Persujen puheenvuoron kohdalla viha oikein leimusi vaikka kyseinen kaveri yritti nimenomaan sanoa samaa mitä nyt helkatti ne muka marsii
Suvaitsevaiset hekuivat vihaa Hesassa
naurettavaataas
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin... Täysin erimieltä olevan ihmisen kanssahan on tunnetusti aina heitelty yläfemmoja? Kyse oli kuitenkin mielenosoituksesta.
Yhtälailla olisi lavalta huudettu pois monikulttuurisuuden puolustaja, jos katsojat olisivat monilulttuurisuuden vastustajia.
"Persujen puheenvuoron kohdalla viha oikein leimusi"
Sehän on vain suomalaista suvaitsevaisuutta. Normaalia Suomessa. Suomessa suvakkius on lievimmillään syvää vihaa, joka vain vaivoin hillitään. Sivistyskansa, näetsen.
Muistakaa kumartaa kultturia rikastuttavaa ylemmän tason kansalaista, kun sellaisen tapaatte. Se on valtiovallan erityissuojeluksessa. Se ei saa rikoksestakaan rangaistusta ja sen julkaisema vihapuhe on täysin hyväksyttyä. Se kun on niin paljon kantasuomalaista tasa-arvoisempi ihminen.
Mielenosoitus oli täysi vitsi. Tekopyhä pieru
Mielenosoitus oli naurettava. Ilmeisesti ihmisillä oli loma ja paljon aikaa tuhlattavaksi. Immosen virhe oli siis vain se ettei hän antanut kommenttiaan joulukuussa, jolloin ihmisillä ei ole aikaa ja ulkonakin on kylmä.
Monikulttuurisuus on vakava ongelma, joka murtaa yhteiskunnan perustaa. Me voimme olla suvaitsevaisia vain silloin, kun kaikki ovat samaa mieltä perusasioista ja vähemmistöt ovat suhteellisen pieniä eivätkä vaadi liikaa oikeuksia ( kuten homot ).
Perussuomalaisten edustajaan kohdistunut buuaus on selvä merkki suvaitsemattomuudesta ja syrjinnästä. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Kaverihan yritti luoda sopua, mutta sepä ei suvakkoja kiinnosta. Jos tälläinen törkeä agressiivinen käytös on monikulttuurisuutta, niin pää jää vetäjän käteen.
Kummallista suvaitsevuutta.
Yksipuolinen suvaisevaisuus syö näköjään hermoja.
Tässä lisää suvaittavia meidän kustannuksellamme
http://arrekougappi.blogspot.fi/2015/08/kirkkonummen-vastaanottokeskus-missa_17.html
Niillä "suvaitsevaisilla" on "suvaitsevaisuudessaan" aina se "paitsi". Ollaan suvaitsevaisia kaikkia ja kaikkea kohtaan "paitsi". Se viime aikoina kovasti mainostettu ja arvosteltu kulttuurikuplakin on suvaitsevaisuudessaan "paitsi". Neuvostoliiton aikana se "paitsi" hoidettiin noutamalla paitsit aamuyöstä. Koskaan eivät palanneet paitsioon.