SIPILÄN YHTEISKUNTASOPIMUKSEEN MALLI KOREASTA

Koko Pohjois-Korean työaika määrättiin alkamaan kello viisi aamulla
Verkkouutiset - T
Pohjois-Korean valtion virastot, tehtaat ja koulut on määrätty noudattamaan uutta aikataulua helleaallon ajaksi.

Pohjois-Korea määräsi valtion virastot, tehtaat ja koulut aloittamaan päivänsä kello viisi aamulla kesän kuumimpien päivien ajan, kertovat pohjoiskorealaislähteet.

Kesän kuumin ajanjakso on nimeltään Sambok, joka julistettiin alkaneeksi 20. heinäkuuta, uutisoi Daily NK.

– Kaikki Pjongjangissa sijaitsevat valtion virastot sekä muut konttorit ja koulut muualla maassa on määrätty noudattamaan Sambok-aikataulua. Tästä johtuen kaikki toiminnot alkavat nyt viideltä aamulla kello kahdeksan sijasta ja päättyvät yhdeltä iltapäivällä, nimettömänä pysyttelevä lähde kertoo.

Sambok on kuukauden mittainen ajanjakso kesän ollessa kuumimmillaan. Keskilämpötila Pjongjangissa on kesällä 29 astetta. Lämpötila voi kuitenkin nousta kuumimmillaan jopa 40 asteeseen Korean niemimaalla. Lisäksi ilmankosteus on yleensä hyvin korkea.

Ihmisten odotetaan tulevan töihin ennen auringonnousua ja lopettavan työnsä puolenpäivän aikaan ennen vuorokauden kuuminta hetkeä.

Kesän kuivuus on rajoittanut sähköntuotantoa, minkä seurauksena virastojen, puoluetoimistojen ja valtionyhtiöiden tiloissa olevia ilmastointilaitteita ja tuulettimia ei voida käyttää.

– Ihmisten mukaan ei ole mitään järkeä mennä töihin aikaisin, koska ei ole sähköä eikä tarpeeksi töitä. Tämä määräys ainoastaan uuvuttaa ihmisiä enemmän.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luokkaristiriitojen välttämiseksi työlliset asutetaan työmailleen, työttömät koteihinsa ja sijoittajat paratiisisaarille.

Äänestä

Vittulandian rakentaminen jatkuu keskustajohteisena

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HOMMATOIMII kirjoitti:

Koko Pohjois-Korean työaika määrättiin alkamaan kello viisi aamulla
Verkkouutiset - T
Pohjois-Korean valtion virastot, tehtaat ja koulut on määrätty noudattamaan uutta aikataulua helleaallon ajaksi.

Pohjois-Korea määräsi valtion virastot, tehtaat ja koulut aloittamaan päivänsä kello viisi aamulla kesän kuumimpien päivien ajan, kertovat pohjoiskorealaislähteet.

Kesän kuumin ajanjakso on nimeltään Sambok, joka julistettiin alkaneeksi 20. heinäkuuta, uutisoi Daily NK.

– Kaikki Pjongjangissa sijaitsevat valtion virastot sekä muut konttorit ja koulut muualla maassa on määrätty noudattamaan Sambok-aikataulua. Tästä johtuen kaikki toiminnot alkavat nyt viideltä aamulla kello kahdeksan sijasta ja päättyvät yhdeltä iltapäivällä, nimettömänä pysyttelevä lähde kertoo.

Sambok on kuukauden mittainen ajanjakso kesän ollessa kuumimmillaan. Keskilämpötila Pjongjangissa on kesällä 29 astetta. Lämpötila voi kuitenkin nousta kuumimmillaan jopa 40 asteeseen Korean niemimaalla. Lisäksi ilmankosteus on yleensä hyvin korkea.

Ihmisten odotetaan tulevan töihin ennen auringonnousua ja lopettavan työnsä puolenpäivän aikaan ennen vuorokauden kuuminta hetkeä.

Kesän kuivuus on rajoittanut sähköntuotantoa, minkä seurauksena virastojen, puoluetoimistojen ja valtionyhtiöiden tiloissa olevia ilmastointilaitteita ja tuulettimia ei voida käyttää.

– Ihmisten mukaan ei ole mitään järkeä mennä töihin aikaisin, koska ei ole sähköä eikä tarpeeksi töitä. Tämä määräys ainoastaan uuvuttaa ihmisiä enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu