Bussikuljetuksia on järjestetty edullisesti, että kaikki pääsisivät mukaan, varattomille kerätään varmasti tukea, että mahdollisimman moni suomalainen pieni- ja keskituloinen, sekä oman kansan puolia pitävät hyväosaiset, tulevat mukaan kaatamaan veroparatiisihallitusta.
http://joukkovoima.blogspot.fi/
Julkisilla liikennevälineillä on myös tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää. Suurmielenosoitus tarkoittaa sitä, että Suomessa on toimimaton hallitus, joka ei kykene hoitamaan, sille asetettuja tehtäviä.
Suomessa on suurtyöttömyys, yli miljoona kansalaista, täysin köyhyysrajan alapuolella, syrjäytettyjen, lomautettujen ja irtisanottujen määrä jatkaa kasvuaan. Lapset, nuoret ja vanhukset heitteillä. Sairas- ja kansaneläkeläiset tekevät itsemurhia, kun heiltä viedään perusturva.
Suomessa on humanitäärinen kriisi, josta tiedotusvälineet vaikenevat. Kansalaisten hätää ja ahdinkoa vähätellään, kansalaisia syyllistetään tilanteesta, vaikka syylliset istuvat hallituksessa, vuotamassa tuhansia miljardeja euroja veroparatiiseihin.
http://joukkovoima.blogspot.fi/
Julkisilla liikennevälineillä on myös tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää. Suurmielenosoitus tarkoittaa sitä, että Suomessa on toimimaton hallitus, joka ei kykene hoitamaan, sille asetettuja tehtäviä.
Suomessa on suurtyöttömyys, yli miljoona kansalaista, täysin köyhyysrajan alapuolella, syrjäytettyjen, lomautettujen ja irtisanottujen määrä jatkaa kasvuaan. Lapset, nuoret ja vanhukset heitteillä. Sairas- ja kansaneläkeläiset tekevät itsemurhia, kun heiltä viedään perusturva.
Suomessa on humanitäärinen kriisi, josta tiedotusvälineet vaikenevat. Kansalaisten hätää ja ahdinkoa vähätellään, kansalaisia syyllistetään tilanteesta, vaikka syylliset istuvat hallituksessa, vuotamassa tuhansia miljardeja euroja veroparatiiseihin.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Äärioikeistosairaus on aika häätää Suomesta. Isojen talous- ja ympäristörikollisten paikka, ei ole päättämässä yhteisistä asioistamme.
SAK:n ja AY-liitojen rahoittama ja suunnittelema tempaus. Nämä kaikki köyhyyteen liittyvät asiat ovat SAK:n ja liittojen sekä edellisten hallitusten tekosia. Perussyy on AY-loisten elinkeinoelämän haittaaminen, ulosmittaus ja häirintä.
Kurja perintö uusille aloittajille, joten turha syyttää nykyistä.
SAK ja Demarit muuttivat eläkeindeksien laskentatapaa 1990-luvulla. Työeläkkeiden ostovoima on laskenut tasaisen varmasti koko 2000-luvun ajan. Viimeksi valtiovarainministeri Urpilainen veti eläkeläisiä lättyyn ja Rinne jatkoi. Onneksi ovat pois hallituksesta. Eläkeläiset ja viimeisetkin lapsiperheet hylkäsivät demarit vaaleissa 2015.
Vasurit hävisi. Varsinkaan demarit eivät hyväksy vaalitulosta. Kansa äänesti väärin???
Nyt uusi hallitus on päättänyt nostaa takuueläkettä ja parantaa omaishoitajien asemaa. Loput asiat ratkeavat yhteiskuntasopimuksen myötä.
DEmarit ja Kokoomus ovat saaneet aikaan kamalan valtion velan. KIITOS SIITÄ!!!
Lipponen nosti eläkäisen veroja väliaikaisesti.(saatanan valetelija) niinpä eläkeestä maksetaan isopi vero kuin työtulosta. Sitten nämä työhön tulevat loisijat saavat saman takueläkkeen kuin alkuan suomenkansalainen. Mutta eipä siinä lisänä kotittumis rahat ja harkintavarainen raha josta ei anneta tietoja. On vara sitten lähettää matkahuolon kautta rahaa ymmäri maailmaa. (tämä on tosi koska tiedän miten paljon rahaa liikkuu) . Mistä rahat,kun lomailevat välillä lähtömaassaan? Onko näillä koneinsinööreillä isokin palkka? Olis paljon tietoja,eikä luuloja. Mutta nyt,ei mulla muuta.
Hyvä Me !
Asiaa.
Nouseehan sitä "talvisodan henkeä" tässä kurimuksen, alistamisen, monikulttuuriuuden hyysäyksessä ja veroeurojen hulvattoman jaon maassa kreikkalaiselle korruptiolle.
Alkuperäiset verojaan maksavat suomalaiset eivät ole nykyhallituksen mielestä muuhun kelpaavia kuin kyykyttämiseen!
Kannattaa ottaa ainakin kaasunaamari mukaan.
Aivan. PetosjytkyKokoomus ei takaa Kreikan lainoja, eihän ?
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2015/kreikka-kolmosta-pukkaa/
Vasemmisto alkaa kiinnostamaan, yhä useampaa pieni- ja keskituloista, sen järkevien tavoitteiden ja asiallisten oikeudenmukaisuusvaatimuksien takia. Hyvä niin.
Paavo, paavo. Merkkivaatteilla ja luxuskellolla koreileva populisti.
Ja karja seuraa perässä. Hyi hitto.
Vastahan se superpopulisti itse istui takapenkillä ja vaalien lähestyessä karkasi tekemään onneksi epäonnistunutta vaalipropagandaa.
Turhake, isolla T;llä.
http://d3sd9qpucc1g5p.cloudfront.net/scaler/60403fbf1b46897b76a91ba2c760ed3bb1465759e9d9eaad3b2e3dbf75582855
toi juoppo tekemässä mahdolliseksi kaiken paskan_mitä nyt sataa tavallisille ihmisille niskaan.
Vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?
PetosjytkyKokoomus on veroparatiiseista kehitetty kansanpetospuolue, jolla suursijoittaja-pörssikeinottelijat koettavat varasta, loputkin kansan rahoista.
http://www.adressit.com/joukkovoima_hallituspolitiikkaa_vastaan
Käykää ihmiset allekirjoittamassa tuo tärkeä adressi, veroparatiisihallituksen kaatamiseksi.
Kaikki mukaan Suurmielenosoitukseen 22.8 Helsinkiin, bussikuljetuksia on järjestetty ympäri Suomen, esim. potilas- ja invalidijärjestöt ym
Tätä on PetosjytkyKokoomusKepujen veropakolaiseliitin etujenajamispolitiikka porvarihallituksessa:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3413385/stubbin-budjettiesitys-keventaa-tyon-verotusta-450-miljoonaa
Suurmielenosoitus Helsingissä 22.8, on nyt jokaisen suomalaisen mahdollisuus kertoa, mitä mieltä on veroparatiisihallituksesta.
Hyvä aloitus.
Kiitos, kaikki osoittamaan veroparatiisihallitukselle, että leikkaukset eivät käy, jo siksi, että ovat perustuslain vastaisia.
10 000 suomalaista ilmoittautunut Suurmielenosoitukseen, pelkästään järjestöjen kautta. Porukkaa tulee olemaan ja paljon, veroparatiisihallitus kaadetaan.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3415970/sipilan-tuottavuusloikka-vaatisi-jopa-80-prosentin-palkka-alea
Harhoissa ja loputtomassa ahneudessa elävä veropakolaiseliitti, on aika laittaa verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen. Niiden rahoittaminen muka-työllistämisen nimissä, mistä seurauksena on suurtyöttömyys, on loputtava.
Yleislakkoa edeltävä Suurmielenosoitus, järjestetään 22.8 Helsingissä. Joukkovoiman sivuilta, löytyy suht edullisia bussikuljetuksia, eri puolilta Suomea.
Veropakolaiseliitti on ryöstämässä valtioita ja kansoja - Bilderberg-Yle uutisoi, vain veropakolaiseliitin, äärioikeiston näkökulmaa ja vaikenee kansan ahdingosta ja perustuslaillisista oikeuksista:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3416245/sipilan-hallitukselta-500-euron-lisalasku-puolelle-miljoonalle-kotitaloudelle
Pieni- ja keskituloiset on laitettu, pörssieliitin suursijoittaja-keinottelijoiden luxuselämien maksajiksi, omilla hengillään.
Yleislakkoa edeltävä Suurmielenosoitus 22.8 Helsingissä, kaikki sinne.
No niin, selvisihän se järjestäjä: vassarit. Ei kiitos.
Toki suurpohattojen veroparatiisit jne ovat kirosanoja ja eliitti pitää pistää mukaan taloustalkoisiin, mutta eräs tärkeimmistä maamme tulevaisuutta koskevista asioista eli holtiton turvapaikkaturistien hyysäys ei liene mielenosoituksen listalla -se kun on vasemmistolaisten yhteinen uskonto.
Marssikaa siis rauhassa, takkutukat ja punikit.
PersutKokoomusKepujen äärioikeistohallitus, on MONINKERTAISTAMASSA maahanmuuttoa, halpatyövoiman tuonnin ja ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman tavoitteella. Rasismikortilla saa murskattua hyvinvointivaltion ja tuotua orjatyövoimaa tilalle. Pieni- ja keskituloiset suomalaiset, tehdään tarpeettomiksi - siinä muutamia hyviä syitä, jokaisen tavallisen kansalaisen, niin pieni- ja keskituloisen, kuin yhteiskuntavastuullisen ja perustuslakia kunnioittavan hyvätuloisenkin, lähteä mukaan Suurmielenosoitukseen 22.8 Helsinkiin.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3416410/joukkovoima-suurmielenosoitus-sai-uuden-lahtopaikan-ilmoittautuneita-yli-11 000
Mitä enemmän kansaa paikalla, sitä vahvempi viesti vallanpitäjille, että Veroparatiisihallitus on kaadettava. Yleislakko ja ennenaikaiset vaalit tulossa.
Ihanaa Pekka Kurikan Ninipäivät esiintyy jällee !
Osallistun sillä ehdolla että mielenosoituksessa vastustetaan myös nykyistä holtitonta maahantunkeutujien hyysäystä. Lisäksi mielenosoituksessa ei saa esittää vasemmistolais-vihreää propagandaa. Onnistuuko?
jes! mukana. mitä vastaan osoitetaan mieltä? ei ku joo, ei sillä väliä.
Eipä tuosta selvinnyt, mikä taho järjestää sen. Jos vasemmistoliitto tai anarkistit, ei kiitos. Jos taas isänmaallisesti ajattelevat ja oma kansa ensin-ideologialla, niin sitten kelpaa. Ja jos yksi kritiikki tulee olemaan maamme mokuttamis-mamuttaminen, niin tulen mukaan. Jos taas ei, niin ei kiitos.
https://www.facebook.com/events/372621466266981/
vihervassari-propagandaa. pitäkää tapahtumanne.
Muistakaa ottaa häkäpärstä mukaan, jos virkavalta äityy agressiiviseksi.
Äärioikeistolaisen PetosjytkyKokoomusKepujen Veroparatiisihallituksen leikkaukset, kohdistettuina jo ennestään köyhyysrajan alapuolella kituuttaviin, köyhiin sairas- ja kansaneläkeläisiin, köyhiin lapsiperheisiin, opiskelijoihin, kaikkiin pieni- ja keskituloisiin kansalaisiin - ovat laittomia, ne ovat Suomen perustuslain vastaisia.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3416410/joukkovoima-suurmielenosoitus-sai-uuden-lahtopaikan-ilmoittautuneita-yli-11 000
Veroparatiisit on suljettava, veropakolaisyritykset on laitettava verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen. Niiden rahoittaminen muka-työllistämisen nimissä, mistä seurauksena on yhä pahempi suurtyöttömyys ja syrjäyttäminen, on iso talous- ja ympäristörikosten ketju, jota veropakolaiseliitti johtaa, äärioikeistopuolueitten kautta, veroparatiiseista käsin.
Milläs suljet veroparatiisit? Niitä on ympäri maailmaa eikä ne taida Suomi24:n eikä edes hallituksemme horinoita kuunnella. Jos tällä hetkellä joku sanoisi jossain päin maailmaa "Suomi on suljettava" ei sekään vastaavasti tulisi tapahtumaan. Nyt jotain järkeä noihin sekoiluihinkin.
PersKokKepujen Veroparatiisiporvarihallitus, käyttää raakaa taloudellista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, puolustuskyvyttömiä, köyhyyteen pakotettuja kansalaisia vastaan.
Tiedottakaa kansalaiset tästä, kaikille ulkomaisille medioille ja kansainvälisiin yhteyksiin, joissa olette tekemisissä vapaan median kanssa.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3416410/joukkovoima-suurmielenosoitus-sai-uuden-lahtopaikan-ilmoittautuneita-yli-11 000
Suomessa tiedotusvälineet ovat niin äärioikealla, että ne uutisoivat, vain veropakolaiseliitin näkökulmaa. Bilderberg-Yle hoiti äärioikeiston PetosjytkyKokoomusKepujen eduskuntavaalimainonnan, "Yle-Corner" nimisenä projektina. Laitonta verovarojen ja laittoman pakkomaksun käyttöä, omaa kansaamme vastaan, vastoin perustuslakia.
Yle ei uutisoi esim. Sairas- ja kansaneläkeläisten itsemurha-aallosta, joka on syntynyt nykyisen Äärioikeistohallituksen ulostuloista ja leikkausuhkauksista.
Vain rikolliset menevät leikkaamaan köyhyysrajan alapuolella, leipäjonoissa kituvilta ihmisiltä yhtään mitään.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3416410/joukkovoima-suurmielenosoitus-sai-uuden-lahtopaikan-ilmoittautuneita-yli-11 000
Käykää Joukkovoima.com sivustolla, siellä lisätietoja Suurmielenosoituksesta 22.8 Helsingissä. Lähtö Kaisaniemestä. Kaikki tervetulleita, jokaista tarvitaan.
Uskaltaakohan sinne mennä, jos ne tappaa....
Tarkoitatko äärioikeistopoliisia, että tappavatko ne kansalaisia ? Vai mitä ?
http://joukkovoima.com/
Suomen perustuslakia vastaan rikkova Veroparatiisihallitus, ei voi olla laillinen, se tekee isoja talous- ja ympäristörikoksia ja laittaa kansan nettomaksamaan suursijoittaja-pörssikeinottelijoitten luksuselämiä Cayman Saarilla ja Luxemburgissa ym
Bilderberg-Yle:en mahtuu taas tasan yksi mielipide, kunhan se tulee äärioikealta. Vasemmiston sananvapautta estetään, eikä Vasemmistosta uutisoida mitään.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3434767/sak-tarjoaa-palkkojen-nollaratkaisua-vuodelle-2017
Ennenaikaiset vaalit tulevat, siltä näyttää. Suurlakon kautta tietty.