Sivistysmaassa persut lentäisivät hallituksesta

Mutta ei Suomessa.

Meillä pääministeri kirjottaa vaan blogin kun hallituspuolue julistaa rasistista fasismia.

Suomen fasistit ovat jo mölynneet ryssävihalla presidentin ja Helsingin Sanomien tukiessa toimintaa ja ruotsinkielistenkin kimppuun on jo käyty siinä määrin, että ruotsinkielisten Haglundkin alkoi syytää ryssävihaa ja fasistisia näkemyksiä, jotta hänet ja ruotsinkieliset hyväksyttäisiin.

Kun Suomen fasistit ovat suurimmaksi osaksi kouluja käymättömiä, älylahjoiltaan ja koulumenestykseltään vaatimattomia, päähänpotkittuja, syrjäytyneitä, kateellisia, rumia peräkammaripoikia, joista tytötkään ei tykkää ja joiden mieli ja kieli ei taivu kuin suomenkielelle niin totta kai ne yrittävät vielä kieltää ruotsinkielisyydenkin Suomesta.
45<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Pakkoruotsi ja monikulttuurisuus ovat riesaksi meille, joista pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Tämän hallituskauden aikana.

Immosesta seuraava pääministeri.

Äänestä
  • Eikös Hakkarainen olekaan enää persujen suosikki pääministeriksi.

    Äänestä

Onko Unkari sivistysmaa. Ainkin se on päässyt EU:n ja Naton jäseneksi.

Äänestä

Mites Lombradian liiton tyypit Italiassa?

Ovat vuosikymmeniä halunneet jakaa Italian kahtia, koska etelän-veltot mafiosot ovat niin saamattomia...

Äänestä
  • Vihervasurit pitää päästä hallitukseen tekemään lisää velkaa, loppuu ainakin paskanjauhanta.

    Äänestä

  • näinseon kirjoitti:

    Vihervasurit pitää päästä hallitukseen tekemään lisää velkaa, loppuu ainakin paskanjauhanta.

    Vihervasurit ovat ihmiskunnan vihollisia, jotka ovat tehneet liiton kuoleman kanssa ja haluavat eri mieltä oleville saman lopun, mutta voin hyysärit taata ettei tule onnistumaan ainakaan minun osalta.

    Äänestä

No mites unkarissa , koko valtiovalta taitaa sitten olla persuja tyyliin unkari unkarilaisille ja 170 km aitaa, ettei mamut pääse maahan. Kyllä nyt jeesustellaan Immosen sanomisista voi kauheeta uikuti ui.

Äänestä

Onko ruotsi mielestäsi sivistys maa? Eikö ole helpompi vaikka muuttaa sinne esim malmöön kun yrittää täällä junttilassa puhua sivistyksestä.

Äänestä

Sivistysmaassa ei olisi sairasta monikulttuurisuutta

Äänestä

Ja rasistisessa Ruotsissa eivät koskaan pääse edes hallitusneuvotteluihin. Erikoista demokratiaa.

Äänestä

"Sivistysmaassa persut lentäisivät hallituksesta".

Noin kävisi kyllä diktatuurissa, mutta ei sivistysvaltiosa.

Äänestä

Monikulttuurisuus on mainio keino ajaa intersosialismia ja tuhota kansan yhtenäisyys. Suomeen pitää perustaa ajatuspoliisi, joka vangitsee kaikki jotka ajattelevat monikulttuurisuudesta väärin! Kiitos äänistä;)

Äänestä

Vihervasemmisto on sairasta sakkia oman kansan vanhusten vähäosaisten sairaiden puolustaminen on heidän mielestään rasismia ja natsismia?

Äänestä
  • Persuja, erityisesti Immosta ei hyväksy myöskään oikeisto ja keskusta. Immosta ei hyväksy suurin osa itse persuistakaan.

    Äänestä

  • kaiken_huippu kirjoitti:

    Persuja, erityisesti Immosta ei hyväksy myöskään oikeisto ja keskusta. Immosta ei hyväksy suurin osa itse persuistakaan.

    Immosen kannatus vain kasvaa entisestään jatkakaa vaan samaa rataa?

    Äänestä

  • realismi kirjoitti:

    Immosen kannatus vain kasvaa entisestään jatkakaa vaan samaa rataa?

    Ikävä kyllä tuo voi olla jossain määrin tottakin. Suomessa on melko paljon sivistymättömä keskikaljajuntteja.

    Äänestä

  • a---a kirjoitti:

    Ikävä kyllä tuo voi olla jossain määrin tottakin. Suomessa on melko paljon sivistymättömä keskikaljajuntteja.

    Aivonsa sekakäytöllä pilannut viherpiiperö taas aivopieruttelee.

    Äänestä

  • a---a kirjoitti:

    Ikävä kyllä tuo voi olla jossain määrin tottakin. Suomessa on melko paljon sivistymättömä keskikaljajuntteja.

    Kasvava joukko taloustilanteen johdosta?

    Äänestä

  • a---a kirjoitti:

    Ikävä kyllä tuo voi olla jossain määrin tottakin. Suomessa on melko paljon sivistymättömä keskikaljajuntteja.

    Kommentoi a---a neljän seinän sisältä osaamattomasti tekemäänsä kiljua juoden. Kippis sinulle a---a, ja ota toisellekin aivosolullesi.

    Nimim: Otan juuri hömpsyn raikasta luonnontuote Multialan lähteestä Keskipohjanmalta aitoa lähdevettä, spring aqva, Lidlistä ostettua noin 1,5 euroa 5,5 litraa. Suosittelen myös a---a:lle osaamattomasti tekemäsi kiljun sijaan.

    Äänestä

Pääministeri onkin hallituksen muodostajana nero, edellinen oli virnuileva pelle, sitä edellinen huijaava kurkkuääni.

Äänestä

Saksa ei siis ole sivistysvaltio, koska jopa sen nykyinen pääministeri Angela Merkel on tuominnut multikulttuurikokeilun täysin epäonnistuneeksi, samoin kuin Britannian ulkoministeri David Cameron, joten Britanniakaan ei siis ole sivistysmaa hyysäreiden logiikan mukaan. Taitaa näille pipipäisille punaviherhyysäreille niitä ideologiansa mukaisia "sivistysvaltiota" edustaa Pohjois-Korean, Pol Potin Kamputsean, DDR:n ja Stalinin Neuvostoliiton kaltaiset valtiot.

Äänestä

Perussuomalaisten ei Immosen takia tietenkään tarvitse erota hallituksesta. Useissa ns. sivistysmaissa on kansanedustajia, lähes joka puolueessa jotka esittävät stalistisia ja nastistisia ajatuksia. Misiköhän? He haluvat päästä julkisuuteen.
Paras keino immosille on unohtaa heidät ja jättää omalle hiekkalaatikolle. Pääministeri ja ulkoministerin tehtävinä on sanoutua selkeästi irti immosista. Tämä riittää. Näin on Sipilän osalta tapahtunut. Perusuomaliset varmaan sääntöjensä mukaan menettevät Immosen kanssa.

Äänestä

Koitahan vastata siihen , mitä rasistista siinä on , ellei halua Suomeen monikulttuurisuutta , ellet pysty , niin pidä mulkku mölyt mahassasi.

Äänestä

Du skal väre fan så glad at "persuja" finns! Hvor i helvete var Finland om noen år hvis ingen satt bremsene på?? Svarteste Afrika allt det förer med seg krig sharialov og allt annen fanskap.Er det dere vil ??

Äänestä

Ruotsi on demokratian irvikuva ei samoja virheitä kannata toistaa?

Äänestä

Sivistyneessä yhteiskunnassa ei maahan edes päästettäsi kiihko muslimeja jotka elää kivikaudella naisvihoineen, demokratiavihoineen, avoimen yhteiskunnan vihoineen, kunnioittaen vaan omia kivikautisia sairaita lakejaan/uskontoa...jotka ei kuulu tänne länsimaihin. Toki ymmärrän pakolaisten auttamisen, mutta heidän on tultava osaksi yhteiskuntaa eikä päinvastoin. Jonkinlainen karsita olisi paikallaan. Haluan vaan lapsilleni ja lapsenlapsilleni turvallisen Suomen....en Ruotsinmallia jatkuvine ongelmineen....Mutta eihän hyyssärit huomaa eikä mitään älyäisi, vaikka pommi vieressä rajahtäisi.

Äänestä

Soini ja perussuomalaiset pitäisi erottaa hallituksesta.

Äänestä
  • Vain äänestämällä voit vaikuttaa...

    Äänestä

  • Jahas sairas punafasisti hourii taas antidemokraattisissa fantasioissaan.

    Äänestä

  • Siksi äänestän persuja enskeralla.

    Äänestä

Immonen, immonen, immonen ! Ruvetkaa nyt hankkimaan niitä kulttuurikeskuksia , minne tämän vuoden 8000 kulttuurin rikastajaa majoitetaan täysihoidolla.

Äänestä

Maahan palaa terroristi taistelijoita paapottaviksi ties millaisia hirmutekoja tehneenä. Ja sitten tikunnokkaan nostetaan joku immonen joka vähän herättelee keskustelua. Aika ..sanosko ihmeelliseksi on mennyt.

Äänestä

Olipa typerä aloitus. Olen akateemisesti koulutettu ja olen äänestänyt perussuomalaista puoluetta ja tulen äänestämään tulevaisuudessakin. Emme tarvitse mallia ruotsalaisesta epädemokratiasta, jossa vedetään pää omaan perseeseen, jotta ei tarvi tehdä yhteistyötä vaaleilla valitunpuolueen kanssa!

Suomessa ei lennetetä hallituksesta viherpunapiipertäjien käskystä!!!

Maahanmuuttoa saa vastustaa ja se edelleenkin aiheellista ja taloudellisestikin tärkeääja järkevää..

Äänestä

Sipilä ei pysy kovempaan kun presidentti on Usan ja Naton juoksupoika joka tukee ryssävihaa, Venäjän vastaisuutta, fasismia.

Äänestä

Punavihreät hyödylliset idiootit ja muut multikultizombit ovat ottaneet ylhäältä käsin sanellun loputtoman kulttuurimarxilaisen propagandan täysin annettuna vastaan kykenemättä tyhmyytensä takia omakohtaiseen kriittiseen ajatteluun laisinkaan.

Äänestä
  • Persuja ei hyväksy myöskään oikeisto ja keskusta.

    Äänestä

Tee jotain Sipilä. Olet pääministeri.

Äänestä

Lisää Immosen kaltaisia ihmisiä hallitukseen, siinä ainut tapa vielä pelastaa Suomi ja kantasuomalaiset tuholta.

Äänestä
  • Lähimpänä Immosta löytyy persuista älynsä puolesta ainakin Hakkarainen.

    Äänestä

Persut eivät kaipaa kenenkään muun hyväksyntää kun äänestäjiensä?

Äänestä
  • Ps. Uskokaa jo ruotsi ei ole demokraattinen sivistysmaa?

    Äänestä

  • Eikä Immostakaan kaipaa ja hyväksy ketkään muut kuin vain osa persujen äänestäjistä.

    Äänestä

  • mikätärkeintä kirjoitti:

    Eikä Immostakaan kaipaa ja hyväksy ketkään muut kuin vain osa persujen äänestäjistä.

    Sehän riittää demokratiassa...

    Äänestä

Kun Suomen mamut ovat suurimmaksi osaksi kouluja käymättömiä, älylahjoiltaan ja koulumenestykseltään vaatimattomia, päähänpotkittuja, syrjäytyneitä, kateellisia, rumia peräkammaripoikia, joista tytötkään ei tykkää ja joiden mieli ja kieli ei taivu kuin suomenkielelle niin totta kai ne yrittävät vielä kieltää ruotsinkielisyydenkin Suomesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MihinMeAjaudutaan kirjoitti:

Mutta ei Suomessa.

Meillä pääministeri kirjottaa vaan blogin kun hallituspuolue julistaa rasistista fasismia.

Suomen fasistit ovat jo mölynneet ryssävihalla presidentin ja Helsingin Sanomien tukiessa toimintaa ja ruotsinkielistenkin kimppuun on jo käyty siinä määrin, että ruotsinkielisten Haglundkin alkoi syytää ryssävihaa ja fasistisia näkemyksiä, jotta hänet ja ruotsinkieliset hyväksyttäisiin.

Kun Suomen fasistit ovat suurimmaksi osaksi kouluja käymättömiä, älylahjoiltaan ja koulumenestykseltään vaatimattomia, päähänpotkittuja, syrjäytyneitä, kateellisia, rumia peräkammaripoikia, joista tytötkään ei tykkää ja joiden mieli ja kieli ei taivu kuin suomenkielelle niin totta kai ne yrittävät vielä kieltää ruotsinkielisyydenkin Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu