tekemättömän työn etuudet enää kuulu tähän päivään ja niillä lakipykälillä voitte pyyhkiä persettänne, koska kun sana työntekijästä joustamattomana rahanimijänä leviää yrittäjien keskuudessa, ei leivän päälle löydy jatkossa enää muuta kuin ilmaa!

      • DuunariRoope

        Työsopimuksen mukaan juhannusaatosta tulee maksaa työntekijälle arkipyhäkorvausta, eikä siihen ole mitään perääntymisoikeutta työnantajallakaan ellei sitten järjestä juhannusaattona työtä työntekijälle. Ei juhannusaatto mikään palkaton vapaakaan voi olla eli työnantajalla on tällöin velvollisuus järjestää työtä, mikäli jättää arkipyhäkorvaukset maksamatta. Tällöin se vaan on kolmikertainen liksa! Olisin mä ihan hyvin töissäkin voinut olla!

        Suomen työaikalakia ja työsopimusta noudattamatta jättäminen on sama kuin rikos työnantajalta.

        Milloin teille työnantajille oikein selviää, mikä todellisuudessa motivoi sitä työntekijää. Se ei ole pääasia, että työntekijälle järjestetään työtä vaan se, että työntekijälle myöskin maksetaan kohtuullinen korvaus työpanoksestaan työsopimuksen mukaisesti, johon kuuluu arkipyhä- ja vuosilomakorvaukset. Työnantajalle varmasti on tärkeätä se työntekijöidenkin hyvinvointi ja yrityksen etujen mukaista kai lienee että työntekijä on motivoitunut ja jaksaa tehdä työtänsä ja se että tämän elämässä menee muutenkin hyvin. Ruoskimalla jatkuvasti työntekijöitä saadaan aikaan vaan se, ettei työpaikalla viihdytä kovinkaan pitkään, enkä tarkoita tällä nyt mitään ihmisten vanhenemista vaan sitä työntekijöiden jaksamista. Työntekijät lopulta sen kaiken työn tekee, josta työnantajakin sen leipänsä saa, joten kyllä työnantajien tulee kiittää työntekijöitä että firma pyörii ja rahaa tulee taloon!

      • turpa-kiinni

        Kyllä maksaisin, koska laki niin määrää. Painu sinä nyt jo latoosi jankuttamasta näistä "työn tekemättä jättämisestä maksamisista". Laki nyt vain määrää, että sairausloman, arkipyhän ja loman ajalta on maksettava, niin silloin niistä on maksettava. Älä ryhdy yrittäjäksi, jos ei ole rahkeita noudattaa lain ja työehtosopimusten määräyksiä loma-aikojen ja arkipyhien palkanmaksuista tai älä ainakaan palkkaa yritykseesi ainuttakaan työntekijään. Tosin ei sinun paskafirmaasi kukaan haluaisia tullakaan, kun et kuitenkaan mitään noudata ja koko ajan saa olla vääntämässä kun jätetään maksamatta sitä ja tätä.

      • DuunariRoope
        DuunariRoope kirjoitti:

        Lisäisin viestiini myöskin sen, että meillä on työnantaja moneen otteeseen haastettu käräjille työntekijää noudattamatta jääneistä asioista, kun työnantaja on liikaa noudattanut "omaa lakia" ja kuittaneet asiat tavalla tai toisella etsimällä "porsaan reikiä", joita ovat sitten koittaneet tukkia tavalla tai toisella. Vain yhden käräjöinnin työnantaja on voittanut ja muut käräjöinnit hävinnyt.

        Täytyy muistaa, että yrittäjillä elämän työ on siinä omassa firmassaan, muttei se ole sama kuin heidän "valtakuntansa" jossa Suomen lakia tai TES:ä ei tarvitse noudattaa ja vastaavasti monella työntekijällä koko elämä saattaa olla kiinni siitä kunnei saa kaik palkanmaksussa kaikkia saataviaan. Alle 100 euroa on iso menetys monesti työntekijälle?
        Käsittämätöntä on sekin, että palkkanauhat annetaan meille käteen yleensä palkanmaksupäivänä tai jopa viikko sen jälkeen, kun voisi tarkastaa oman palkkansa oikeellisuuden ennen palkanmaksu päivää? Onko sellainen todellakin laillista, että työnantaja saa tällaisesta liueta? Eikö palkanmaksun tositteet tule antaa yleensä 1-2 päivää ennen palkanmaksua, eikä vasta palkanmaksupäivänä tai vasta sen jälkeen!?
        Työnantaja ilmoittaa asiasta tilitoimistolle ja palkkojen maksut syytetään aina tilitoimiston sotkuiksi tms.
        Edelleenkin meitä on miettinyt se kun bonukset täyttyivät, mutta se vietiin meiltä pois ja omistajapariskunta lähtivät vähän ajan päästä siitä messumatkoille ulkomaille. Bonusten menettämiseen syytettiin joitakin laatuun liittyvä poikkeamia 10 vuoden saralta, kunnei koskaan mitään invertaarioita ole tarvittu, mutta kuinkas ollakaan niitä tarvittiin! :) Käyttämäämme tietojärjestelmään tulee kuitenkin jatkuvia bugeja ja virehitä ja järjestelmää on kehuttu monipuoliseksi ja luotettavaksi. Ihmiset meillä työtä tekee eikä liioin mitkään robotit! Robotit voivat mennä oikosulkuun, muttei koskaan ihminen?! Virheitä sattuu eikä niistä pääse eroon.

      • DuunariRoope
        turpa-kiinni kirjoitti:

        Kyllä maksaisin, koska laki niin määrää. Painu sinä nyt jo latoosi jankuttamasta näistä "työn tekemättä jättämisestä maksamisista". Laki nyt vain määrää, että sairausloman, arkipyhän ja loman ajalta on maksettava, niin silloin niistä on maksettava. Älä ryhdy yrittäjäksi, jos ei ole rahkeita noudattaa lain ja työehtosopimusten määräyksiä loma-aikojen ja arkipyhien palkanmaksuista tai älä ainakaan palkkaa yritykseesi ainuttakaan työntekijään. Tosin ei sinun paskafirmaasi kukaan haluaisia tullakaan, kun et kuitenkaan mitään noudata ja koko ajan saa olla vääntämässä kun jätetään maksamatta sitä ja tätä.

        Olen asiasta kanssasi täysin samaa mieltä. Yrittäjän tulee ottaa nämä työntekijästä koituvat kustannukset ja asiat huomioon, kun perustaa yritystä ja palkkaa ihmisiä töihin.
        Hieman alle 10 euron palkka on todella pieni ja naurettava ja sekin on täysin naurettavaa, kun arkipyhän palkasta joutuu vielä tappelemaan ja sitten työnantaja kääntää sen vaan tilitoimiston palkanlaskijan sotkuksi!?

        Jokatapauksessa vuosiloma kuuluu jokaisen palkatun työntekijän oikeuksiin, kuten myöskin työnantajallekin. Meillä työnantaja hädin tuskin käy työpaikallaan vaan hänellä taitaa olla tärkeinpää lastensa hoito, kun taas työntekijöiden lapset ovat päiväkodeissa, avoimissa päiväkodeissa ja kouluissa, jotta vanhemmat voivat käydä töissä?! Ei taida kovin sosiaalisia lapsia heistä tulla, kun vanhemmat säästävät jo lastenhoidon kustannuksissa ja työntekijöidensä palkanmaksussa!?

    • DuunariRoope

      Kannattaa kitupiikkityönantajien ja muiden firman omistajien laskuttaa asiakkailtaan vaan "alennettuja hintoja" työstään ja palveluistaan niin saavat nähdä millaista "persnettoa" se tuo firman talouteen.

      Palkansaajien perheen taloushan siinä saattaa kärsiä jo pelkästään sillä että työnantajat ja muut firmojen omistajat jättää niiltä päiviltä palkat maksamatta, joilta työnantajan kuuluu maksaa.

      Vuosilomat tulee kuitenkin jokaisen työntekijän pitää tai ainakin saada kertyneistä vuosilomista myöskin rahallinen korvaus. Loman aikanakin tulee jokaisen palkansaajan kuitenkin elää vaikkei töitä tekisikään ja myöskin levätä/rentoutua ja vaikkapa matkustellen viettää elämää.

      Ei kovin suurella tolalla ole nimim. "lopetahyvänsäänaik" firman asiat, jos asennoituu noin työntekijöihinsä. Vaihtuvuus taitaa olla hänen firmassa Suomen kärkiluokkaa!?

      Se, että vaihtuvuus on suurta firmassa tai työntekijöillä on motivatio-ongelmia niin voisiko työnantajat miettiä sitä, että vika saattaisi olla myöskin heidän omissa asenteissaan tai välinpitämättömyydessä.

      Firmaa ei kannata perustaa, jos työntekijät ovat työnantajille vain pelkästään suurin menoerä (tällöin kannattaa perustaa sellainen firma jossa ei ole muita työntekijöitä kuin omistaja), eikä liioin ole halukas heihin sen enempiä satsaamaan! Sellainen työnantaja "kusee kintuillensa", joka ei piittaa siitä että työntekijät ovat tärkeitä!? Ei mikään kiitoksen sanominen tuo sitä margariinia leivän päälle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe