Työttömyyden estäminen alkoholisoitumisen takia

alkkistenkarsintaa

Alkoholiongelmiin työelämässä tulee puuttua, jotta työttömyyden syntyä päästään estämään, kun alkkikset saavat potkut ja päätyvät työttömiksi.

Alkoholiongelmaisia pitäisikin jo lähteä kartoittamaan, ja ongelmaa ruotimaan ihan ruohonjuuritasolta eli jo työelämässä olevista. Töissä olevaa kansaa varten pitäisi alkaa perustamaan sosiaalipalveluita alkoholismin estämiseksi jo työelämän aikana, näin ongelma ehkäistäisiin ennenkuin se kasvaa mittapuussa siihen pisteeseen, että alkoholismin takia saa potkut. Se on jo myöhäistä silloin kun ongelma on edennyt niin vakavaksi.

Etenkin yritysjohtajat ovat kovia kuluttamaan viinaa. Aloittaen yritysjohtajista tulee perustaa sosiaalipalveluita TE-keskusten lomaan, jossa yritysjohtajat ja duunarit käyvät viikottain maanantaisin testeissä, jossa kysellään henkisestä hyvinvoinnista sekä viime viikonlopun alkoholikulutuksen määristä. Lisäksi otetaan verikoe jolla pyritään selvittämään onko alkoholia nautittu tasoittavana vielä sunnuntainakin, tai pahimmassa tapauksessa maanantai-aamuna ennen töihinlähtöä. Visiitti alkoholisminvastaiseen sosiaalipalveluun suoritetaan maanantain työpäivän ruokatauolla. Omat ruuat saa tuoda mukaan TE-keskuksen palvelupisteeseen, jossa työssäkävijöille suoritetaan terveyspalveluiden alkoholismin vastainen testi.

Työssäkäyvät duunarit ja yritysjohtajat tanssivat riemusta torilla ja ylistävät uudistuksen tarpeellisuutta alkoholismin kitkemiseksi työssäkäyvästä kansasta!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2240
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        39
        1792
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1563
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        237
        1295
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        63
        1287
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1106
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        63
        1041
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        61
        1006
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        107
        722
      Aihe