PS puoluekokous turussa, vasurit häiriköimään?!!!

Turussa noustaan rasismia vastaan PS:n puoluekokouksen aikaan

Turussa osoitetaan mieltä monikulttuurisuuden puolesta elokuussa. Meillä on unelma -mielenosoitus järjestetään 8. elokuuta kello 16–18 Turun keskustassa. Tapahtumapaikka tarkentuu myöhemmin.

Perussuomalaiset pitävät puoluekokouksensa samana viikonloppuna Turun Logomossa.

– Olisihan se valehtelemista väittää, ettei puoluekokouksella ole ajoituksen kanssa mitään tekemistä. Mielenosoitus ei ole mielenosoitus yksittäistä puoluetta vastaan, vaan yleisellä tasolla vihapolitiikkaa vastaan, tapahtuman järjestäjiin kuuluvaPanda Eriksson kertoo.

Turun tapahtuma syntyi Helsingin mielenosoituksen innoittamana. Meillä on unelma -mielenosoitus keräsi Helsingin Kansalaistorille tiistaina 15 000 ihmistä. Mielenosoitukset järjestettiin myös Tampereella ja Oulussa.

– Keskustelimme aiheesta Helsingin mielenosoituksen Facebook-sivulla. Mietimme ensin läpällä, pitäisikö tällainen järjestää Turkuunkin. Yhtäkkiä homma lähtikin pyörimään eteenpäin, Eriksson sanoo.

Eriksson ja Mikko Kuusto järjestävät tapahtumaa 40 ihmisen vapaaehtoistiimin voimin. Puhujiksi on kiinnitetty Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson, Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja seurakuntapastori Mia Bäck Åbo svenska församlingista. Ohjelman suunnittelu on vielä kesken.

– Seuraavaksi lähestymme ihmisiä, joilla on ensimmäisen käden kokemusta rasismista. Emme haluta tapahtumaa, missä vain valkoiset ihmiset keskustelevat rasismista, vihapolitiikasta, maahanmuuttokriittisyydestä ja -kritiikistä.

Eriksson uskoo, että monikulttuurisuuden puolesta halutaan osoittaa mieltä vielä elokuussakin.

– Tämä on hyvä tapa jatkaa avointa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta. Eihän se niin mene, että menet yhteen mielenosoitukseen ja olet tehnyt osasi.

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/799799/Turussa noustaan rasismia vastaan PSn puoluekokouksen aikaan

Hevosen hakkaajat tulossa häiriköimään?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä, että ss- persuja vastaan pidetään mielenosoitus. Haluamme suvaitsevan ja kaikki kunnioittavan yhteiskunnan.

Ei rasisteille!!

Äänestä

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu vaalit ratkaisee...

Äänestä

Alkaa demokratian vastustus olla jo Lapuan liikkeen tasoa. Kohta varmaan jo muilutetaan persuja rajalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vai-niin kirjoitti:

Turussa noustaan rasismia vastaan PS:n puoluekokouksen aikaan

Turussa osoitetaan mieltä monikulttuurisuuden puolesta elokuussa. Meillä on unelma -mielenosoitus järjestetään 8. elokuuta kello 16–18 Turun keskustassa. Tapahtumapaikka tarkentuu myöhemmin.

Perussuomalaiset pitävät puoluekokouksensa samana viikonloppuna Turun Logomossa.

– Olisihan se valehtelemista väittää, ettei puoluekokouksella ole ajoituksen kanssa mitään tekemistä. Mielenosoitus ei ole mielenosoitus yksittäistä puoluetta vastaan, vaan yleisellä tasolla vihapolitiikkaa vastaan, tapahtuman järjestäjiin kuuluvaPanda Eriksson kertoo.

Turun tapahtuma syntyi Helsingin mielenosoituksen innoittamana. Meillä on unelma -mielenosoitus keräsi Helsingin Kansalaistorille tiistaina 15 000 ihmistä. Mielenosoitukset järjestettiin myös Tampereella ja Oulussa.

– Keskustelimme aiheesta Helsingin mielenosoituksen Facebook-sivulla. Mietimme ensin läpällä, pitäisikö tällainen järjestää Turkuunkin. Yhtäkkiä homma lähtikin pyörimään eteenpäin, Eriksson sanoo.

Eriksson ja Mikko Kuusto järjestävät tapahtumaa 40 ihmisen vapaaehtoistiimin voimin. Puhujiksi on kiinnitetty Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson, Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja seurakuntapastori Mia Bäck Åbo svenska församlingista. Ohjelman suunnittelu on vielä kesken.

– Seuraavaksi lähestymme ihmisiä, joilla on ensimmäisen käden kokemusta rasismista. Emme haluta tapahtumaa, missä vain valkoiset ihmiset keskustelevat rasismista, vihapolitiikasta, maahanmuuttokriittisyydestä ja -kritiikistä.

Eriksson uskoo, että monikulttuurisuuden puolesta halutaan osoittaa mieltä vielä elokuussakin.

– Tämä on hyvä tapa jatkaa avointa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta. Eihän se niin mene, että menet yhteen mielenosoitukseen ja olet tehnyt osasi.

http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/799799/Turussa noustaan rasismia vastaan PSn puoluekokouksen aikaan

Hevosen hakkaajat tulossa häiriköimään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu