Pariisissa eri etnisyyksillä on omat lähiönsä, omat kauppansa, omat ravintolansa ja omat TV- ja radioasemansa.
Kantaranskalaiset, muslimit ja mustat asuvat kukin omilla alueillaan ja ovat tekemisissä toistensa kanssa äärimmäisen vähän, käytännössä ei ollenkaan. Varsinkin kantaranskalaiset ja muslimit ovat täysin eristäytyneet toisistaan.
Tämä ei ole monikulttuurisuutta. Pariisi ei ole monikulttuurinen kaupunki eli islamin ja kristinuskon kohtaamispaikka. Pariisisssa tai muissa suurkaupungeissa kulttuurit eivät ole sekoittuneet ja vuorovaikutuksessa vaan jokainen vahtii omaa reviiriään. Jokainen hakeutuu kaltaistensa pariin. Rasismi molempiin suuntiin on avointa.
Islamilaisessa kulttuurissa uskonto on dominoiva asia, joten Islam ei edes voisi sekoittua laajassa mitassa kristinuskon kanssa.
Se mitä kokemattomat ideologit Suomessa tarkoittavat "monikulttuurisuudella", sellaista ei ole missään muualla kuin tietämättömien mielikuvissa.
Monikulttuurisuus -käsite on puhtaasti kupla, joka kannattaa puhkaista ajoissa. Sitä ei ole olemassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa ei suuri yleisö tajua mitään mitä ongelmia monikultturismista vielä tulee...
Pitää shuvaita vaan.
Jokainen kunnollisen kotikasvatuksen saanuthan tietää, että "Lika barn leka bäst".
Monikulttuurisuus on kaikkien ongelmien äiti. Aina ja kaikkialla. Tarvitsee vain avata töllö uutisille, niin tämän voi todeta - huomennakin.
Rasismikusetus on nykyajan Troijan hevonen. Leimautumista pelkääviä poliitikkoja on helppo höynäyttää. Vain taikasana ja kaikki lippat aukeavat.
Imaamit ovat jo kauan sitten todenneet, että naisen kohtu on ase, jolla länsimaat vallataan heidän omalla kustannuksellaan.
Suomikin miehitetään lastenvaunuilla.
Islam on paskaa. Kristityt mustat kyllä integroituvat minne menevätkin. On väärin heitä kohtaan, että he joutuvat ihonvärinsä vuoksi syrjinnän kohteeksi ja samalle viivalle esimerkiksi Somalien kanssa.
Kristitty musta on valovuoden päässä Somalista ja Immosen termit on pikkukakkosen luokkaa verrattuna mitä muslimit käyttävät Kristityistä.