Olli Immosen kännipäivityksestä suuri show

Eipä tainnut Olli Immonen ymmärtää mitä sai aikaan viime viikon kännipäivitykseltään.

Taisi olla Olli taas niin tolkuttomassa kunnossa, että unohti olevansa kansanedustaja.

Ollihan on kouluja käymätön ja armeijastakin maitojunalla kotiin lähetetty tyyppi. Työelämäkään ei ole maistunut, sillä Olli koki vartijan työnkin liian raskaaksi herkälle hipiälleen.

Kannattaisi ehkä jättää se pullon kallistelu jatkossa vähän vähemmälle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olli Immonen on näitä surkimuksia, joita persuista on valtaosa.

Onhan siellä toki järkimiehiäkin kuten Timo Soini ja Jussi Niinistö sekä Sampo Terho.

Suurin osa on kuitenkin valitettavasti yhteiskunnan pohjasakkaa.

Äänestä

No jaa, 4 vuotta sitten esimerkiksi Erkki Vampyyri Tuomioja keltaisine torahampaineen vaati jostain ihmeen syystä että Soinin pitäisi irtisanoutua Utoyan tapahtumista, vasemmisto-suvaitsevaiston psykoosihysteria on siis krooninen sairaus joka vain jatkuu ja jatkuu saaden uusia tragikoomisia piirteitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emilia-täti kirjoitti:

Eipä tainnut Olli Immonen ymmärtää mitä sai aikaan viime viikon kännipäivitykseltään.

Taisi olla Olli taas niin tolkuttomassa kunnossa, että unohti olevansa kansanedustaja.

Ollihan on kouluja käymätön ja armeijastakin maitojunalla kotiin lähetetty tyyppi. Työelämäkään ei ole maistunut, sillä Olli koki vartijan työnkin liian raskaaksi herkälle hipiälleen.

Kannattaisi ehkä jättää se pullon kallistelu jatkossa vähän vähemmälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu