Tapasin toissa vappuna ihanan miehen, joka ei välttis ollu rakkautta ensisilmäyksellä, mutta rakkaudeksi se muuttu ja alle 3kk päästä muutettiinkin saman katon alle. Miehen mukana tuli myös koira. Päällisin puolin ihanan oloinen otus, mutta onkin jotain aivan muuta. Mies teki pitkiä päiviä joten koiran hoito jäikin mun kontolle n. 95%:sesti ja miehen käsitys koiran ulkoilutuksesta on se että käytetään just tasan kusen mittasesti pihalla. Ite tykkäisin lenkkeillä yms, ja koirahan kanssa se onnistuu. Mutta ei tämän. Koira ei kuuntele,ei tottele, haukkuu vastaan tulevia koiria ja välillä myös ihmisiä. Koira oli leikkaamaton uros, joka alkoi nylkyttämään mua joka käänteessä, kerran punki sänkyyn väkisin ja repi peiton päältäni,kerran hametta. Koira leikattiin, autto jonkun ajan päästä tohon nylkyttämisongelmaan, mut silti koira yritti alistaa aina kun isäntä ei ollu paikalla. Muutettiin huhtikuussa rivariin kerrostalosta ja hetken aikaa näytti että koira olisi rauhottunu. Sitten alko taas ongelmia ulkoilutuksen kanssa, kerran koira riuhto ittensä pois pannoista ja kävi pikkusen koiran kimppuun. Totesin että toi elukka saa lähtee ja lapsia en tahdo niin kauan kun koira on talossa. Tiedostetaan että koiran isoin käytösongelman aiheuttaja on liikunnan puute ja huono koulutus. Itse en ole koiraihminen, siedän kyllä koiria, mutta en tätä. En saa koiraan minkäänlaista otetta, se ei tottele, koko ajan saa olla komentamassa ja aamulla kun herään, herään kiukkusena kun näänkin meidän koiran naaman. Olen yrittänyt sanoa vaihtoehdoks et minä tai koira. Mies valitsi koiran ja totes et jos rakastaa toista,on osattava päästää irti. Kuinka itsekästä, kun mies ei ees huolehdi koirastaan ja kun menen töihin, meillä ei jää edes aikaa koiran hoitoon. Koira on sekarotuinen, coctail eri metsästyskoirii, sen paikka ei ole sisällä. Ja meillä järjestys menee niin että ensin isäntä, sitten koira ja sitten vasta minä, koira ei siis pidä mua emäntänään vaan edelleenkin määrä kaapin paikan ja miten saan elää omassa kodissani. Rakastan miestäni yli kaiken, ollaan puhuttu naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta, mutta koira ei voi jäädä. Pitäiskö mun koittaa sietää koiraa rakastamani miehen takia vai olisiko aika luovuttaa?
Koira tulee miehen ja mun väliin
4
158
Vastaukset
- Oskunen
Hei!
Helppo juttu. Teet näin: sanot miehelle, että nyt koira koulutetaan kunnolla tottelemaan ja tottelemaan myös sinua. Ja koulutuksen teette koiralle yhdessä. Kaikkiin käytöshäiriöihin yms. etsitte ratkaisut. Esim. panta kannattaa vaihtaa valjaisiin, jolloin ei koira karkaile. Tiukempi kuri koiralle kummaltakin teiltä, niin sillä tavalla voi saada vanhankin koiran oppimaan uusia temppuja. Mutta kummankin pitää toimia samalla tavalla. Ja muistakaa, koiraa oppii palkitsemalla eli nakin pätkät kunniaan! :)
Voi kuulostaa vaivalloiselta, mutta jos toisianne rakastatte niin olette siihen valmiita, muutaman kuukauden päästä tilanne on ihan erillainen.
Jos et tähän halua lähteä, niin sitten eroatte miehen kanssa.
Jos mies ei tähän halua lähteä, niin sitten eroatte.
Jos koira ei opi, niin mietitte voitteko hankkia koiralle esim. ulkotarhan, jossa saisi olla tai luopua koirasta. Jos nämä ei onnistu, niin eroatte.
Tässä vaihtoehdot, ei muuta. - Marga-Reeta
Ei hyvänen hyssykkä sanoo Marga-Reeta, on varsin edesvastuutonta ja jopa vaarallista miehesi toiminta koiran suhteen. Koiranhan vika se ei ole, että häntä ei ole koulutettu, vaan ihmisten vika se on.
Koira vaatisi ehdottomasti kunnon metsälenkkejä, mutta ehdottomasti kiinni pidettynä.
Jos nyt olet noin rakastunut mieheesi, joka koira-asiassa on täysin pösilö, niin kehoittaisin kaikesta huolimatta, että alat kouluttaa koiraa. Ota yhteyttä lähialueella oleviin koiraharrastajiin ja ei muuta kuin koiran koulutus käyntiin. Hae kirjastosta koiraoppaita, että pääset jyvälle koiran käsittelyssä.
On normaalia, että alat inhota koiraa, joka ei ole hallinnassa. Ei kukaan pidä sellaisesta lemmikistä, joka nylkyttää, hyppii päälle, ja on muutenkin häirikkö.
Ei yksikään vastuuntuntoinen ihminen saa jättää koiraa kouluttamatta jo ympäristön turvallisuuden takia.
Koiran puremat eivät ole leikin asia, ei varsinkaan jos koira jonain päivänä puree jotain lasta vaikkapa kasvoihin ja päähän.
Koiraa ei käy syyttäminen. Itselläni on ollut dobbereita ja ehdottomasti koira on opetettava tottelemaan, se on kansalaisvelvollisuus.
Koira on päässyt huushollissanne pahasti niskan päälle. Pelkät komennot eivät koiraa auta, hän ei osaa ihmisen puhuttua kieltä, ellei häntä ole ehdollistettu tiettyihin komentoihin.
Jos miehesi kohtelee noin välinpitämättömästi omaa koiraansa, niin miten sitten on tulevien lasten suhteen? Lapsiakin kun joutuu kasvattamaan ja huolehtimaan.
Hälytyskelloja kannattaa soittaa, ei anna miehestäsi hyvää kuvaa vastuullisena miehenä.
Ottaa nyt koiran, eikä välitä. Aikamoista tunnekylmyyttä. Ihmisen luonteen näkee siitä, kuinka hän kohtelee heikompiaan ja eläimiä.
Kaikesta inhosta huolimatta olisi inhimillistä koiraa kohtaan, että voitat vastenmielisyyden ja otat homman haltuusi.
Saat siitä järkeä asiaan, ei muuta kuin koira taluttimeen ja metsään kunnon lenkeille siitäkin huolimatta että koira vetää. Niitä on sellaisia valjaita, jotka jonkin verran auttavat liikkumista vetävän koiran kanssa.
Ihan säälin kaikkein eniten koiraparkaa, joka ei ole valinnut omistajaansa. Kyllä tuo koira ansaitsee jotain parempaa. - mekkk
Koiralle pitää näyttää kuka on isanta ja se pitää näyttää koiralle niin oppii tottelemaan. Tiedän tapuksen että iso koira ei totellut vaikka omistaja yritti kouluttaa niin hommas koirakouluttajan ja ensimmäiseksi kun aloitti otti koiraa kaulapnnasta kiinni ja niin kauna pyritti että koira oli vieressa hanta koipien välissä niin sai koiralta luulot pois ja sen jälkeen koira tiesi kuka on isäntä talossa ja jos sitä et saa koiralle läpi niin koiraa ei saa tottlemaan oikein milllään.
- peikkoN
Niinpä. Mutta miten näyttää kuka on isäntä, jos isäntä ei ole, ja emäntä ei tahtoisi? Jos mies viehättää ap:ta tarpeeksi, niin ehkä kuitenkin kannattaisi alkaa koiralle isännäksi, ja aloittaa koirakoulusta. Hauva ei tiedä paikkaansa, ja sillä on tylsää. Ei yksikään koira halua olla kuin huonekalu/esine. Käsittääkseni koira on myös iso, ja isot koirat tarvitsee paljon liikuntaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696