Kerjäämisen lopettaminen valtiokirkossa

Valtiokirkko voisi auttaa runsailla kirkollisverorahoillaan.

Kun euro kolehtiin kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa

http://yle.fi/uutiset/pappi_kolehtikeraykset_voisi_lopettaa_kokonaan/8179814
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kauas on edetty Jeesuksen opetuksista:

"1 Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja. 2 Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia. 3 Hän sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen. 4 Kaikki nuo muut antoivat lahjansa liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."

Äänestä

"Ylen haastatteleman Helsingin Kallion seurakunnan kappalaisen Riitta Männistön mukaan kirkot voisivat luopua kolehdin keräämisestä.

- Ei se ihan hirveän tärkeää ole verrattuna siihen, kuinka paljon maksamme kirkollisveroa. Kolehti on aika ohut symboli entisestä, minun puolestani se voitaisiin vaikka lopettaa, Männistö sanoo."

Ken elää se näkee - senkin päivän etteivät YKSITYISET ja YRITYKSET maksa kirkollisveroa eikä valtio (jolla ei siihen ole mitään syytä) kerää kirkollisveroa, eli sitä TODELLISTA KOLEHTIA.

Tämä päivä kun koittaa on myös Kallion seurakunnan kappalainen Riitta Männistö myös ihan oikeasti uskovaisten kolehdin tuoton varassa eikä yhteiskunta enää maksa hänen palkkaansa.

Pukeutukoon säkkiin ja ripotelkoon tuhkaa päällensä!

Äänestä

Kirkon pitää vaan sada valtio korvaamaa se 8Me joka kolehdeista kertyy vuosittain, 2e per jäsen. Sitten voidaan lopettaa kirkossakävijöiden kolehdilla kiusaaminen. Eihän niitä nappeja mitenkään riitä jos aina ollaan haavi auki jos kirkkoon menee.

Toki voi laittaa kolentihaaviin myös niitä ostoskärrypoletteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroavaltiokirkosta kirjoitti:

Valtiokirkko voisi auttaa runsailla kirkollisverorahoillaan.

Kun euro kolehtiin kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa

http://yle.fi/uutiset/pappi_kolehtikeraykset_voisi_lopettaa_kokonaan/8179814

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu