rikkoa Pariisin rauhansopimusta. Persut on heitettävä heti pois hallituksesta. Sotahullu persuministeri on seonnut lopullisesti. Ahvenanmaa on Pariisin rauhansopimukseen mukaan jätettävä miehittämättömäksi, Niinistö kaivaa verta nenästä.
PERSUT ON AJAMASSA SUOMEA SOTAAN!! UUSNATSIT AIKOO
PersutVaarallisia
5651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Uusnatsit alkavat maalata omia kauhukuviaan olemattomasta vihollisesta, tuttu kuvio NatsiSaksan ajoilta.
Teillä kommunisteilla tulee olemaan vaikeaa seuraavat neljä vuotta. Vielä vaikeammaksi se muodostuu seuraavien Eduskuntavaalien jälkeen.
Amen!
M.O.T.
Hiohoihiohoi, persukki kiukuttelee.
Ei nyt sentään tarvitse toiveuniaan naukuessa Teititellä!
Professorit varoittivat kansaa Persujen vaarallisuudesta, nyt näemme mihin peruspolitiikkaa johtaa.
Se on jo tullut mittaamattoman kalliiksi, Persut on heti heitettävä hallituksesta helvettiin.
Persut ulos hallituksesta ja heti!!
Olipas pitkästä aikaa todella lapsellinen ja vähä-älyinen avaus, älkää nyt vaan kukaan kertoko tuolle kakaralle ettei omaa maataan voi miehittää, tulee vielä pikkuiselle paha mieli.
Sotahullu Niinistön seikkailut on huvittavaa seurattavaa, näkee reppana vihreitä miehiä missä sattuu, olisiko ryypännyt liikaa kesälomalla?
Kyllä, persut ja kokemattomat ministerit on huono yhdistelmä.
Venäjän suuntaan diplomatia toimii enää yksin Niinistön varassa, sekin ontuen?
Ei Suomen kansalla olisi ollut varaa tällaiseen hallituspohjaan.
Joo. Parempi olisi ollut kokkarit, demarit, vihreät, vasurit ja kristityt. Ai niin... nehän jo kokeiltiin. Taisivat ajaa Suomen tähän suohon.
Uusnatsit haloo, nyt kypärät päähän ja vastamielenosoitusta puuhaamaan.
Persuilla menee hyvin, vai meneekö?
Sotakiihko senkun yltyy.Sotakiimainen persuministeri järjestelee länsisuomen joukkoja uudelleen sillä on varmasti tinasotilaita työhuoneessaan.
Persut ovat idioottimaisen typeriä sotakiihkoilijoita.
Persukki/Uusnatsi/sotakiihkoilija on huono yhdistelmä.
Suomi, Koiviston (SDP)johdolla, totesi ettei Pariisin rauhansopimuksen toista varsinaista sopijapuolta eli NL:a ole olemassa 1991 ja lopetti YYA höpinät ja aseostoja Saksasta koskevat rajoitukset. Niinpä Saksasta on ostettu panssareita sadoittain ja muuta asekalusta kymmenien junanvaunukilometrien verran. Ensin DDR konkurssipesästä sa sitten yhdistyneestä Saksasta.
Ihan oikein toimittiin.
Samansuuntaisia höpinöitä kuultiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Natsien noustua valtaan Saksassa.
Pariisin rauhansopimus on voimassa sitä ei sotakiihkoinen persu yksinään kumota.
Eikös ne natsit saksassa vapauttaneet naapurimaita olemattomien vihollisten kynsistä, samasuuntaisia ajatuksia viljelee persujen sotahullut uusnatsit.
Perämerellä löytyy pari ikiaikaista itsehallintosaarta Ulkokallan ja Maakalla, uusnatsit voisivat harjoituksen vuoksi yrittää miehittä saaret, ei tosin ole helppo nakki, sillä saarilla asuu pari pohjalaista kalastajaa, kaikki Suomen parikymmentä uusnatsia olisi parissa minuutissa taju kankaalla kaislikossa, pohjalaiset kun eivät katso suopein silmin natsitouhuja.
AI sieltäkö sinä saatanan turvenuija oletkin kotoisin? Ilmankos olet niin todellisuudesta vieraantuneen oloinen.
Persujen sotakiihko näyttää vaan yltyvän.
Menepäs takaisin sinne mustaan koloiseesi siitä pilaamasta ilmaa. No, hus hus siitä. Noin kiitti.
Persujen sotahullut on vietävä porukalla pakkohoitoon.
Breivik klooni Immonen ensimmäisenä.
Jussi Niinistö leikkii sotakiimoissaan natsien entistä varusteluministeriä Albert Speeriä
Jussi Niinistön sotakiihko näkyy silmistä, samanlainen tyhjä katse kuin esikuvallaan Hilerillä, aatukin näki pieniä vihreitä miehiä siellä täällä.
Sotakiihkoilijoita putkahtelee ihmisten ilmoille silloin tällöin, mutta ministeriksi moista hörhöä ei saa valita.
> Pariisin rauhansopimus on voimassa sitä ei sotakiihkoinen persu yksinään kumota.
Hei, Ahvenanmaan puolustuksen ensimmäinen linja pitäisi muodostaa ahvenanmaalaisista vapaaehtoisista ja perustaa aluepuolustusjoukot mahdollisen yllätyshyökkäyksen torjumiseksi. Suomen armeijalla on oltava valmiudet tulla tarvittaessa heti apuun estämään miehitys.
Suomi voi sanoutua irti Pariisin rauhansopimuksesta yksipuolisella ilmoituksella mutta vain poikkeusoloissa kuten sodan uhatessa.
Näinmuodoin on vaikea nähdä muuta mahdollisuutta kuin Ahvenanmaan oma alueellinen puolustus tai ainakin sen ensimmäinen puolustuslinja.
Vastaavia esimerkkejä löytyy lähihistoriasta vuodelta 1982, jolloin Argentiinalaiset nousivat eräänä aamuna maihin Britannialle kuuluvalla Falklandin saarella. Miehitysjoukkojen häätäminen saarelta vaati Britannialta erittäin suurta sotavoimaa.
Terv.: Suomen Äärioikeisto (rekisteröimätön puolue)
Hyi helvetti mitä hulluja kulkee vapaana.
Kyllä se laajentumis- ja sotakiihko on Venäjällä. Niinistö on hyvä puolustusministeri. En äänestä persuja.
Sotahullut on sairaita.
Näkyy olevan sama kaistapää täälläkin palstalla persuttelemassa ihmisiä. Pilasi jo ton iltiksen palstan kun onnistui saamaan sinne rekisteröintipakon. Kohta ilmeisesti tänne tulee sama....
Onko persukki vihainen miksi? Onko sotahulluus tarttunut sinuunkin?
On tunnettu tosiseikka että Persuministerit on umpitolloja, joku Kenraali voisi puolustusministeriössä opastaa sotahullua ministeriä erilaisista sopimuksista joihin Suomi on sitoutunut, sekään tuskin auttaa Niinistön sotakiimaan mutta olisi tyhjää parempi.
Uusnatsit ovat puolijauhoista porukkaa , eivät valitettavasti ymmärrä selviäkään puhetta.
Puolustusministeri kiinnitti huomion todella tärkeään seikkaan. Ahvenanmaan demilitarisointi ei tosipaikan tullen takaa yhtään mitään. Kansanvälist sopimukset ovat silloin myös vain paperin arvoisia. Jos vihretä miehet komennetaan valtaamaan Ahvenanmaa, niin he tekevät sen, jos ei vastassa ole rautaa ja ruutia.
Kiinnittä huomiota myös se, että edellinen puolustusministeri hermostui tästä asiasta. Kas kun hän ei itse huomannut Ahvenanmaan tärkeyttä, vaikka siellä on svenska talande bättre folk.
Oletko ryypännyt liikaa, parin viikon jälkeen pikkuiset vihreät miehet yleensä ilmaantuu, vaiva on hoidettavissa, Hourulassa.
Muistetaan taas Ukraina. Heillekin kai sopimuksin luvattiin koskemattomuus, kun luopuivat ydinaseista.
Painu natsi sinne Ukrainaan leikkimään sotaleikkejäsi.
Aloittajakakaralle: Ahvenanmaa on suomelle kuuluva alue. Ja toisekseen Suomi saa päättää, mitä se sillä tekee. Sitä se ei tee, jota Venäjä teki Krimille tai itä-ukrainalle eli seurauksena tulisi ruumiita.
Todennäköisesti ketjun aloittaja on n. 18-vuotias tietämätön ipana.
Breivik klooni Immonen on Persujen uusnatsisiiven napamiehiä, lähti tosin aiheuttamaansa kohua karkuun, kun pelkäsi saavansa turpaansa.
Sinä lienet alle 8-vuotias apina.
Ahvenanmaata ei uhkaa kukaan, sotahullujen toiveunta ei kannata ottaa vakavasti.
kyllähän tuo sopimus aikansa elänyt on ja suomi voisi siitä irtautua pikkuhiljaa.
Sopimushan suojelee myös NATO:n miehitysjoukkoja vastaan tällä hetkellä. Kun NATO kerran tulee, ei sekään lähde pois aivan itsestään. Ja voitte kysyä vaikka japanilaisilta saarten asukkailta kuinka kivaa on samalla saarella NATO:n kanssa.
Varustaudu vaan sotaan, pistä vanha kusipotta päähän ja mene satamaan huutelemaan vihreille miehille.
Hohohooo hyvä vinkki, kusipotta sopii persukin päähän kuin nyrkki silmään.
Varusteluministeriä leikkivä sotahullu Jussi Niinistö on vahingoittanut Suomen mainetta vakavasti, hörhö on asetetta valtakunnan oikeuteen ja tuomittava pakkohoitoon, hullujahan ei voi laittaa lusimaan.
Nyt ne PERSUT hyppii jo tässä pään ympärillä! Ne on sitten häijyjä natseja! Olen juonut 2 vuotta jokapäivä.
No mene ihmeessä heti hullujenhuoneelle, siellä on persuksille varattu oma osasto, lukkojen takana.
Kun hetisotaanvalmiskalisteluministeris-mies näkee vihreitä pieniä ukkoja nyt jo Ahvenanmaalla saakka, niin hänellä saattaapi olla jokin seuraavista prognooseista:
- Harmaantuvaa kaljua on huuhdottu liian väkevillä itsekeitoksilla useampia tiimalasillisia putkeen, ja uppoputki on sakkakertymistä tukkeutunut.
- Päänupin alueelle on osunut esimiehen tai -naisen antaman kova, tainnuttava isku, josta syntynyt luulemisharhaisuutta molempiin munaskuihin aiheuttaen korvalehtiin kestämättömän rajulta tuntuvaa vihlovaa tuskaa.
- Silmämunat ovat kuperheikkoja nakellessa kääntyneet kupissaan molemmat väärinpäin mutta kuitenkin eripäin, ja ne antavat reseptorisätkytystä virhesingnaalisesti optiohormonaaliin.
- Taikka sitten yksiselitteisesti vaan on todettava, että ne saappaat, joihin hänet pystymetsästä tukkaputkella häthätiin astutettiin, ovatkin niin mahtavan suuret ja painavat, että sotaanvalmiskohtsilläänkalisteluministeris-jätkä ei kykenekään milliäkään liikuttamaan pikkuvarpasillaan ihkauusia kiiltosaappaitaan.
Vaikka ei millään uskoisi, niin saattaapi olla niinkin, että tuo viimeinen prognoosi on todennäköisin, eikä se tauti parane muutoin, kuin ukkoa hätsilleen vaihtamalla!