Akaa auttaa työttömiä tehokkaasti

IlosanomaTyöttömille

Kuntouttavasta työtoiminnasta on saatu hyviä kokemuksia Akaan kaupungissa. Kaikkien työttömien kannattaa nyt lukea Akaan Seutu-lehden artikkeli, jossa kerrotaan, kuinka kuntouttavassa työtoiminnassa olevat kunnostivat luontopolun. Kaupunginpuutarhuri Heli Laine ja työtoiminnan ohjaaja Risto Viitanen ovat tyytyväisiä tehtyyn työhön. Tämänkaltaiset kuntouttavasta työtoiminnasta saadut myönteiset kokemukset varmasti rohkaisevat muitakin kuntia lisäämään työttömien tehoaktivointia:

”Kaupunki kunnosti Terisjärven luontopolun

Vivikka Monto 6.7.2015 20:00 0

Kaupunginpuutarhuri Heli Laine ja työtoiminnan ohjaaja Risto Viitanen ovat tyytyväisiä, että luontopolku on taas kunnossa Sataman puoleiselta osalta.

Terisjärven luontopolkua on päivitetty uuteen uskoon. Reitti kulkee Nahkialanvuorelta Terisjärven ja Toijalan Sataman kautta Kangassaaren laavulle. Sen kokonaispituus on kahdeksan kilometriä, ja reittiä voi kulkea myös pienissä osissa.

Valmiiksi on nyt saatu moottoritien pohjoispuolelle jäävä osa. Työtoiminnan ohjaaja Risto Viitanen Akaan kaupungilta kertoo, että töitä on tehnyt kuntouttavan työtoiminnan porukka aina säiden salliessa viimeisen vuoden ajan.

Syksymmällä otetaan työn alle Nahkialanvuoren alue.

Pahasti rappeutumaan päässeet pitkospuut on uusittu. Reitillä on pitkospuita kaikkiaan lähes 400 metriä.

Reitin opasteita on uusittu ja osin lisätty. Viittojen lisäksi puihin on tehty paikoin punaisia merkkejä. Nyt polulta ei pääse eksymään.

Infotaulut muun muassa alueen eläimistöstä ja kasvistosta on nekin uusittu ja päivitetty ajan tasalle.

Turvallinen kulkea

Terisjärven puoleinen osa reitistä kulkee luonnonsuojelualueella, ja maasto on vaihtelevaa. Ilman pitkospuita olisi käytännössä mahdoton kulkea osaa reitistä. Välillä reitti kulkee naisenkorkuisessa kaislikossa, välillä suolla, ja sitten taas metsässä.

– Pitkospuut on pyritty tekemään niin, että lapsikin pystyy kulkemaan niillä. Ihan pienille lapsille toki luontopolku on liian vaativa, Viitanen sanoo.

Alueen ilmeeseen tuo oman leimansa se, että esimerkiksi kaatuneita puita ei korjata luonnonsuojelualueelta pois. Kasvistoa ei saa muutenkaan raivata, joten luontopolulla tuntee todellakin kulkevansa luonnossa.

Alueelle ei myöskään saa mennä työkoneiden kanssa. Pitkospuut on kuljetettu paikalle käsi- ja jalkapelillä.

– Ilman kuntouttavaa työtoimintaa kaupungilla ei olisi ollut varaa uusia näitä, tässä on ollut niin iso homma, Risto Vuorinen huomauttaa.

Reitin varrella on vanha lintutorni. Terisjärvi on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi kohteeksi, ja se on Hämeen parhaita lintujärviä.

Lintubongareiden iloksi tornille on teetetty jykevä pöytäryhmä taukopaikaksi.

Reitille pääsee kätevästi Matinlahdelle Satamatieltä vievän tien alusta, jossa on kartta alueesta.” http://akaanseutu.fi/2015/07/06/kaupunki-kunnosti-terisjarven-luontopolun/

33

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VauhtiaJalkoihin

      Kaikki työttömät vaan mukaan tehoaktivointiin.

      • olettekomukana

        Kaupungilla onkin tarvetta lisätä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja edelleen.


    • SuurinOnniKoskaan

      Työttömälle kuntouttavaan työtoimintaan pääseminen on maanpäällinen paratiisi. Työttömien suureksi onneksi työvoimavirkailijat ohjaavat heitä aktiivisesti kuntouttavaan työtoimintaan.

      • AktivointPelastaa

        Kirjoitat täyttä asiaa. Nyt kaikki työttömät pitää saada mukaan kuntouttavaan työtoimintaan.


      • TotuusMies

        Kuntouttavasta työtoiminnasta koituu työttömille erittäin suuri hyöty. Suomihan on yhteiskunta, joka auttaa kaikin tavoin syrjäytymiskierteessä olevia työttömiä. Kuntouttavaa työtoimintaa koskeva laki tuli voimaan 1.9.2001. Työttömiä suuresti hyödyttävä tehoaktivointi aloitettiin siis jo miltei 14 vuotta sitten. Työttömillä on siten erittäin hyvä syy tanssia riemusta ja ylistää kuntouttavaa työtoimintaa.


      • TodellaMukavaa
        TotuusMies kirjoitti:

        Kuntouttavasta työtoiminnasta koituu työttömille erittäin suuri hyöty. Suomihan on yhteiskunta, joka auttaa kaikin tavoin syrjäytymiskierteessä olevia työttömiä. Kuntouttavaa työtoimintaa koskeva laki tuli voimaan 1.9.2001. Työttömiä suuresti hyödyttävä tehoaktivointi aloitettiin siis jo miltei 14 vuotta sitten. Työttömillä on siten erittäin hyvä syy tanssia riemusta ja ylistää kuntouttavaa työtoimintaa.

        Kuntouttava työtoiminta parantaa elämänhallintaa ja lisää mahdollisuuksia työllistyä. Toiminta on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet työttöminä pidempään.


      • KuntoutusAuttaa
        AktivointPelastaa kirjoitti:

        Kirjoitat täyttä asiaa. Nyt kaikki työttömät pitää saada mukaan kuntouttavaan työtoimintaan.

        Kuntouttavan työtoiminnan lisääminen on tehokas ratkaisu työttömyyteen.


      • ValistustaSinulle

        Kuntouttava työtoiminta parantaa elämänhallintaa ja lisää mahdollisuuksia työllistyä.


      • TehokastaAuttamista
        TodellaMukavaa kirjoitti:

        Kuntouttava työtoiminta parantaa elämänhallintaa ja lisää mahdollisuuksia työllistyä. Toiminta on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet työttöminä pidempään.

        Kuntouttavan työtoiminnan avulla pitkään työttömänä olleella yli 17-vuotiaalla henkilöllä on mahdollisuus päästä mukaan työelämään. Kuntouttava työtoiminta on henkilökohtaiseen suunnitelmaan perustuvaa työskentelyä avustavissa tehtävissä. Työtoimintaan voi osallistua kaupungin työpaikoilla, pajoilla, projekteissa ja eräissä yhdistyksissä. Kuntouttavaan työtoimintaan pääsee työvoiman palvelukeskuksen kautta.


      • AktivointiaTehostetaan

        Aivan uskomattoman mukavaa luettavaa


    • AktivointiOnIhanaa

      Syrjäytyneille työttömälle kuntouttavaan työtoimintaan pääseminen on maanpäällinen paratiisi. Syrjäytyneiden työttömien suureksi onneksi työvoimavirkailijat ohjaavat heitä aktiivisesti kuntouttavaan työtoimintaan.

      • KuntoutustaTarvitaanAina

        Todella mukavaa luettaavaa.


      • AktivoinninRiemut

        Tuossapa suuri riemunaihe syrjäytyneille työttömille.


      • AktivoinninRiemut

        Todella hyvin kirjoitettu.


    • Kalervo_MOPA

      Paras uutinen koskaan.

      • IhanaaOn

        Loistava paikka tuo Akaa:)


    • 13plus8

      Aamulla heräsin miettimään auttaako Akaa työttömiä tehokkaasti?

      Selvisi että he työttömät siellä Akaassa kunnostivat palkattomana pakkotyönä luontopolun. Se oli Akaan Seutu-aviisin mukaan työttömien tehokasta auttamista.
      Mutta he Akaan jokin osajoukko työttömistä siten saivat vasta maksimissaan 50% avun työttömyytensä. Heitä ei tuolloin tilastoitu työttömiksi.
      Jos he olisivat kunnostaneet sen saman luontopolun palkkatyönä, he olisivat saaneet 100% avun työttömyytensä, He olisivat lakanneet olemsta työttömiä.
      Miksi Akaa ei auta työttömiä 100%:sti. Sitä Akaan Seutu-aviisi ei meille kerro.

      Muta, mikä onkaan minkähyvänsä työttömiin kohdistetun työmarkkinapolittisen toimeenpiteen kuten vaikka kuntouttava työtoiminta peritarkoitus? Se on että siihen toimenpiteeseen osallistunut toimenpiteen jälkeen työllistyy vapaille työmarkkinoille.

      Kuinkahan moni Akaassa kuntouttavaan työtoimintaan osallistunut luontopolun korjaaja on työllistynyt sittemmin vapaille työmarkkinoille?

      Onko Akaan kuntouttavaan työtoimintaan osallistuneiden työttömien työllistymisessä vapaille työmarkkinoille tapahtunut selvä hyppäys parempaan verrattuna aikaan ennen kuntouttavaa työtoimntaa?

      Kaikesta tuosta täytynee olla olemassa tilastotietoja myös Akaan osalta.

      Miksi niistä tilastoista ei Akaan Seutu-aviisi meille mitään informoinut? Tarkoittaako tuo kertomattomuus että asiassa on jotain salattavaa?

      • Monty_P

        Toi on niin tota. Aina pitää olla niin negatiivisia.

        Akaan Seutu-aviisistahan käy ilmi että kuntouttava työtoiminnan myötä työttömyys Akaassa lienee alentunut ainakin yhdellä, Risto Viitanen saattasi muuten myös olla työtön, mutta nyt hän toimii palkkatyönä kuntouttavan työtoiminnan kapona siellä Akaassa, ja työllään tuo säästöjä Akaan kaupungille varmaankin enemmän kuin oman palkkanasa verran joka kuukausi.

        Ajatelkaa jos se luontopolku olisi korjattu tavallisena palkkatyönä mitä se jo yksin olisi maksanut, ja nyt kun työttömät tekivät sen palkatonta pakkotyötä niin Akaan ei tarvitse maksaa sakkomaksujakaan heistä valtiolle.

        Mikä sakko on tietysti sinänsä absurdi, Kunta kuten Akaa joutuu maksamaan sakkoa siitä että kunnan alueen yksityiset yritykset eivät tarvitse työvoimaa niin paljon kuin mitä sitä on kunnassa tarjolla. Ja kuitenkaan kunnan ei anneta vastikkeeksi osallistua alueellansa toimivien yksityisten yritysten päätöksentekoon siitä kuinka paljon ne työvoimaa kulloinkin palkkavat, että silleen.


      • Edunvalvontaa

        Sakon tarkoituksena on kannustaa kuntia ohjaamaan työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan. Sakko on siis työttömien etu.


      • TehokastaKuntoutusta
        Monty_P kirjoitti:

        Toi on niin tota. Aina pitää olla niin negatiivisia.

        Akaan Seutu-aviisistahan käy ilmi että kuntouttava työtoiminnan myötä työttömyys Akaassa lienee alentunut ainakin yhdellä, Risto Viitanen saattasi muuten myös olla työtön, mutta nyt hän toimii palkkatyönä kuntouttavan työtoiminnan kapona siellä Akaassa, ja työllään tuo säästöjä Akaan kaupungille varmaankin enemmän kuin oman palkkanasa verran joka kuukausi.

        Ajatelkaa jos se luontopolku olisi korjattu tavallisena palkkatyönä mitä se jo yksin olisi maksanut, ja nyt kun työttömät tekivät sen palkatonta pakkotyötä niin Akaan ei tarvitse maksaa sakkomaksujakaan heistä valtiolle.

        Mikä sakko on tietysti sinänsä absurdi, Kunta kuten Akaa joutuu maksamaan sakkoa siitä että kunnan alueen yksityiset yritykset eivät tarvitse työvoimaa niin paljon kuin mitä sitä on kunnassa tarjolla. Ja kuitenkaan kunnan ei anneta vastikkeeksi osallistua alueellansa toimivien yksityisten yritysten päätöksentekoon siitä kuinka paljon ne työvoimaa kulloinkin palkkavat, että silleen.

        Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille työllistymismahdollisuuksien ja elämänhallinnan parantamiseksi. Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan, jonka työ- ja elinkeinotoimiston ja kunnan sosiaalihuollon viranomainen laativat yhteistyössä asiakkaan kanssa. Se suunnitellaan asiakkaan työ- ja toimintakyvyn mukaisesti ja osaamista vastaavaksi.


      • MukavaaLuettavaa

        Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan. Aktivointisuunnitelma on työvoimahallinnon ja perusturvatoimen aikuissosiaalityön ja asiakkaan yhteinen suunnitelma asiakkaan työllistymisen tai työllistymisedellytysten parantamiseksi.


      • Kalervo_MOPA
        MukavaaLuettavaa kirjoitti:

        Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan. Aktivointisuunnitelma on työvoimahallinnon ja perusturvatoimen aikuissosiaalityön ja asiakkaan yhteinen suunnitelma asiakkaan työllistymisen tai työllistymisedellytysten parantamiseksi.

        Johan onkin mukavaa luettavaa.


      • TehokastaAuttamista
        Monty_P kirjoitti:

        Toi on niin tota. Aina pitää olla niin negatiivisia.

        Akaan Seutu-aviisistahan käy ilmi että kuntouttava työtoiminnan myötä työttömyys Akaassa lienee alentunut ainakin yhdellä, Risto Viitanen saattasi muuten myös olla työtön, mutta nyt hän toimii palkkatyönä kuntouttavan työtoiminnan kapona siellä Akaassa, ja työllään tuo säästöjä Akaan kaupungille varmaankin enemmän kuin oman palkkanasa verran joka kuukausi.

        Ajatelkaa jos se luontopolku olisi korjattu tavallisena palkkatyönä mitä se jo yksin olisi maksanut, ja nyt kun työttömät tekivät sen palkatonta pakkotyötä niin Akaan ei tarvitse maksaa sakkomaksujakaan heistä valtiolle.

        Mikä sakko on tietysti sinänsä absurdi, Kunta kuten Akaa joutuu maksamaan sakkoa siitä että kunnan alueen yksityiset yritykset eivät tarvitse työvoimaa niin paljon kuin mitä sitä on kunnassa tarjolla. Ja kuitenkaan kunnan ei anneta vastikkeeksi osallistua alueellansa toimivien yksityisten yritysten päätöksentekoon siitä kuinka paljon ne työvoimaa kulloinkin palkkavat, että silleen.

        Kuntouttavasta työtoiminta parantaa syrjäytyneen tai toimeentulotukea saavan työttömän henkilön edellytyksiä työllistyä tai osallistua koulutukseen tai työ- ja elinkeinohallinnon tarjoamaan työllistymistä edistävään palveluun.


      • absudiastapäivää
        Edunvalvontaa kirjoitti:

        Sakon tarkoituksena on kannustaa kuntia ohjaamaan työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan. Sakko on siis työttömien etu.

        Onko? Asiaa olisi tutkittava.

        Voisko olla? :Työtön kortistossa perusturvalla, saa 650 euroa kelan
        työttömyyskorvausta, josta maksaa 20% kunnallisveroa. Samainen työtön työllistettynä kunnalle tai jonnekkin matalimmalla TES-palkalla, saa palkkaa jotain 1300 euroa josta maksaa kunnallisveroa jotain 3 - 5%. Kumpi tuottaa kunnan kassaan enempi 20% 650 eurosta vaiko 4% 1300 eurosta?

        Calc esiin: Käy ilmi että kunnan kannalta työtön kelan korvauksella on kaksi ja puoli kertaa enemmän kunnalle verotuloja tuottava.
        Joten kunta siis näennäisesti hyötyy olemalla työllistämättä kelan peruskorvauksella kitkuttavia työttömiä varsinkaan sellaisia jotka eivät ole hakeneet tai eivät saa toimeentulotukea.

        Eipä ihme että tuo sinänsä absurdi sakkomaksu on valtion toimesta pitänyt kehittää.

        p.s. kunta näennäisesti hyötyy? Aivan, vastapainoksi tokihan 1300 - 4% euroa tienaava kilisyttelisi kunnan elinkeinoelämän kassoja hieman toiseen malliin kuin 650 euroa - 20% tuloilla elävä. Ja kun kunnan elinkeinoelämän kassoissa mukavasti kilisisi, työttömyysluvut kunnassa aivan hyvin saattaisivat olla jopa alempia.


    • UjooUkoo

      Aivan, eikö Akaan Viesti-aviisi meille kertonut että Akaan kaupungin puutarhuri Heli Laine on tyytyväinen kuntouttavaan työtoimintaan. Tosin puutarhuri Heli Laine itse on Akaan kaupunkiin nähden normaalissa palkkatyösuhteessa ja työntekeollaan hän myös kartuttaa itselleen eläketurvaakin. Jos Akaan kaupunki ilmottaisi puutarhuri Heli Laineelle että hänen normaali palkkatyösuhteensa lakkautetaan ja muutetaan kuntouttavaksi työtoiminnaksi, olisiko puutarhuri Heli Laine yhä tyytyväinen? Sitä emme koskaan saa tietää.

      Kuntouttavan työtoiminnan kapo Risto Viitanen, joka on Akaan kaupunkiin suhteen palkkatyösuhteessa ja kerryttää työnteollaan itselleen eläketurvaakin, on myös tyytyväinen kuntouttavaan työtoimintaan. Olisiko hän siihen tyytyväinen jos myös hänen oma palkkatyönsuhteensa muuttuisi palkattomaksi ja eläkettä kerryttämättömäksi kuntouttavaksi työtoiminnaksi, sitäkään emme koskaan saa tietää.

      Vaan entäpä Akaalainen pitkäaikaistyötön, vaikkapa nuuan Yrmeli Äkästelä. onko hänkin tyytyväinen palkattomaan ja eläketurvaa kartuttamnattomaan luontopolkuja korjailevaan kuntouttavaan työtoimintaansa siellä Akaan kaupungissa? Sitä Akaan Viesti ei meille jostain syystä kertonut.

      Ja mikä on paikallisen pienyrittäjän kanta asioiden nykytilaan? Otammeko vaikka Tarmo Lähikauppiaan, joka pitää pientä lähikauppaa Akaan kaupungissa, onko hän tyytyväinen siihen että palkaton pakkotyö lisääntyy Akaalla samalla normaalia palkkatyöm tekoa ja teettämistä vähentäen? Onko työttömien ostoskäyttäytymisessä ollut havaittavissa muutosta, vai yhäkö parveilevat viimeisen myyntipäivänkorin liepeillä luontopolkuja palkatta korjailevat kuntoutuvat työttömät? Ja onko ilmaantunut tarvetta palkata uusia työntekijöitä sinne lähikauppaan nyt kun Akaassa työttömiä tehokkaasti on jo jonkin aikaa auteltu?
      Käski painua viduun siitä kyselemästä. Outoa käytöstä kauppiaalta oli se.

    • TehoaktivointiaTarjolla

      Työttömän tilanne tulee kyllä paranemaan. Meillä on nyt toimintakykyinen hallitus, jossa perussuomalaiset, Kokoomus ja Kepu tekevät hyvää yhteistyötä työttömille suunnatun kuntouttavan työtoiminnan lisäämiseksi.

    • KuntoutustaTarvitaan

      Kuntouttava työtoiminta on mielekästä tekemistä vaihtoehtona työttömyydelle. Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on parantaa työttömän henkilön työ- ja toimintakykyä, edistää paluuta avoimille työmarkkinoille sekä edistää osallistumista muihin työkykyä ohjaaviin toimenpiteisiin.

    • KuntotustaTarvitaan

      Kuntouttava työtoiminta on mielekästä tekemistä vaihtoehtona työttömyydelle. Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on parantaa syrjäytyneen työttömän henkilön työ- ja toimintakykyä, edistää paluuta avoimille työmarkkinoille sekä edistää osallistumista muihin työkykyä ohjaaviin toimenpiteisiin.

    • KuntouttavaaTarvitaan

      Kuntouttavan työtoiminnan avulla pitkään työttömänä olleella henkilöllä on mahdollisuus päästä mukaan työelämään. Kuntouttava työtoiminta on henkilökohtaiseen suunnitelmaan perustuvaa työskentelyä avustavissa tehtävissä. Työtoimintaan voi osallistua kaupungin työpaikoilla, pajoilla, projekteissa ja eräissä yhdistyksissä. Kuntouttavaan työtoimintaan pääsee työvoiman palvelukeskuksen kautta.

    • ValtavaRiemu

      Tuhannet työttömät tanssivat riemusta lukiessaan tuota uutista.

    • TodellaMukavaa

      Ratkiriemukasta luettavaa

    • Ottijatuota

      Jos Akaa auttaisi työttömiä tehokkaasti, Siellä ei olisi työttömiä. Jos siellä on työttömiä, ja varsinkin pitkäaikaistyöttömiä, se kertoo että Akaa ei heitä auta tehokkaasti.

      Toisaalta jotta työtön voisi epätyöttömöityä tarvittaisiin se palkkatyöpaikkaa johon tuo työtön työllistyisi. Palkkatyöpaikkoja avaavat työnantajat jos niiden avaamisen on jokin aito tarve.

      On tietenkin kaukaa haettua että syyllistetään Akaa kuntana tai akaalainen kansalainen joka on työttömänä siitä että Akaalainen työnantaja on työnantajana niin nössö että tyytyy olemaan x:n työntekijän työnantaja vaikka ihan samalla vaivalla voisi olla x 1:den työntekijän työnantaja.

    • NohevaJuttu

      Aivan mainiota

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe