Kerronko tunteistani?

Rakastunut4234

Tapaamani nainen ei vaikuta pitävän minusta, mutta en pysty unohtamaan häntä. En (valitettavasti) ole ollut hänen kanssaan _missään_ tekemisissä kolmeen kuukauteen, mutta ei helpota. Mietin, että kannattaisiko minun kuitenkin kaikesta huolimatta kertoa hänelle tunteistani ihan suoraan. Toisaalta taas pidän hänestä niin paljon, että olen jo valmistautunut jättämään hänet kokonaan rauhaan, koska hän sitä hyvin todennäköisesti haluaa. Silti mieltäni vaivaa se, että jos hän onkin vain ujo tai ei muuten vain osaa käsitellä tilannetta kuin olemalla etäinen.

21

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nametag

      En osaa puhua muuta kuin omasta kokemuksestani, mutta tuossa on aika lailla huonot merkit ilmassa:

      - naisen kiinnostus on epäselvä tai jopa epätodennäköinen
      - nainen käyttäytyy etäisesti

      Itselläni on ollut joitakin tilanteita joissa olen tuollaisista lähtökohdista huolimatta rohkaistunut ajattelemaan että nainen on vain ujo ja ottanut häneen yhteyttä. Kertaakaan tuo ei kuitenkaan ole päättynyt hyvin - vastauksena on aina ollut että ei ole kiinnostusta.

      Tältä pohjalta itse ajattelisin että noista lähtökohdista kannattaa ottaa yhteyttä vain siinä tapauksessa että haluat selkeän torjunnan jotta saat tuon naisen pois mielestäsi. Kannattaa tuossakin tapauksessa mitoittaa omat tunteidenosoitukset sen mukaan että omat puheet eivät jää hävettämään jos lopputuloksena on pettymys.

      Kenties voisit ottaa jonkin hienovaraisemman lähestymistavan ja vaikka hienovaraisesti pyytää häntä mukaan jonnekin sen kummemmin tunteita vuodattamatta. Jos hän kieltäytyy tuostakin niin lienee aika selvä että kiinnostusta ei ole muuhunkaan.

      • Rakastunut4234

        Ensimmäisellä juttelukerralla hän hymyili minulle ja oli muutenkin positiivinen. (Tämä on ehkä vähän säälittävän kuuloista, mutta jo pelkästään sen minulle osoitetun hymyn näkeminen oli kaiken tämän arvoista.) Joka tapauksessa en olettanutkaan tuon vielä merkitsevän mitään, koska hänhän saattaa olla tuollainen kaikkia uusia ihmisiä kohtaan. Muuten huonot merkit ovat ilmassa, kuten totesit.
        "Kannattaa tuossakin tapauksessa mitoittaa omat tunteidenosoitukset sen mukaan että omat puheet eivät jää hävettämään jos lopputuloksena on pettymys"
        Tätä eräs ystävänikin painotti. Tuon voisi luulla olevan aika selvää, mutta ei se sitä kuitenkaan välttämättä ole, jos todella pitää jostain.
        Olin jo päättänyt kysyä häntä ulos tuolloin kolme kuukautta sitten, mutta en saanut siihen tilaisuutta.


    • voimavara

      Tarkoitatko, että olet ollut hänen kanssaan jo treffeillä, ehkä useammilla? Silloin tilanne on aivan omaa luokkaansa, ja toisen käytöksestä ja aloitteellisuudesta voi vetää enemmän johtopäätöksiä.

      Jos taas olette tavanneet ihan muissa merkeissä, työ, harrastukset tms. niin tilanne on aivan toinen! Hän ei välttämättä ole huomannut kiinnostustasi tai edes tullut ajatelleeksi sinua sillä mielellä. Ei voi tietää! Mutta jos tämä on tilanne, eli ette tunne kovin hyvin niin et ainakaan menetä mitään jos lähestyt häntä? Suuria tunteita ei ehkä tarvitse ihan heti tunnustaa, mutta kyllä monet sellaista suoruutta arvostaa. Kuten "kanssasi on mukava jutella/olla, olisi kiva tavata enemmän"

      Itse ainakin naisena arvostan sellaista kilttiä, suht asiallista lähestymistapaa, ei siis ihan suoraan asiaan vaan vähän juttelua ensin, jotta tulee mukava ja turvallinen olo. Enpä ole mukavan miehen tahdikkaasti tekemästä treffipyynnöstä koskaan kieltäytynyt.

      Tsemppiä!

      • Rakastunut4234

        "Tarkoitatko, että olet ollut hänen kanssaan jo treffeillä, ehkä useammilla?"
        Emme ole olleet kertaakaan treffeillä. Olemme vain jutelleet muutamaan otteeseen minun aloitteestani. Jokaisen keskustelukerran pituus on ollut 5-10 minuuttia.
        "Hän ei välttämättä ole huomannut kiinnostustasi tai edes tullut ajatelleeksi sinua sillä mielellä. Ei voi tietää!"
        Kiitos kannustuksesta, mutta hän on kyllä erittäin todennäköisesti huomannut kiinnostukseni. Annoin siitä aika monta vihjettä niin hienovaraisesti ja asiallisesti kuin vain osasin. Tietysti mitäänhän ei voida sulkea pois täydellä varmuudella.
        "Itse ainakin naisena arvostan sellaista kilttiä, suht asiallista lähestymistapaa, ei siis ihan suoraan asiaan vaan vähän juttelua ensin, jotta tulee mukava ja turvallinen olo"
        Ensimmäinen keskustelukertamme oli juuri tuollainen. Toisella kerralla menin kuitenkin juttelemaan hänelle myöhään iltapäivällä, enkä jotenkin pystynyt/halunnut lopettaa keskustelua, vaikka tyttö tätä halusi. Tajusin tämän kunnolla vasta tilanteen jo oltua ohi. Toisaalta kyse oli ehkä kahdesta tai kolmesta minuutista, joten ajattelin, ettei mitään sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tapahtua. Taisin kuitenkin olla väärässä, koska varsinkin näin jälkeenpäin katsottuna tuo toinen keskustelukerta oli käännekohta. Hän saattaa hyvinkin luulla minun etsivän vain yhden yön juttua, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos ollaan rehellisiä, ennemmin haluaisin vain tutustua häneen (ilman mitään fyysistä kontaktia) kuin viettää yötä jonkun toisen naisen kanssa.
        Miten voisin noin naisen näkökulmasta katsottuna parhaiten osoittaa olevani aidosti kiinnostunut hänestä?
        "Tsemppiä!"
        Kiitos :)


      • Nametag

        Vaikka en toki pysty lukemaan kenenkään ajatuksia tai päättelemään kenenkään käyttäytymisen taustalla olevia motivaatioita sinänsä, tuntuu tuo kuvaamasi keskustelukuvio vaan jotenkin kovin tutulta.

        Tässä olisi yksi selitysmalli, johon olen käytännön tasollakin törmännyt useampaan otteeseen.

        Ihmiset ovat usein lähtökohtaisesti ikään kuin varmuuden vuoksi ystävällisiä ja kohteliaita tavatessaan ensimmäisen kerran jonkun vähän vieraamman tyypin. Normaalit käyttäytymissäännöt sanelevat tämän.

        Ei kannata ehkä liikaa syyttää itseään tuosta toisella tapaamiskerralla tapahtuneesta käänteestä. Voihan olla että mikään mitä olisit sanonut ei olisi muuttanut tilannetta toiseksi. Olen itse havainnut että toisinaan tavatessa jonkun ihmisen ensimmäisiä kertoja on aluksi kiinnostunut koska ei tiedä toisesta juuri mitään. Itse sitten ikään kuin täyttää mielikuvituksellaan noita tyhjiä kohtia joista ei tiedä. Tuolloin hyvinkin pienet asiat saattavat johtaa siihen että huomaakin että toinen ei ole sellainen kun on mielessään kuvitellut. Esim. jokin sanottu asia saattaa kiinnittää huomion siihen että toinen onkin luonteenpiirteiltään hyvin erilainen kuin millaiseksi tämän kuvitteli. Tällöin tilanne voi kääntyä hyvinkin äkisti, ja jotkut ovat tässä "liipasinherkempiä" kuin toiset. Valitettavasti kulttuurimme on muodostunut hieman virhekeskeisemmäksi ja toiseen tutustumisessa ei haluta nähdä kovasti vaivaa sen selvittämiseksi millainen toinen ihminen on kokonaisuutena, kompensoivatko tietyt piirteet toisiaan.

        On myös mahdollista, että toisella keskustelukerralla tuo tyttö alkoi havaita että sinulla on keskustelussa takana toiveita tutustumisesta parisuhdemielessä ja alkoi reagoida torjuvasti tuon havaintonsa vuoksi. Ekalla keskustelukerralla ei ollut syytä jarrutella koska tuollaista epäilystä ei vielä silloin ehtinyt syntyä.

        Olisin ehkä edelleen sitä mieltä että suhteellisen viaton kutsu johonkin johon toisen olisi helppo suostua tai kieltäytyä voisi olla paras jos haluat kuulostella tilannetta. Tässä ollaan kuitenkin vielä tosi ohuella pohjalla aikaisemman vuorovaikutuksen suhteen ja on suuri riski että yhteydenottosi tulee joka tapauksessa hieman "puun takaa". Et todennäköisesti halua antaa kuvaa siitä että olet takertuva tai muuten pelästyttää, mikä saattaisi olla vaarana jos näin vähällä tuntemisella heti kaadat sydämesi syvimmät tunnot toisen syliin. Kenties voisi kuitenkin olla hyvä että jollakin tavoin toimisit, koska tilanne tuntuu vaivaavan sinua kovasti.


      • Rakastunut4234

        "Ihmiset ovat usein lähtökohtaisesti ikään kuin varmuuden vuoksi ystävällisiä ja kohteliaita tavatessaan ensimmäisen kerran jonkun vähän vieraamman tyypin"
        Aivan. Totesinkin tuossa jo aikaisemmin, että en olettanutkaan vielä mitään sen kummempaa ensimmäisen tapaamisen perusteella. Olin vain iloinen siitä positiivisuudesta.
        Keskustellessani hänen kanssaan mietin sanomisia samaan aikaan liian paljon ja liian vähän. Mikään sanomani ei tosiaan olisi välttämättä johtanut toiseen lopputulokseen. En kuitenkaan voi olla miettimättä, miksi hän ei (todennäköisesti) pidä minusta. Syitä voi tietysti olla lukuisia, mutta todennäköisimpänä pidän sitä, että luulee minun haluavan vain lyhytaikaista seuraa. Tietysti hän viehättää minua myös siinä mielessä, mutta en sen takia häntä lähestynyt.
        "On myös mahdollista, että toisella keskustelukerralla tuo tyttö alkoi havaita että sinulla on keskustelussa takana toiveita tutustumisesta parisuhdemielessä ja alkoi reagoida torjuvasti tuon havaintonsa vuoksi"
        Tuo on täysin mahdollista. Toisaalta aika alkoi käydä vähiin, enkä voinut antaa asian vain olla. Ennen ensimmäistä juttelukertaa minua todella huoletti, että en uskalla ollenkaan mennä juttelemaan hänelle. Tätä olisin varmasti katunut vielä vanhana miehenä kiikkustuolissa. Tämä tuo jonkin verran lohtua.
        "Olisin ehkä edelleen sitä mieltä että suhteellisen viaton kutsu johonkin johon toisen olisi helppo suostua tai kieltäytyä voisi olla paras"
        Täytyy vain toivoa, että hän suhtautuisi minuun hieman myönteisemmin seuraavalla kerralla. Hän oli viimeisellä kerralla vaivaantuneen ja ehkä jopa hieman pelokkaan oloinen. En niinkään pelkää nolaavani itseäni, vaikka kysyisin häntä ulos. En myöskään ole huolissani, että en pystyisi hillitsemään itseäni, vaikka hän sanoisi minulle pahasti kieltäytymisen lisäksi, mitä en tosin edes pidä todennäköisenä. Vaikka haluaisinkin sanoa hänelle jotain pahaa, ei minulla olisi sydäntä siihen.


      • Nametag

        Joo, joka tapauksessa saat onnitella itseäsi ja olla ylpeä siitä että uskalsit lähestyä häntä! Vaikka kävisi niin että tästä ei tulisikaan mitään, tuo on joka tapauksessa hyvää kokemusta mahdollisia tulevia tilanteita varten, mahdollisesti jonkun toisen henkilön kanssa.

        Tuollaisissa tilanteissa joissa tunnelma on ollut selvästi jollakin tapaa vaivautunut olen pyrkinyt jättämään tarkoituksella pidemmän välin ennen seuraavaa lähestymisyritystä. Olen ajatellut että lähestyminen pian tuollaisen jälkeen vain syventää negatiivista kierrettä - osittain siksi että huonot fiilikset ovat vielä kovin tuoreena muistissa. Lisäksi jos tuossa on ollut jokin vuorovaikutuksen ulkopuolinen syy, se on todennäköisemmin edelleen haittana jos uutta lähestymistä yrittää heti. En tosin tiedä mitä naiset ajattelevat tuollaisesta, olisi mukava kuulla kommentteja. Puhutaanhan toisaalta sitäkin että positiivisetkin tunteet viilenevät jos yhteydenpito katkeaa pitkiksi ajoiksi.

        Olen täysin samaa mieltä, että vaikka joku kieltäytyessään tutustumisesta kohtelisikin jollakin tapaa rumasti, huonoin mahdollinen toimintamalli on antaa samalla mitalla takaisin. Tuollaisessa tilanteessa ei pidä ajatella omaa loukkaantumista tai sitä mitä oikeudenmukaisuuden periaate sanoo, vaan tärkeimpänä tehtävänä on turvata oma maine tulevaa varten. On verraten suuri riski että jos ottaa vastaan pakit tosi huonosti, löytää tuon edestään myöhemmin koska varsinkin negatiivisissa asioissa sana tahtoo kiertää paremmin kuin positiivisissa. Kohteliaisuus vaikean tilanteen edessä ei ainakaan heikennä tilannettasi muiden mahdollisesti tulevaisuudessa kiinnostavien ihmisten silmissä.


      • Rakastunut4234

        Tätä ennen en ole juurikaan ollut kiinnostunut tytöistä sen kummemmin. En usko, että vastaavaa tapahtuu pitkään aikaan.
        Viimeisestä tapaamisestamme on nyt kulunut jo useampi kuukausi. En tosin tiedä näenkö häntä enää. Positiivisiin tunnelmiin olisi ollut kiva lopettaa.
        Siinäkin mielessä voisi olla hyvä ehdottaa tapaamista, että hän saisi tilaisuuden sanoa suoraan, ettei hän ole kiinnostunut. Tällöin hän saisi myös jäädä selväksi "voittajaksi", koska en todellakaan yrittäisi iskeä takaisin.
        Viime aikoina hän on ollut mielessäni viimeisenä asiana ennen nukahtamista ja ensimmäisenä herätessä. Koko ajan hän ei pyöri mielessäni, mutta kuitenkin useita kertoja päivässä. Suosikki TV-sarjani, ystävieni seura tai ajan kuluminen eivät auta. Joskus kuulin, että tällaisessa tilanteessa kannattaisi listata paperille ihastuksen huonoja ominaisuuksia. Keksin kyllä tällaisia asioita, mutta ne kaikki olivat kuitenkin merkityksettömän pieniä verrattuna kaikkiin niihin hyviin ominaisuuksiin, joiden takia hänestä pidän. Ystäväni ei ole enää viime aikoina jaksanut kunnolla syventyä tähän tilanteeseen, mikä hänelle suotakoon.


      • voimavara
        Rakastunut4234 kirjoitti:

        "Tarkoitatko, että olet ollut hänen kanssaan jo treffeillä, ehkä useammilla?"
        Emme ole olleet kertaakaan treffeillä. Olemme vain jutelleet muutamaan otteeseen minun aloitteestani. Jokaisen keskustelukerran pituus on ollut 5-10 minuuttia.
        "Hän ei välttämättä ole huomannut kiinnostustasi tai edes tullut ajatelleeksi sinua sillä mielellä. Ei voi tietää!"
        Kiitos kannustuksesta, mutta hän on kyllä erittäin todennäköisesti huomannut kiinnostukseni. Annoin siitä aika monta vihjettä niin hienovaraisesti ja asiallisesti kuin vain osasin. Tietysti mitäänhän ei voida sulkea pois täydellä varmuudella.
        "Itse ainakin naisena arvostan sellaista kilttiä, suht asiallista lähestymistapaa, ei siis ihan suoraan asiaan vaan vähän juttelua ensin, jotta tulee mukava ja turvallinen olo"
        Ensimmäinen keskustelukertamme oli juuri tuollainen. Toisella kerralla menin kuitenkin juttelemaan hänelle myöhään iltapäivällä, enkä jotenkin pystynyt/halunnut lopettaa keskustelua, vaikka tyttö tätä halusi. Tajusin tämän kunnolla vasta tilanteen jo oltua ohi. Toisaalta kyse oli ehkä kahdesta tai kolmesta minuutista, joten ajattelin, ettei mitään sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tapahtua. Taisin kuitenkin olla väärässä, koska varsinkin näin jälkeenpäin katsottuna tuo toinen keskustelukerta oli käännekohta. Hän saattaa hyvinkin luulla minun etsivän vain yhden yön juttua, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos ollaan rehellisiä, ennemmin haluaisin vain tutustua häneen (ilman mitään fyysistä kontaktia) kuin viettää yötä jonkun toisen naisen kanssa.
        Miten voisin noin naisen näkökulmasta katsottuna parhaiten osoittaa olevani aidosti kiinnostunut hänestä?
        "Tsemppiä!"
        Kiitos :)

        No jaa: Itse pidän mukavasta juttelusta, joka on läsnäolevaa ja kiinnostus välittyy jakamattomalla huomiolla, katseella ja eleillä/ilmeillä. Se, että uskallat puhua sinulle tärkeistä asioista tai olla hiljaa, esittämättä muuta (eli sellaisen haavoittuvainen tällainen-olen-ota-tai-jätä) kuten myös arvostat minun seuraani ja ajatuksiani, on viehättävää. Ulkonäön tms kommentointi/kehuminen on mielestäni hämmentävää ja epäluontevaa. Monet tosin odottavat ja toivovat sitä... Sen sijaan älyllinen haastaminen, esim. vaikeat kysymykset tai jopa väittely, on ihanaa ja seksikästä:) Se kertoo että riitän muuhunkin kuin yhden yön juttuun.

        Toivon onnea tässä jutussa koska kaikesta huomaa että oikeasti välität tästä naisesta, tai no toivon aina ylipäätään kun joku ihmismäinen ihminen tuntee ja toivoo jotain. Toivon että hän huomaa sen ja ymmärtää miten hieno tilaisuus hänellä on ulottuvillaan!


      • Rakastunut4234

        Toit esiin paljon hyviä pointteja. Sain varmemman tunteen, että olen toiminut oikein. Kaikki naiset eivät tietenkään ole samanlaisia, mutta silti olo on jotenkin hieman huojentuneempi.
        Tuo loppu oli todella kauniisti kirjoitettu. En ihmettele, miksi miehet ovat pyytäneet sinua ulos ("Enpä ole mukavan miehen tahdikkaasti tekemästä treffipyynnöstä koskaan kieltäytynyt"), jos olet tuollainen myös oikeassa elämässä. Kunpa vain hänkin voisi tietää, miten paljon hänestä välitän.


    • Naiselta

      En sanoisi että, nainen ei välttämättä saattaisi pitää sinusta.
      Mutta onhan nyt päivänselvää, että jos et tunne naista mitenkään
      - kuinka voit olettaa mitään tai tehdä mitään päätelmiä.
      Viileys tai etäisyyden tunne, voi johtua monista eri asioista.
      Ehkä naisella on huonoja kokemuksia miehistä, tai kenties hänellä on muita syitä, miksi ei näytä sinulle vihreää valoa.
      Ehkä hänelle ollaan kateellisia jostain, ja hänestä on puheita liikkeellä.
      Mikään tuskin voi tuntua pahemmalta elämässä.

      • Rakastunut4234

        Olen toki yrittänyt pitää toivoa koko ajan yllä, ja keksiä erilaisia syitä hänen käytökselleen (huono päivä jne.). Ystäväni sanoi, että tuossa (viimeisessä keskustelussamme siis) ei ollut enää mitään hyvää, kun kerroin siitä hänelle.
        "Ehkä hänelle ollaan kateellisia jostain, ja hänestä on puheita liikkeellä"
        Vähän tuohon liittyen olen miettinyt, miten tämän naisen ystävät ovat suhtautuneet tilanteeseen, jos/kun hän on kertonut minusta heille. Yksi heistä katsoi minua kerran aika pitkään, mikä viittaisi siihen, että hän on puhunut minusta heille. Hän vaikuttaa aina olevan joidenkin muiden seurassa, mikä vaikeuttaa yritystäni jutella hänen kanssaan kahden kesken. Niin rohkea en ole, että uskaltaisin lähestyä häntä, kun hän on jonkun toisen seurassa.


    • savfav

      Tuo on niin koettua. Tuskassa pyöriskely joidenkin naisten takia kun ei ole varma mitä toinen ajattelee. Omat harhaiset ajatukset vaan täyttää pään ja alkaa kuvittelemaan just jotain tommosia että "jos se onkin vaan ujo yms.". Sitten lopulta olen päätynyt laittamaan naiselle viestiä tai muuta vastaavaa kun ei ole muutakaan keksinyt. Ja aina on tullut viileää palautetta. Kyllä se vaan niin on että naista ei yleensä vaan kiinnosta, sillä kyllä senkin luulisi silloin tekevän jotain asian eteen. Enpä enää nykyään jaksa naisten takia stressata, ei ne ole sen arvoisia.

      • Begone

        Joo, mielenkiintoinen ajatus yleisesti ottaen tuo että "naista ei yleensä vaan kiinnosta".

        Tälläkin foorumilla on ollut monia keskusteluita joissa on käsitelty ja listattu merkkejä joista voisi päätellä että nainen on kiinnostunut. Olen havainnut noita monienkin naisten kanssa keskustellessani, enkä koe olevani mitenkään vastenmielinen naisten mielestä, ehkä pikemminkin päin vastoin.

        Liian monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana on kuitenkin käynyt niin, että kanssakäymisessä on ollut monia kiinnostukseksi tulkittavia merkkejä katseesta kosketteluun, mutta sitten kun pyydän naista jonnekin tulee tuo hyvin jyrkkä "en ole kiinnostunut sinusta". En ymmärrä miksi naiset haluavat leikkiä tällä tavalla toisen tunteilla, se tuntuu todella pahalta.

        Mutta joo, kyllä ne tilanteet joissa nainen ei selkeästi puhumalla ilmaise kiinnostustaan ovat omalla kohdalla olleet melko lailla tuhoon tuomittuja. Itsellekin tulee väistämättä sellainen tuntu että en halua osallistua enää yhdenkään naisen ylläpitämään vedättämisleikkiin, omat tunteet eivät vaan enää kestä sitä.


      • sdvsdv

        Mutta jos niin hassusti kuitenkin päässyt käymään, että joku vedättäjänainen tehnyt vaikutuksen ja jäänyt päähän pyörimään, niin ei siitä tuskailusta muuten taida päästä suht tehokkaasti kuin lähestymällä naista jossain muodossa. Saapahan ne kylmät rukkaset ja voi taas jatkaa elämää, vaikka vähän aikaa vituttaakin. Ja ellei itseään halua pahasti nolata, niin voi yksinkertaisesti laittaa vaikka FB:ssä jonkun hyvänpäivän viestin, jos nainen ei vaikuta kovin vastausinnokkaalta ja viestit on lyhkäisiä, niin se on yhtä kuin ei kiinnosta.


      • jlklöklkö
        sdvsdv kirjoitti:

        Mutta jos niin hassusti kuitenkin päässyt käymään, että joku vedättäjänainen tehnyt vaikutuksen ja jäänyt päähän pyörimään, niin ei siitä tuskailusta muuten taida päästä suht tehokkaasti kuin lähestymällä naista jossain muodossa. Saapahan ne kylmät rukkaset ja voi taas jatkaa elämää, vaikka vähän aikaa vituttaakin. Ja ellei itseään halua pahasti nolata, niin voi yksinkertaisesti laittaa vaikka FB:ssä jonkun hyvänpäivän viestin, jos nainen ei vaikuta kovin vastausinnokkaalta ja viestit on lyhkäisiä, niin se on yhtä kuin ei kiinnosta.

        Tää on hyvä ehdotus. Jututa jotain moi mitäs sulle kuuluu -tyyppistä juttua ja katso miten reagoi. Jos juttua tulee ja aikaa naiselta keskusteluun löytyy, niin on jotain mahdollisuuksia. Jos tulee lyhyttä ja vastahakosta niin sitten se on juurikin yhtä kuin ei kiinnosta.

        Tunteiden ilmaisulla en missään nimessä lähestyisi. Se toimii ainoastaan jos nainen korviaan myöten suhun salaa rakastunut.

        Ota huomioon, että nainen voi myös tykätä susta, mutta on esim. varattu..


    • Rakastunut4234

      Pyysin sitten tätä naista treffeille, mutta hän ei suostunut. Hän tosiaan näytti hyvin yllättyneeltä, kuten joku epäilikin. Lisäksi hän vaikutti miettivänsä asiaa, mutta ehkä hän vain halusi antaa sellaisen vaikutelman. Sain kuitenkin vihdoin selville, onko hänellä tunteita minua kohtaan. Ystäväni tosin sanoi, että hän saattaisi silti pitää minusta, kun kerroin koko keskustelun hänelle.

    • Nametag

      Voit onnitella itseäsi siitä että olit todella rohkea; uskalsit ottaa riskin hyvin epävarmoista lähtökohdista olevassa tilanteessa. Torjutuksi tuleminen sattuu aina jonkin aikaa - joskus vähän aikaa ja joskus pitkään - mutta ainakin otit tilanteen omiin käsiisi ja teit mitä tunsit että täytyy tehdä. Siitä on syytä olla ylpeä.

      Sitä tosin jäin miettimään, että miksi joku nainen kieltäytyisi treffikutsusta vaikka olisikin kiinnostunut? Tuota en ymmärrä, ja olisin iloinen jos joku voisi valaista asiaa minulle. Olen nimittäin miettinyt onko tuo ylipäätään mahdollista ja mitä voisivat olla sellaiset tilanteet joissa nainen voisi toimia tuolla tavoin (olettaen tietysti että ei ole parisuhteessa).

      • Rakastunut4234

        Kiva, että jaksoit kommentoida vielä näin pitkän ajan jälkeen.
        Olen tosiaan iloinen, että sain kysyttyä tuon häneltä. Otin tilanteen rauhallisesti, enkä ollut häntä kohtaan mitenkään töykeä. Vieläkään en kadu yhtään.
        "Sitä tosin jäin miettimään, että miksi joku nainen kieltäytyisi treffikutsusta vaikka olisikin kiinnostunut?"
        Mietin itse ihan samaa, kun ystäväni (joka on nainen) kertoi, että hän saattaa kuitenkin pitää minusta. Tuon edellisen viestin jälkeen tapahtui muuten vielä jotain yllättävää. Juttelin tuon ystäväni kanssa kaikessa rauhassa niitä näitä, kun hän hymyillen totesi olleensa oikeassa ihastukseni tunteista. En ymmärtänyt, miksi hän otti asian esille aivan yllättäen. Hän sanoi selittävänsä myöhemmin. Hän kertoi sitten, että ihastukseni oli vakavana seurannut keskusteluamme useamman minuutin ajan kaverinsa kanssa. Kysyin, onko kyseessä varmasti juuri tämä henkilö ja hän vakuutti asian olevan niin. Mitä mieltä olet?


    • Olitrohkea

      Jos kaikki kertomasi on totta, se oli tuon naisen menetys.

    • ypotrc

      Tämä oli kyllä mielenkiintoinen ketju.
      Moni kirjoittaja kirjoittaa todella taitavasti, ja selkeästi tällaisiin asioihin törmänneenä ja näitä pohtineena.
      Joku ruotikin sitä, että meidän kulttuuri on hieman monimutkainen näiden lähestymisten suhteen, ja se tunne minullekin todellakin tuli sitten kun tätä ketjua luin.
      Analyysin määrä, kuitenkin aika yksinkertaisesta tilanteesta, on aika huikea.
      Ja en siis pilkkaa, koska itsekin näitä aika paljon näin sinkkuna, yksinäisenä hieman, pohdin. Aluksi kun tätä ketjua luin, syvennyin tähän ja menin ikäänkuin kirjoituksiin ns. mukaan ajatuksissani, "että juu, tuokin näkökulma pitää huomioida", "voi ei, tämäkin pitää ottaa huomioon", jne jne.
      Sitten jotenkin havahduin, että voi hyvänen aika, jokin kupla näissä asioissa nyt on, siis näissä toisen lähestymisissä, monimutkaisuuden kerä, joka on piiloitettu salaisuuden sisään.
      Onnittelut rohkeudesta pyytää häntä ulos. Toiminta on taikasana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1820
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe