Sinkkuna oleminen on p*rseestä

Voimia sinne <3

Ihmisellä on luonnostaan seurankaipuu. Mutta tiedätkö mITÄ AHAHHAHHAHAhAH ei ole kauaa....

Se on vaan semmoista höpötystä. Aika moni sitä hokee ja ovat olleet noin suunnilleen 3-6kk sinkkuna ja senkin ajan ihan katkerina, pelänneet ettei kukaan huoli, aina ajo päällä ja ottaneet sitten vaan jonkun joka vähänkin sinnepäin menee. Ei isoin osa ole olleet itsekään onnellisia yksin. Se on vähän samanlaista syyllistämistä, kun että köyhyys olisi aina itseaiheutettua henkisen kasvun tarvetta, tiedätkö mitä tarkoitan... Kun tämä manifestointi on vaan sitä että rikkaat ne vaan on osanneet ajatellakin paremmin :) Tarkoituksena on nostaa heidät paremmiksi ihmisiksi juu, mutta myös lieventää hyvinvoinnista koituvaa huonoa omaatuntoa, todistella ettei elämästä 80% ole pelkkää säkää, vaan että "kyllä minä olen oikeasti nämä ansainnut ja parempi". Se pitää sisällään siis pelon ettei olisi.

No, tuossa on ihan sama. Parisuhdetta ennen on joku saattanut olla vaikka miten keskenkasvuinen, yksin, epätoivoinen jne. ihan kaikkea mitä sitten hokee, ettei muut saisi olla. Nämä viisaudet "ehkä et vain ole rakkauden arvoinen kun et ole riittävän onnellinen yksin" on tarkoitettu siihen ettei tarvitsisi kuunnella tai välittää, tai ettei sen oman sussun löytyminen olisikin vaan säkää, tyytymistä tai pahimmillaan riippuvuutta. Jos se olisi tuosta kiinni, 80% ihmisistä olisi sinkkuja - vähintään!

Yksinäisyys onkin ahdistava tunne. Se on yksinoloa vasten tahtoa. Mutta se mitä kuitenkin kannattaa tehdä, on että elää omaa elämäänsä. Se pelko.. no. Löytääkö kaikki juuri oikean ja sopivan? Ei, ei löydä. Pelkosi on siinä kohtaa aiheellinen, saattaa olla että joudutkin olemaan juuri se, jonka pitää valita, onko hän yksin vai tyytyy. Jotkut saavat oikeasti ihanan ja täydellisen sopivan, harvat. Nyt nuorena sinulla on paremmat mahdollisuudet, saada vapaa, hauska, lapseton kumppani. Kun tulet 3kymppiseksi ja yli, löydät kyllä kumppaneita, mutta niistä 80% on eronneita ja isoimmalla osalla on lapsia, joten jos et halua uusioperhettä, on mahdollisuutesi noin 15% enää. Koska noin 6% on homoja. No, joo eli 13%, koska 2% ei edes halua koskaan parisuhdetta. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä heikommaksi mahdollisuutesi käyvät, jos haluat löytää ihmisen joka menee myös ensikertaa naimisiin, jolla ei ole jo lapsia ja joka on samanikäinen. Noin suunnilleen. Kaikkein eniten ihmiset ovat varattuja 30-40-vuotiaina. Joten laske siitä. Toiselle kierrokselle lähdetään 4kymppisinä. Niinpä. Karua.

Mutta vaihtoehtoja on. Ensin kannattaa miettiä mitä huonoja puolia sietää: hyviä meissä on kaikissa, mutta huonot ratkaisee. Jos etsit täydellistä, et löydä. Jos siedät mitä vaan, saat huonon ja sitten onkin parempi olla yksin. Mutta jos tiedät että olet hyvä tyyppi, ja tarvitset "vain" ihmisen, on jo asiat paremmin. Jos liikut ihmisten seurassa, harrastat ja teet, tapaat aivan varmasti ehdokkaita. Muista vaan sitten tutustua, katsoa ja uskaltaa.
Mutta niin, löytyykö se joka haluaa samoja asioita elämältä... Jos haluat vaan perheen, työn ja tavallisen elämän, niin varmasti muutamalla joustolla. Mitä enemmän haluat, sitä pienemmiksi mahdollisuutesi etenkin naisena, menevät. Miesten uraa, tavoitteita ja harrastuksia tukevia naisia on pilvin pimein, mutta samanlaisia miehiä... Not so much. Mitä muuta olet kuin hoikka ja kaunis? Eihän se ole mitään muuta kuin ulkokuori! Se ei kestä. Mieti siis myös sitä.
Nythän sinulla on aikaa kun olet yksin. Kehittele elämä, minkä voit jakaa. Jätä siihen vähän tilaa, tee kaikkia asioita mitä olet halunnut tehdä. Mieti kuka sinä olet, missä haluat olla.

Aikataulua et voi laittaa. Olet 22-vuotias ja voi olla että tapaat huomenna elämäsi miehen. Voi olla että tapaat sen väärän ja jos epätoivoissasi takerrut mihin vaan, et tapaakaan 28-vuotiaana elämäsi miestä. Mutta semmoista se on, ei voi tietää. Täytyy vaan elää, mennä, tehdä ja päättää. Ja kun sitoudut, jos mies on perus-ok, niin muista tämä yksinäisyyden tunne kun olet arjessa ja mietit, että voihan vi**u, tässäkö tää oli... Tai kun mietit, teetkö suhteen eteen töitä vai etsitkö ruohoa aidan toiselta puolelta. Jos kaikki on silloin ihan hyvin, mutta on tylsää tai sitä tai tätä, tätä perussoopaa mitä ihmiset valittaa sitten kun ne sen oikeansa löytää, joka onkin muutamassa vuodessa ihan tylsä...niin paina nyt tämä mieleesi ja muista se silloin. Toisaalta, kun nyt selviät ja löydät niitä hienoja asioita yksinkin, pohtiessasi kuka olet, niin et roiku tukahduksiin sitä toista.

Siis, yksinolon tuska ja onni saattavat olla loppujen lopuksi suurin onnesi pidemmän päälle.
Ihmiset tottuvat olemaan yksin. Eivät valita tai puhu, koska ei kukaan kuuntele kuitenkaan tai he saavat ryöpyn latteuksia niskaansa. Hyvin harva on yksinäisyydestään onnellinen. He oppivat nauttimaan pienistä asioista tai toteuttamaan yksin kaiken, näkemään tutut ja kaverit isompana asiana ja/tai keskittyvät esimerkiksi työhön tai harrastukseen. Se että oppii elämään täysipainoista elämää ihan onnellisena yksin, vaatii noin 10 vuoden yksinoloa.

Ei kannata tätäkään asiaa kenenkään yleistää, itselläni ei ole koskaan ollut vakavaa seurustelusuhdetta, lyhyt ehkä n.2 kuukauden säätö minulla oli yli 6 vuotta sitten mutta siinä kaikki. Olen vasta 21 vuotias, joten ei tässä mikään hengenhätä ole, sitäpaitsi viihdyn aivan mainiosti ykskinkin :) Itseasiassa yksinolo on minulle erittäin tärkeää, en ole hirveän sosiaalinen enkä käy baareissa.