Selekta Rakennus Oulu

Lasse000

Ihme meininkiä kyseiseltä vuokratyöfirmalta. Soittelevat yleensä aamusta 7-10 välillä ja pitäs heti olla päättämässä ottaako työn. Kerran tarjosivat kolmen päivän keikka hommaa rakennuskoppien ns. sosiaalitilojen maalauksesta. Yleensä työnantajat vaativat kohtuuttomia yli viiden vuoden työkokemuksen omaavia työntekijöitä, jopa ulkomaalaustöihin, joten työn saanti on todella tiukassa. Puhelinkeskusteluissa valehtelevat, että ottavat yhteyttä vielä saman päivän aikana tai viimestään seuraavana päivänä mutta soittoa saattaa joutua odottamaan toista viikkoa. Lisäksi eivät vastaa puhelintiedusteluihin tai tekstiviesteihin. Huonoja kokemuksia siis itsellä.

10

1655

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertariitti

      Kuulostaa tutulta. Olin muutaman päivän töissä Selektalla ja jäi vähän ikävä kokemus. Sain soitella aamulla ja pomo lupasi soittaa samantien, mutta eipä kuulunu mitään päivän aikana. Seuraavana päivänä sama juttu, sitä seuraavana soitettiin ja menin töihin, mutta tajusin lopettaa, kun toisesta firmasta tarjosivat pitempi aikaista työtä. Ja sitten yrittivät udella, että minne menin töihin, sanoin etten halua mainita sitä. Turvakengät ostin itse, olisivat tulleet 50e vastaan niissä, mutta en halunnut luovuttaa kenkiä niille, minähän olisin vain hävinnyt. Näin, että niitä jäi harmittamaan, kun en luovuttanutkaan kenkiä, mutta ihan oikein niille.

    • Eienäänikinä

      Selektasta ei taida juurikaan olevan kenelläkään mitään positiivista sanottavaa.
      En ihmettele, kun olen ollut töissä heidän kauttaan. Positiivista on, että tämä ei ole se ainoa, jonka kautta voi työllistyä.

    • Rit

      Olen samaa mieltä. Annettiin työvaatteetkin jopa mukaan Muttei töitä ole kuulunut kolmeen viikkoon. Ei mukamastes saa olla muualla hakijana. Ihan turhia toiveita vaan elätellään.

      • Ihmisarvo

        Ihan kakkapuhetta. Kusettavat minkä kerkiävät näköjään. Tottakai saa hakee muita töitä ja olla muualla töissä, jos ei kerta töitä etes kolmeen viikkon ole kuulunut. Ihme touhua ja täysin osaamatonta porukkaa.


    • Anonyymi

      Vanha keskustelu, mutta huonoja kokemuksia minullakin kyseisestä paikasta.
      Kävin haastattelussa lupasivat ilmoittaa saman viikon aikana miten käy. Eivät ilmoittaneet. Kysylin perään niin taas pitkitettiin ilmoittamisaikaa. Lopulta eivät siis ilmoittaneet ollenkaan. Minusta olisi reilua ilmoittaa myös silloin, vaikka ei tule valituksi nii säästyy turhalta oottamiselta!!

    • Anonyymi

      En suosittele

    • Anonyymi

      Yksikön vetäjä Marko savustettiin pihalle. Tyypillistä tämän yrityksen ällöttävän omistajan toimintaa. Jälleen yksi todella pettynyt entinen työntekijä joka ei taatusti suosittele yritystä kenellekään.

    • Anonyymi

      luokatonta toimintaa jota Selekta edustaa kaikkine temppuineen. Oulun toimipisteestä lähtee aina työntekijä pienen ajan kuluttua. Kenelläkään ei ole hyvää sanottavaa yrityksestä. Sama pätee kuulemma muidenkin paikkakuntien kohdalla. Yrityksen omistaja yrittää toimia samalla heikolla keinolla eri nimillä kuten Promesta, Tekijärent ja Varsinais-Suomen Apuvoima. Kaikissa näissä yrityksissä sama meno eli väki vaihtuu vaudilla eikä työntekijät kerro mitään positiivista.

    • Anonyymi

      Selekta ja Promesta maksukyvyttömät. Saneeraus / Konkurssi tulossa.

    • Anonyymi

      Selekta ja Promesta edessä Saneeraus / Konkurssi. Samasta kassasta toimii kaiketi TekijäRent ja Varsinais-Suomen Apuvoima… varmaan omistaja Lyyski on kelvannut varat jemmaan itä naapuriin ja lyllertää jonkin kiven alle piiloon. Ehkä Ranskaan jonne on keplotellut omaisuutta. Siellä läski voi istua Nizzan talossaan ja odottaa noutajaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      900
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      583
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      574
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      542
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      531
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      506
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      449
    18. 42
      428
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      399
    Aihe