Nykyisen aviomieheni exällä on todella lämpimät välit mieheni äitiin. Miehelläni ja tällä exällä on yksi yhteinen 13-vuotias lapsi. Tuntuu että vaikka minä olen mieheni nykyinen vaimo niin ex-miniä on edelleen läheisempi anopilleni kuin minä. Tuntuu vain niin oudolta kun tämä exä vielä petti miestäni vuoden ajan ennen heidän eroaan ja silti anoppi on hyväksynyt kaiken. En haluaisi enää ollenkaan vierailla anoppini luona tämän asian takia. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Anopin ja ex-miniän hyvät välit
9
961
Vastaukset
- iceiceice
Itselläni on hyvät välit ex anoppiin (kuoli puoli vuotta sitten). Ex puolisollani on ollut kaksi avioeroa meidän eromme jälkeen. Syyt eroon oli moninaiset kaikissa eroissa, ettei anoppi edes oikein kerinnyt tutustumaan uusiin miniöihin, lasten äitiin. Eli eivät nämä lapsen lapset edes käyneet mummoaan katsomassa, yhtä lukuunottamatta. Huomioituna että ex miniä on ilmeisesti ainoa lapsenlapsen äiti. Toki tämän lapsenlapsen takia tulee pitää huolta suhteista lasten vanhempiin. Itselläni nykyinen anoppin suhteen ovat asialliset mutta ei lämpimät, sillä hänellä on lapsen lapsia toisen lapsensa kautta ja siksi toinen miniä on aina jotain hyvää näiden lasten vuoksi. Mitä enemmän vuosia tullut elossamme, löytyy kaikenlaista moitittavaakin kaikista. Mutta mitä pienistä, riitaa kun syntyy kun perinnöstä / rahasta tapellaan verissämpäin.
- Aikuistuminen
Eihän miehesi exä mikään vihollisesti ole. Exä on exä ja varmasti mukava ihminen, koska miehesi on joskus hänet omakseen halunnut.
Anoppisi on fiksu ihminen. Se, että anoppisi tulee entisen miniänsä kanssa toimeen ei tarkoita sitä etteikö hän pitäisi myös sinusta.
Anteeksi, mutta aloituksestasi tulee hieman lapsellinen kuva.- exäthiiteen
Joo mieheni exä oli niin mukava ihminen että petti miestään vuoden ennenkuin äitienpäivänä ilmoitti haluavansa erota. Että niin MUKAVIA ne exät on.
- AikaTekeeTehtävänsä
exäthiiteen kirjoitti:
Joo mieheni exä oli niin mukava ihminen että petti miestään vuoden ennenkuin äitienpäivänä ilmoitti haluavansa erota. Että niin MUKAVIA ne exät on.
Seksisuhde parisuhteen ulkopuolella ei tee ihmistä persoonana yhtään sen vähemmän mukavaksi. Miellyttävä ihminen on miellyttävä, vaikka parisuhde olisikin kariutunut. Hyvässä parisuhteessa ei ole tilaa rinnakkaissuhteelle. Hyvän miehen vaimon sydän ei avaudu muille. Tosin tuo mies voi olla sopiva jollekin toiselle, vaikka ensimmäisen tarpeita ei olisikaan kyennyt täyttämään.
- okoohoi
exäthiiteen kirjoitti:
Joo mieheni exä oli niin mukava ihminen että petti miestään vuoden ennenkuin äitienpäivänä ilmoitti haluavansa erota. Että niin MUKAVIA ne exät on.
Voi hyvänen aika... On hyvin lapsellista lokeroida ihmistä tietynlaiseksi vain yhden tiedon perusteella. Kyllä, hänellä oli mitä luultavimmin suhde toiseen mieheen. Se on väärin. Mutta tiedätkö onko hän aina ystäviensä tukena, onko hän lapsille valtavan huomioiva, onko hän lapselleen upea äiti, onko hän motivoiva työkaveri, onko hän hauskaa kahviseuraa, onko hänellä hienoja ajatuksia luonnonsuojelusta/harrastuksistaan/politiikasta tai mitä vain...
Sinä keskityt vain yhteen yksittäiseen asiaan miehesi exässä. Se seikka ei tee hänestä huonoa ihmistä. Se seikka vaikuttaa vain siihen, että hän epäonnistui avioliittossaan ja toimi silloin väärin. Nähtävästi tuostakin on jo vähän aikaa? Eli ihmisenä kenties tuostakin asiasta opikseen ottanut.
Ja ethän sinä ole edes ollut kärpäsenä katossa katsomassa, minkälainen miehesi on ollut exälleen. Näennäisesti hän voi sanoa olleensa kunnon mies, kun sentään oli uskollinen... Mutta antoiko aikaa, huomiota, arvostusta... Tai miettikö tuo entinen pariskunta koskaan yhdessä, mitä he voisivat tehdä toisin, jotta liitto olisi parempi. Antoiko miehesi silloin kaikkensa... Veikkaan että ei. Useimmat petetytkin vuosien jälkeen viimeistään ymmärtävät, että olivat itsekin tehneet jotain väärin. Se ei toki oikeuta pettämään, mutta vähentää ikuista katkeruutta.
Anopillasi on täysi oikeus olla ystävä kenen kanssa tahansa. Olen minäkin hyvissä väleissä entisen anoppini kanssa. Olen jopa istunut kahvipöydässä muutaman kerran yhdessä entisen ja nykyisen anoppini kanssa.;) Olen myös istunut kahvipöydässä exäni nykyisen vaimon kanssa. Emme ole ystäviä, mutta tulemme toimeen. Niin juu... Minun exälläni oli suhde tuohon nykyiseen vaimoonsa jo kahden vuoden ajan ennen eroamme. Siksikö minun pitäisi olla loppu elämäni katkera? Se tuskin olisi hyväksi lapsellemme.:) Exäni sopii paljon paremmin yhteen nykyisen vaimonsa kanssa kuin minun kanssani, ja minä puolestani olen paljon onnellisempi nykyisen mieheni kanssa.
Entistä anoppia ero ei miksikään muuttanut. Hän ei ollut osa parisuhdettamme. Toki yhteydenpito on nykyään paljon vähäisempää, koska en kuulu enää sukuun, mutta hyvät välit kannattaa säilyttää aina.
Kasva aikuiseksi, ja keskity siihen mitä hyvää lapsipuolesi äidissä on. - Marga-Reeta
exäthiiteen kirjoitti:
Joo mieheni exä oli niin mukava ihminen että petti miestään vuoden ennenkuin äitienpäivänä ilmoitti haluavansa erota. Että niin MUKAVIA ne exät on.
Voi kuulepas, eihän se ole sinun asiasi, exän avioliiton sortuminen ja muu menneisyys. Niitä on turha lähteä penkomaan ja vielä turhempaa kivittämään. Jos anoppi haluaa pitää suhdetta exään, niin sekin on hänen asiansa. Sitä sinunkin on viisasta kunnioittaa, että anopilla on vapaus oman elämänsä ihmissuhteiden valintaan.
Pettäminen on ollut rumaa ja epätoivottavaa, koskapa silloin on ihmismoraali ollut aika hakusessa. Jokainen tekee omat virheensä, yksi yhtä ja toinen toista.
Miehen exä voi olla siitä huolimatta mukava ihminen, vaikka on sortunut petokseen ja eronnut.
Toisaalta voi kiittää sitä, että hän on ilmoittanut asian ja halunnut erota. Ei ole jatkanut avioliittoaan ja sitä myöten pettämistä.
Joten rauhoitu ja keskity rakentamaan omaa avioliittoasi sekä muodostamaan kivaa suhdetta anoppiin.
- kirvesmiehenmuija
Eihän ystävyydellä ole rajoja. He ovat ystäviä ja miksi heidän se ystävyys pitäisi katkaista vain sen vuoksi että poika on eronnut tuosta naisesta. Ystävyys on paljon enemmän. Eikä tuo ole sinulta poissa millään lailla. Kyllä sinun täytyy olla varmempi itsestäsi ja kasvaa henkisesti hieman.
Sinäkin voit ystävystyä anoppisi ja jopa tuon exän kanssa. Ihmisiähän kaikki ovat. Ystävinä elämä on helpompaa. - Mietippä.vielä
Minusta on ihan ymmärrettävää että anoppisi haluaa olla väleissä lapsenlapsensa äidin kanssa. Tuskin hän sitä pettämistä hyväksyi, mutta ilmeisesti on sen jo käsitellyt ja tulee hyvin toimeen sen naisen kanssa. Sehän tekee asioista vain helpompaa, jos heidän ei tarvitse jatkuvasti tapella, kun anoppi kuitenkin haluaa olla yhteydessä lapsenlapseensa.
Sanot ettet haluaisi edes vierailla enää anoppisi luona. Kai tajuat, että itse sinä siitä eniten kärsit. Anoppisi on ilmeisesti tuntenut sen exän paljon pidempään kuin sinä. Jos sinä nyt katkaiset välit etkä edes vieraile, niin miten ihmeessä voitte edes tutustua paremmin ja saada ne hyvät välit?
Oma valutassi tuo tietysti on. Jos haluat ennemmin kyräillä ja keskittyä vihaamaan sitä exää, niin siitä vaan. Tuskin siitä silti mitään hyvää seuraa. - Marga-Reeta
Voi lapsi kulta, pikemmin anoppisi hyvät välit pitäisi kertoa siitä, että anoppisi on varsin sivistynyt sydämeltään. Hän on osannut kaikesta huolimatta siirtyä poikansa ja tämän entisen vaimon asioiden yläpuolelle.
Älä nyt missään nimessä riko välejä anoppiin, vaan ole luottavainen. Tämän tyyppinen ihminen kuin anoppisi, ei asettele teitä miniöitä paremmuus,- tai suositummuusjärjestykseen.
Ihan rauhassa tutustut anoppiin, joka on ymmärtänyt pitää fiksut suhteet lapsenlapsensa äitiin. Se on nimittäin palvelus lapsenlapselle, että tämän äiti on sovussa mummon kanssa. Näe asia tältä kantilta.
Onnea jatkoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34888201 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91391- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227