kestävä kynsilakka

oleeol

Mikä olisi hyvä, kestävä kynsilakka ihan tavallisiin kynsiin? Kaikkihan ne kuluu, mutta sellainen, joka säilyis hyvänä ees kolme päivää.

Mieluiten sellainen, jota saa Citymarketista, Prismasta tms., sillä minulla ei juuri ole tapana tilata kosmetiikkaa netistä

2

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanne_lore

      ESSIE on minusta hyvä, kestävä. Saa esim. Sokkarilta.

    • Kynsihöperö

      Kestävän lakkauksen salaisuus on hyvä alus- ja päällyslakka. Itse olen havainnut Essien First Base -aluslakan hyväksi, vaikka on toki muitakin. Essietä saa Emotionista ja muistaakseni Citymarketissa olen myös nähnyt Essietä.

      Lisäksi kädet ja kynnet kannattaa pestä ennen lakkausta, sillä jos kynsillä on epäpuhtauksia, lakka ei tartu niin hyvin. Lakkaa ei myöskään tulisi levittää kynsinauhoihin kiinni tai niiden päälle, koska silloin se lähtee helpommin lohkeilemaan. Lakan ja kynsinauhan/ihon väliin kannattaa siis jättää pieni väli.

      Tämän hetken oma lempipäällyslakkani on Sally Hansenin pikakuivattava päällyslakka, jonka tarkkaa nimeä en juuri nyt muista, mutta pullo on musta. Sally Hansenia löytyy ainakin Prismoista ja Kärkkäiseltä. Pikakuivattava päällyslakka siis kuivuu todella nopeasti, suosittelen. Päällyslakkaa kannattaa pyyhkäistä myös ihan kynnen kärkeen, ei vain siihen kynnen päälle. Sitä voi myös lisätä aina parin, kolmen päivän välein.

      Ja vedessä läträämistä kannattaa myös välttää. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6067
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3606
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2731
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2219
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2175
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1282
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe