Olli Immosen vaimo on musulmaaniperheen tytär

7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin että pillu käy muttei pesänanto? jep jep, patriarkaatti ratsastaa jälleen

Äänestä

Immonen kertoo kuitenkin itse unelmoivansa vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Kertoo myös taistelevansa loppuun asti kotimaansa ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta.

Äänestä
  • Niinpä.

    Äänestä

onkin kaunis vaimo.....onnittelut ollille

Äänestä

Aika valikoivaa taitaa olla miehen monikulttuurikritiikki, kun jättää lapsensa äidin ja ottaa vaimokseen vihreiden puoluekirjalla varustetun bosnialaisen ateistin. Kait se jonkun seulan on läpäissyt, mies kait haluaa että jos saa jatkossa lapsia niin heillekin voi lyödä sitten sen etnisen leiman, jota joskus Eduskunnassakin peräänkuulutti. Ei se silti ihan perisuomalaisesta käy.

Äänestä

Miksei mamua voisi pitää ystävänä tai vaikkapa vallan rakastaa samalla kun vastustaa suvakkihyysärien yltiöpäistä idiotistimia ja rahastusta mamumutuksella.

Äänestä

Onko tuo joku yläasteelaisten pitämä lehti? Ainakin otsikosta päätellen on.

Kuvan ja vaimon syntypaikan perusteella ihan samaa rotua ovat, joten miten tuo on muka jotain "en oo rasimi!1!!"??

Kulttuuri / uskonto != rotu

Oikea johtopäätös tuosta olisi, että Immonen ei syrji ateisteja.

Niin että se tuon lehden älykkyystasosta. Suosittelen lukemaan vähän Seiskaa älykkäämpiä julkaisuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuvakitKauhuissaan kirjoitti:

Bosniasta:

http://mvlehti.net/2015/07/27/immosen-vaimo-on-maahanmuuttaja-siina-teille-rasismia-suvakit/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu