itse asiassa masturbointiin pitäisi suositella. se vähentää syöpäriskiä ja lisää sädämen hyvintointia. masturbointi on terveellistä. uskonnot kuten vt-seura tietysti haluaa syyllistää tästäkin asiasta. syyllisyys onkin hyvä keino saada ihmiset palvomaan jumaliaan. kukaan ei osaa selittää mitä väärää masturboinnista olisi.
0Äänestä
tsemppiätouhuihin
"”Kun sorruin masturboimaan, minusta tuntui hirveältä”, hän kertoo."
"Jos sinulla on samanlaisia tunteita, rohkaise mielesi. Tilanteesi ei ole toivoton."
Ei siitä tarvitse päästä eroon. Masturbointi on normaali tapa purkaa seksuaalisia tarpeita. Erityisesti yksinäisille ihan suorastaan pakollista. Hyvin tyydytetty on heikommin vietävissäkin, joten suositeltavaa. Ongelmana toki voi olla se, että joutuu yllätetyksi, but no worries, niin on tapahtunut monille ja sen kanssa voi elää. Kannattaa koettaa etsiä vain sopiva hetki, jolloin voi olla rauhassa ja ovet tietysti lukkoon mahdollisuuksien mukaan.
0Äänestä
sano
Itse asiassa seksuaaliterapeutit suosittavat sitä parisuhteisillekin, sano Oppii tuntemaan itseään, voi kertoa partnerilleen mitä toivoisi ja vastaavasti välttäisi, sano
0Äänestä
KeväänHelmi
Kannattaa aina keskustella vanhimmiston kanssa jos on syyllistynyt onaniaan. Muuten asia jää omatunnolle ja saattaa aiheuttaa psykologisia traumoja.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toisaalta voisit perehtyä mitä lääkärikunnalla on asiasta sanottavana, jopa psykiatrialla.
Paljonko laitoit raporttiin?
Urheilijat elää usein selibaatissa
silleen tuokset paranee ja ennätyksiä syntyy
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102006407?q=Hetkellinen takaisku ei tee sinusta jumalatonta&p=par
itse asiassa masturbointiin pitäisi suositella. se vähentää syöpäriskiä ja lisää sädämen hyvintointia. masturbointi on terveellistä. uskonnot kuten vt-seura tietysti haluaa syyllistää tästäkin asiasta. syyllisyys onkin hyvä keino saada ihmiset palvomaan jumaliaan. kukaan ei osaa selittää mitä väärää masturboinnista olisi.
"”Kun sorruin masturboimaan, minusta tuntui hirveältä”, hän kertoo."
"Jos sinulla on samanlaisia tunteita, rohkaise mielesi. Tilanteesi ei ole toivoton."
Ei siitä tarvitse päästä eroon. Masturbointi on normaali tapa purkaa seksuaalisia tarpeita. Erityisesti yksinäisille ihan suorastaan pakollista. Hyvin tyydytetty on heikommin vietävissäkin, joten suositeltavaa.
Ongelmana toki voi olla se, että joutuu yllätetyksi, but no worries, niin on tapahtunut monille ja sen kanssa voi elää. Kannattaa koettaa etsiä vain sopiva hetki, jolloin voi olla rauhassa ja ovet tietysti lukkoon mahdollisuuksien mukaan.
Itse asiassa seksuaaliterapeutit suosittavat sitä parisuhteisillekin, sano
Oppii tuntemaan itseään, voi kertoa partnerilleen mitä toivoisi ja vastaavasti välttäisi, sano
Kannattaa aina keskustella vanhimmiston kanssa jos on syyllistynyt onaniaan. Muuten asia jää omatunnolle ja saattaa aiheuttaa psykologisia traumoja.