niin... näinkin voi käydä

Kirjoituksestasi en löytänyt ainuttakaan syytä eroon. Oletko lukenut/kuullut avioliiton eri vaiheista. Ei teidän enää kuulukaan olla rakastumisen huumassa, vaan elää kumppanuutta, jossa on tilaa molemmille. Mitä olette tehneet suhteenne eheyttämiseksi ja rakaentamiseksi? On olemassa parisuhdekursseja, pariterapioita ym ym.

Teiltä on aikoinaan kysytty TAHDOTTEKO rakastaa toisianne. Nyt sitä tahtoa tarvitaan. Rakastaminen on sillä tavalla päätösasia, että voi päättää, että tuon ihmisen kanssa elän mahdollisimman hyvää elämää. Sitten vaan toimii päätöksensä mukaan ja kohtelee toista rakastavasti. Tunteet vaihtelee, mutta päätös pysyy. Toiminnalla on silloin oikea suunta.

Teillä on myös lapset, joista olette molemmat vastuussa. Miksi hajottaisitte kaiken mitä olettte yhdessä saaneet aikaan? Teillä nyt tuntuu olevan vaikeaa, mutta eron jälkeen vasta vaikeaa onkin.

Miettikää asiaa rauhassa ja jatkakaa puhumista ennenkuin teette päätöksiä. Toivon kaikkea hyvää perheellenne.

Kyllä ne tunteet siellä jossain ovat, ole huoleti. Ettei vaan toisella (tai molemmilla) olisi menossa elämässään yksi niistä useista kriisivaiheista? Kokemuksesta voin kertoa että silloin ei mikään oikein tunnu miltään ja kumppani saattaa ärsyttää jo pelkällä läsnäolollaan, saati sanomisillaan ja tekemisillään.Meillä tilanne kävi liian raskaaksi ja johti eroon. Mielestäni täysin turha ero mutta vaimo ei uskonut eikä myöntänyt että myös hänelle tällainen vaihe voisi elämässään tulla.4 lasta jotka kaikki tavallaan kriittisessä iässä ja elämänvaiheessa. Mitään "normaalia" syytä ei eroon ole, ainakin rakkautta ja yritystä toisen osapuolen osalta ei ole puuttunut selvittää tilannetta... Raskasta ja surullista!!!

Perustelut, tunteiden kuoleminen on kaikkein huonoin syy erota. Koittakaa puhaltaa tunteenne uusiin liekkeihin, löytäkää toisenne uudelleen jos parisuhde on jäänyt hoitamatta. Laittakaa suhteenne remonttiin.

Kysykää läheisiltänne näkemystä, jotka ovat ulkopuolisin silmin seuranneet elämäänne, mitä voisitte tehdä toisin suhteenne parantamiseksi!

Miten olisi kahdenkeskinen etelän matka pariksi viikoksi ensialkuun.....

samaa muuten kuin meillä paitsi että ukkoni on pettänyt minua vuosien varrella useaan otteeseen ja nyt olen itsekin pettänyt. muuten sama tilanne kuin teillä. ja mietintämyssy päässä, erotaanko vai jatketaanko... ei ole helppoa. Voimia sinulle!

Minä en usko siihen, että ihminen voi vain päättää, että rakastaa jotakuta. Jos ei ole tunteita niin niitä ei sitten ole. Rakastumisvaihe menee tietenkin ohitse, mutta myös sitä seuraava vähemmän "palava" rakkauden vaihe voi mennä. Itse en kokenut minkäänlaisten rakkauden tunteiden enää sen jälkeen palaavan yrittämisestä huolimatta. Ystävyys sen sijaan säilyi.

Kirjoituksessasi on minulle paljon tuttua.

Meillä on takana nyt (vasta?) viisi vuotta yhteiseloa, kaksi lastakin siis vielä pieniä. En vaan enää rakasta miestäni. En ole kiinnostunut olemaan hänen lähellään, seksiä vielä vähemmän.

Pari vuotta meni aika takkuisesti kannaltani. Mies ei ollut järin kiinnostunut seurastani, ei halunnut minua juuri koskaan. Elin puutteessa, niin idiootilta kuin kuulostaakin. Kotitöihinkin osallistui jos huvittaa-asenteella. Siis se tavallinen virhe, parisuhdetta ei hoidettu. Omasta mielestäni kyllä yritin, halusin myös terapiaan, mutta eihän se käynyt. "Meidän pitää itse selvittää, mikä on vikana."

Vuoden kuluessa on vaakakupit kääntyneet. Olen menettänyt kutakuinkin kaiken mielenkiintoni mieheen ja parisuhteeseen. Etsin vapaa-aikaani enemmän tekemistä kodin ulkopuolelta (mikä ei tarkoita että olisin pettänyt). Sensijaan hän sanoi parisen kuukautta sitten, että on rakastunut minuun uudestaan. Ja sen kyllä huomaakin käytöksestä. Kokoajan pitää pussailla ja halailla, seksiä joka ilta vaikka en mistään kiihotu. Haluaisin vaan olla rauhassa. Osallistuu kotitöihin paljon enemmän. Suunnittelee yhteisiä viikonloppureissuja, toi kukkia, yrittää ihan tosissaan saada minut nauttimaan seksistä. Aiemmin ei pitkiin aikoihin tehnyt mitään, vaikka kuinka pyyti. Ja on usein vihainen, kun en innostu seksistä, tai osoita spontaanisti hellyyttä...

Olo on suoraansanottuna paska. Miksei se voinut tehdä tätä aiemmin, vaikka vuosi sitten? Nyt vaan tuntuu, että on liian myöhäistä. Minun pitäisi yrittää, mutten tiedä mitä tekisin. Suorastaan ahdistaa.

Ja kyllä, olemme puhuneet.

Niin...mitä tuohon voisi sanoa. Tiedän miltä sinusta tuntuu..Pahalta.

Itselläni on saman tapainen tilanne ja mitä ilmeisemmin ero edessä. JOtenkin tuntuu että olisi helpompaa jos oli avoin selvä kriisi..riitoja..kiukkua...pettämistä jne.

Kun "kaikki on hyvin", ainakin ulkoisesti. Tunteet ovat kyllä aika matalalla. Kun ei rakasta enää, halua toista niin sitä on vaikea saada takaisin. Ei aika kaikkea korjaa, tuohon ahdistukseen vaan tottuu. Se ei varmaankaa voi olla oikein kumpaakaan kohtaan. Monesa paikassa sanotaan että pitkän liiton "suola" on kumppanuus. Mutta jos kumppanuus on kaveruutta, se ei pitkään kanna. Valiettavasti.

Kyllä toisesta voi välittää, onhan hän ollut elän tärkein ihminen pitään. Välittäminen ei tuo suhteeseen hellyyttäm, halua tai seksiä.

Vai on ko niin että sitä haluaa liikaa, jotain mitä ei ole saatvilla. Pitäisikö tyytyä vähempään, olla onnellinen kun on hyvä kaveri...en usko. On hienoa kun kaverita on mutta, avioliitton ei pitäisi olla kaveri suhde.

Meillä tuo tunteettomuus on johtanut eroon. Nyt kuitenkin yhtäkkiä olen huomannut: tuntuu ja lujaa. Pahalta ja pelokkaalta yhtäaikaa. Toivon, että jonain päivänä voin/pystyn itse katsomaan peiliin ja todeta tehneeni oikean ratkaisun. Jopa hymyilemään.

Voimia!

Itsellä on aivan samanlainen tarina. Tosin ilman lapsia. Parisuhde on kaverillisen turvallinen. Ja siinähän se elämä menisikin. Mutta kenties jotain jää kokematta sen takia. Kenties se oikea ihminen löytymättä, kun istut turvallisessa kodissasi? Saatat menettää ihanan ja hienon elämän turvallisuutta arvostaessasi. Mutta, entäpä jos mitään hohdokasta ei löydykään? Itse uskon, että kun tekee ratkaisun, siitä hetkestä eteenpäin ratkaisu on oikea. Aina tulee jokin kantava voima elämässä, ja itse tunnen monta yksin olevaa onnellista ihmistä. Ainahan voi lähteä vaikka kehitysmaihin vapaaehtoistyöhön!
Suosittelisin oman elämän elämistä ja etsimistä. Mutta ratkaisu sinun. Ihanaa kun jolla kulla "ero" kuulostaa noin helpolta. Itsekin olen keskustellut mieheni kanssa hyvässä hengessä. Ja toisaalta jos kummatkin tajuaa tilanteen, miksi alkaisi riitelemään. Mutta vaikeaahan se on silti.