Kun jatkuvasti tulee esiin, että mies ei osallistu kotitöihin ja menee menojaan. Mitä tehdä asian suhteen.
Kun vaan jokainen nainen voisi tehdä sen, että hakisi koulutukseen toiselle paikkakunnalle vaikka vain puoleksi vuodeksi. Silloin ukon pitäisi kyllä ryhdistäytyä, eli hoitaa lapset ja kodin työt ja nuo lapsukaiset estäisivät ainakin jollakin tavoin uuden piian hakemista.
Pitäisi vain osata olla välinpitämätön siitä miten pärjäävät, eikä missään nimessä alkaisi järjestämään mitään apua miehelle. Voisi vain kehaista, että olet niin osaava että pärjäät kyllä, osaat pestä pyykkiä, tehdä ruokaa ja hoitaa lasten tarpeet.
Toki saattaa hakea avuksi esim.äitinsä, mutta joutuu kyllä muuttamaan tapojaan ja toivottavasti jää pysyväksi ja palatessa jaattekin tehtävät nyt uudella tavalla. Jospa arvostus kotitöihin nousisi.
Vaadi että viikonloppuisin jos käyt kotosalla, pitää olla vapaata eikä kotitöiden sessio.
Eli paras keino on hienovaraisella tavalla laittaa ottamaan vastuu, eli opetus miehelle. Saattaa tulla ihan siedettäväksi vielä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuskin tuohon on mitään temppuja. Parin tunne-elämä ratkaisee.
Jos todella välittää kumppaninsa olosta ja hyvinvoinnista niin työnjako rakentuu itsestään.
Vaimoni ollessa 1kk ensimmäisen lapsemme hakureisulla minä elin poikamieselämää enkä esimerkiksi siivonnut enkä tiskannut kertaakaan. Mummot kävivät päivitellen laittamassa asunnon kuntoon ennen äidin ja lapsen kotiutumista.
Vaimon osa-aikatyön vuosina teimme lasten kanssa viikkosiivouksen. Ajattelin itsekkäästi vaimoni mielialaa hänen palatessaan lauantaisin töistä.
Tänään vaimoni menee kesäteatteriin klo14.00 jolloin minä teen viikkosiivouksen. Käy kätevästi. On sopiva aikarako. En roiku netissä, en katsele amerikkalaisia "kulttuuritallenteita". Lopun ajan lueskelen roskaromaania.
Lounaan varhennan klo13:sta.
Nisa Soraya 80-luvulla: "Tuotamme toisillemme vain hyvää mieltä"
Nimenomaan. Tunne-elämä ratkaisee. Ja puoli vuotta on lyhyt aika. Lapsille tosin saattaa olla liian pitkä elää sotkun keskellä. Itse en luottaisi siihen, että mies tekee mitään muuta kuin välttämättömän, ellei aiemmin ole tehnyt mitään. Vessanpönttö jää paskaiseksi. Se on varma.Tässä kohdassa auttaa vain tuo parin välinen tunne-elämä.