Tapaus: Nainen juttelee mukavia. Hän tekee ehdotuksen, johon en vastaa. Pian kuulen, että hän on alkanut seurustella. Onnea heille. Flirttailen hänelle, torjunta. Loman jälkeen palaillaan takaisin töihin. Näen hänet seurueessa, mutten noteeraa häntä mitenkään. Ystävänsä käytöksestä päättelen, että nainen on loukkaantunut siitä, etten tervehtinyt tai edes katsonut häntä. Kevään aikana hän lähettelee viestejä, joissa on typoja joita ei oikeasti voi olla kun ovat shiftin takana. Typot muuttavat viestin sisältöä flirtin suuntaan. Tarkistan hänen suhdetilanteensa ja näkyy seukkaavan edelleen. Tässä kohtaa jo vituttaa. Jäädytän tilanteen ja nainenkin huomaa tuulen kääntyneen pohjoiseen ja lopettaa.
Arvioisitteko tilanteen
11
<50
Vastaukset
- phöh
Olipa sekavaa. Sinä siis alunperin torjuit naisen. Nyt sinua kuitenkin vituttaa kun et näytä häntä saavan. Esitit siis alukujaan vain vaikeasti tavoiteltavaa. Ei olisi näköjään kannattanut.
- Ystävyyttävain
Naisen flirtti on vain kaverillista ja hyväntahtoista tsoukkia, jonka tulkitset joksikin ihan muuksi. Torjut hänen ystävyytensä lapsellisesti. Ehket osaa pitää naista ollenkaan ystävänä?
Ei hän sinussa mitään menetä. - jääkylmä
Juuri tuollaisia lapsellisia pelejä kaikki miehet pelaavat.
- Penishuoravittu
Olit tthmä!
Arvio: Tulkitset "rivien välistä" asioita, joita siellä ei ole koskaan ollutkaan.
Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.- dgdfgs
Monillakin naisilla on tapana testata viehätysvoimaansa.
Saattavat flirttailla miesten kanssa, ja kokea haasteena jos mies ignooraa. Sitten kun saavat mitä haluavat, käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen törmännyt tähän monta kertaa...varattu nainen on flirttaillut tai jopa lähennellyt varsin avoimesti. Ja sitten vinkannut silmää kävellessään miehensä kanssa raflasta ulos.
Sellaisia naiset ovat, haluavat olla haluttuja.- palstailija
Tästä voi olla hyvin kyse. Naiset voivat harrastaa avointa flirttiä, mutta haluavat pitää ohjat itsellä niin, että voivat myöhemmin sanoa miehen tulkinneen häntä väärin. Mikä se ehdotus oli? Treffipyyntö? Se muuttaisi asiaa.
Uusi kumppani ei ehkä ole niin ihmeellinen, mitä nainen oli kuvitellut. Halusi mahdollisesti testata oletko vielä kiinnostunut. Kaikki voi olla myös pelkkää pelailua ilman tarkoitusta tutustua suhun.
- Ikis__M
Nainen otti jonkun jännäpanon odotellessaan että sinä siihen lankeat, kun et langennutkaan jännän kanssa voi olla suhteessa, jos olisit innostunut flirteistä nainen olisi ollut valmis vaihtamaan lennosta ja sanonut jännälle "meidän pitäis vähän jutella".
- aikuisten.oikeesti
Mikä sua tässä ihmetyttää "eijaksatajuu"? Itse sä sen torjunnan teit,
olemalla vastaamatta. Yritit ilmeisesti leikkiä jotain ei kiinostunutta.
`
Ei kaikki naiset lähde saalistamaan kohdettaan epätoivoisesti,
kun on tullut torjutuksi, se torjunta tuli hyväksytyksi hiljaisesti.
Toista miestä sitt nainen kiinnosti ja hän tuli hyväksytyksi naisen taholtakin.
`
Loman jälkeen ett sitten edes moikkaa...lapsellista käytöstä sulta.
Nainen on huomannut sun mökötykses ja yrittänyt olla edes "kaveri" sulle.
Luullen ehkä onnistuneensa purkamaan "paska tilanteen" edes siedettäväksi.
Niiden typojen on ollut tarkoitus olla juuri sellaisia kuin olivatkin,ymmärtääkseni,
kevyttä flirttiä eikä muuta.
`
Näitä miesten jännämies juttuja ei aina oikein jaksa ymmärtää....
Ens ei seura kelpaa...ja sit itketään perästäpäin ett hitto mikä kaksnaamanen muija!
Olisit ollut oma itses, ilman liian vaikeita kuvio/numeroleikkejä.- eijaksatajuu
Kevyttä flirttiähän se vain oli, ainakin monen kommentoijan mielestä. Miksi naisen flirtti on ok, mutta jos minä haluan kevyttä flirttiä, joka vain piristää päivää, olen tyhmä ja ehkä paskakin.
Loman jälkeen hän oli seurueessa ja itse menin toisaalle juttelemaan. En ole niitä tyyppejä, joilla pää on vieterin nokassa ja nyökyttelee niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Jos menen kohdille sanon moi tai nyökkään jos menen kauempaa en ala ihan kaikille huikkailemaan. Kyse ei ollut mökötyksestä teimme normaalisti töitä edelleen. Vitsailin ja pelleilin entiseen tapaan., hän katsoi hitaammnin. Ei mulla mitään kuumia tunteita häntä kohtaan ollut/ole, pieni kiinnostuksen poikanen on herännyt. - aikuisten.oikein
eijaksatajuu kirjoitti:
Kevyttä flirttiähän se vain oli, ainakin monen kommentoijan mielestä. Miksi naisen flirtti on ok, mutta jos minä haluan kevyttä flirttiä, joka vain piristää päivää, olen tyhmä ja ehkä paskakin.
Loman jälkeen hän oli seurueessa ja itse menin toisaalle juttelemaan. En ole niitä tyyppejä, joilla pää on vieterin nokassa ja nyökyttelee niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Jos menen kohdille sanon moi tai nyökkään jos menen kauempaa en ala ihan kaikille huikkailemaan. Kyse ei ollut mökötyksestä teimme normaalisti töitä edelleen. Vitsailin ja pelleilin entiseen tapaan., hän katsoi hitaammnin. Ei mulla mitään kuumia tunteita häntä kohtaan ollut/ole, pieni kiinnostuksen poikanen on herännyt.Eihän se niin mene, jos nainen pitää pientä flirttiä kanssas, tietenkin sulla on oikeus vastata siihen samoin eväin, yhtä kevyesti. Jos sinä lisäät leikkiin panoksia, muista katsoa ett nainen seuraa perässä. Jos vastausta ei tule, hidasta vähän vauhtia ja palaa vanhaan tyyliin..hiljaa hyvää tulee. Silloin ett ole pakottanut häntä puolustus asemiin.
Se on "perhokalastusta", mun ensimmäinen exmieheni opetti sitä mulle...
minä ainakin pidin siitä leikistä. Tosin meidän leikkimme kesto oli korkeintaan aamusta - iltaan, mutt me oltiinkin jo parisuhteessa silloin. =))
Tsemppiä sulle.
https://www.youtube.com/watch?v=e-zHhQWewTo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454980Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481089- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8897Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2832Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713