Ateismin ainoa elinehto on uskonnot ja uskomukset

Koska ateismi on perustettu kristinuskon kieltämiselle ja vastustamiselle.

Teesi = Teismi
Antiteesi = Ateismi
Synteesi = Se oikea teismi ilman antikristusta?

Jos uskoa ja uskontoja ei olisi olemassa, ei olisi olemassa ateismiakaan, koska sitä ei tarvittaisi. Ateismihan ei ole mikään -ismi joten sitä ei ole ideologisestikaan olemassa. Ainoa järkevä ja looginen syy ateismin olemassaoloon näyttäisi olevan uskontojen ja teismin kritiikki, ateismi paljastaa esim. teismissä olevan tekopyhyyden. Voisi jopa ajatella niin, että ateismin tarkoitus on tuoda esiin kristinuskossa jo pitkään vaikuttanut antikristuksen henki, josta apostoli Johannes jo puhui kirjeissään.

Antikristuksen henki = valheen henki
24128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Voi,voi kyllä on kamalaa kun ateistit vastustavat ja kieltävät kristinuskon.
Mulle on yhdentekevää kiellätkö ja vastustat ateismia, hihhuliksi en ikinä
ryhdy.
Eikai uskosi ole riippuvainen jonkun toisen ajatuksista? Häiritsenkö sillä
sinua jotenkin kun en usko yhteenkään niistä tuhansista jumalolioista
joista ihmiset ovat historian aikana kirjoittaneet?
Uskon todellisuuteen, onko sekin uskosi vastustamista? mikäli on,niin
pyydän anteeksi.

Äänestä

"Ainoa järkevä ja looginen syy ateismin olemassaoloon näyttäisi olevan uskontojen ja teismin kritiikki, ateismi paljastaa esim. teismissä olevan tekopyhyyden."
Mitä jos ateismi onkin olemassa siksi, että se kertoo sinun elävän valheessa ja harhaisessa käsityksessä ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden historiasta? Keksit ja uskot valheita, koska uskot olevasi jotain muuta kuin Maapallon hiilipohjaista sivutuotetta, joka synnyttyään ei halua kuolla, jollei saa jotain hyötyä syntymästään tänne kristinuskon vaikutuspiiriin?

Kuka tietää miten asiat loppujen lopuksi ovat, mutta sinun Jeesuksesi ei ole vielä edes 2 000 vuotta vanha, ihminenkin on kymmeniä kertoja vanhempi kuin tuo ihmisen toiveajattelun "helmi".

Äänestä

Ja täydellisesti väärin heti avauksessa. Ilmeisesti ajattelu kielletty uskovalta, kuten aina. Ateismi on huomattavasti vanhempaa perua kuin sinun typerä kristinuskosi.

"Filosofi Julian Baggini on kuvaillut ateismin luonnetta seuraavasti. Tavallisesti henkilöistä, jotka eivät usko jonkin mielikuvitusolennon olemassaoloon, ei käytetä mitään eritystä nimitystä. Oletetaan, että niiden ihmisten määrä, jotka uskovat tiettyyn taruolentoon, alkaa kasvaa. Pian heitä aletaan kutsua erityisellä nimellä, kuten teisteiksi eli jumalaan uskoviksi. Kun teistejä alkaa olla paljon, teistejä aletaan pitää normaaleina, vaikka jumalan olemassaolosta ei ole mitään näyttöä. Niitä, jotka eivät ole teistejä, aletaan kutsua ei-teisteiksi eli ateisteiksi.Jos teistejä eli jumalaan uskovia ei olisi, olisi kuitenkin ateisteja, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Ateistien käsitys olisi sama vaikka teistejä ei olisi ollut koskaan olemassa."

Mutta siinä menee taas helmiä sioille. Tuon ymmärtämiseen vaadittaisin toimivat aivot, joten hihhulilla ei ole mitään mahiksia käsittää mitä tuossa sanottiin.

Äänestä

"Koska ateismi on perustettu kristinuskon kieltämiselle ja vastustamiselle."

Ei ole. Ateismi oli olemassa jo ennen kristinuskoa.

Äänestä
  • "Ateismi oli olemassa jo ennen kristinuskoa."

    Ateismi olemassaolevana käsitteenä on ehkä ollut ennen kristinuskoa, mutta ateismia ei ollut nimitetty minkäänlaiseksi nimeksi ennen teismiä. Tästä aloituksessakin on kyse. Ateismia nimettynä isminä ei olisi syntynyt koskaan, jos teismiä ei olisi syntynyt.

    Äänestä

  • väittämä kirjoitti:

    "Ateismi oli olemassa jo ennen kristinuskoa."

    Niin mitä ihmettä sitten? Se ei muuta sitä tosiasiaa, että jokainen pieni lapsi on mieleltään ateisti, siihen asti kunnes te astutte heidän elämään. Se että alkuperäiselle olotilalle ollaan jouduttu antamaan nimitys on merkityksetöntä.

    Äänestä

  • pölhöyttä kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    Jos joku uskoo jumalaan ja toinen ei, niin toinen heistä on ateisti riippumatta millä nimellä sitä nimitetään tai nimitetäänkö millään.

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    "ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia."
    Oletat ilmeisesti, että objektin nimi on itse objekti.
    Jos joku yrittää myydä sinulle pahvilappua, johon on kirjoitettu sana PIHVI, niin älä osta. Se ei ole syötävää. :)

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    Ja aivan kuten tuolla edellä jo täsmällisesti profetioin:

    "Mutta siinä menee taas helmiä sioille. Tuon ymmärtämiseen vaadittaisin toimivat aivot, joten hihhulilla ei ole mitään mahiksia käsittää mitä tuossa sanottiin."

    Minkä hihhuli heti perään tuossa todisti. Säälittävää vähäjärkisyyttä, pohjatonta tyhmyyttä ja täydellistä kyvyttömyyttä tehdä loogisia päätelmiä, todellakin. Mutta sitähän se hihhulismi nimenomaan on.

    Äänestä

  • 142 kirjoitti:

    "ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia."
    Oletat ilmeisesti, että objektin nimi on itse objekti.
    Jos joku yrittää myydä sinulle pahvilappua, johon on kirjoitettu sana PIHVI, niin älä osta. Se ei ole syötävää. :)

    "Jos joku yrittää myydä sinulle pahvilappua, johon on kirjoitettu sana PIHVI, niin älä osta. Se ei ole syötävää. :)"

    Juuri päinvastoin, jos joku myy sinulle ihan oikeaa pihviä jolle on annettu nimi "pieni graniittikivi", niin osta ja syö se äläkä usko puheita ja turhia kirjoituksia.

    Samaten ateismi on jo olemassa ilman mitään nimityksiä, kutsutaan sitä sitten millä nimellä vaan. Ateismin nimen on nostanut ylös teismi, vain tämän takia ateismin nimi on olemassa.

    Äänestä

  • väittämä kirjoitti:

    "Ateismi oli olemassa jo ennen kristinuskoa."

    Ateismi olemassaolevana käsitteenä on ehkä ollut ennen kristinuskoa, mutta ateismia ei ollut nimitetty minkäänlaiseksi nimeksi ennen teismiä. Tästä aloituksessakin on kyse. Ateismia nimettynä isminä ei olisi syntynyt koskaan, jos teismiä ei olisi syntynyt.

    "Ateismi olemassaolevana käsitteenä on ehkä ollut ennen kristinuskoa, mutta ateismia ei ollut nimitetty minkäänlaiseksi nimeksi ennen teismiä."

    Tuohan on täysin merkityksetöntä minkään kannalta.

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    "Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia."

    Väärin.

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    "Jos joku yrittää myydä sinulle pahvilappua, johon on kirjoitettu sana PIHVI, niin älä osta. Se ei ole syötävää. :)"

    Juuri päinvastoin, jos joku myy sinulle ihan oikeaa pihviä jolle on annettu nimi "pieni graniittikivi", niin osta ja syö se äläkä usko puheita ja turhia kirjoituksia.

    Samaten ateismi on jo olemassa ilman mitään nimityksiä, kutsutaan sitä sitten millä nimellä vaan. Ateismin nimen on nostanut ylös teismi, vain tämän takia ateismin nimi on olemassa.

    "Ateismin nimen on nostanut ylös teismi, vain tämän takia ateismin nimi on olemassa."

    Puhuit itsesi pussiin -> "Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia."

    Kannattaisi näsäviisastella vähemmän.

    Äänestä

  • sgfxgshfx kirjoitti:

    Ei se ole merkityksetöntä, koska ilman ateismin nimeä ei olisi mitään ateismia.

    Tietysti olisi. Vai väitätkö, ettei painovoimaa ollut ennen kuin se nimettiin?

    Äänestä

Ateismi on maailman ensimmäinen uskonto.

Äänestä
  • Ateismi ei ole mikään uskonto eikä sitä olisi olemassakaan, ellei olisi olemassa uskontoja ja teismiä.

    Äänestä

Minä ainakin olen uskonnoton, täysin riippumatta siitä onko uskontoja olemassa vai ei. Tietysti jos uskontoja ei olisi olemassa, ei tarvitsisi erikseen sanoa olevansa uskonnoton.

Äänestä
  • "Tietysti jos uskontoja ei olisi olemassa, ei tarvitsisi erikseen sanoa olevansa uskonnoton."

    Tarkennettakoon, ettei tarvitsisi erikseen sanoa olevansa ateisti.

    Äänestä

"Ateismin historia

Antiikin roomalainen runoilija Lucretius esitti teoksessaan Maailmankaikkeudesta muun muassa, että kaikki todellisuudessa koostuu pienistä äärettömyydessä liikkuvista atomeista, sen sijaan että olisi jumalien luomaa.

Vanha aika

Muinaisessa Intiassa vaikutti 600–200-luvuilla eaa. filosofinen koulukunta, joka edusti nautintomoraalia ja aineellista todellisuuskäsitystä ja joka arvosteli hindulaisuutta. Eräät koulukunnan jäsenet kielsivät karman lain olemassaolon ja pitivät Veda-kirjojen oppeja harhaluulona.

Antiikin Kreikan varhaisimpana tunnettuna ateistisena ajattelijana on mainittu ainakin Diagoras (400-luku eaa.).[26] Diogenes Laertios kirjoitti Theodoros Kyreneläisestä (noin 335–260 eaa.), liikanimeltään Theodoros Jumalaton, muun muassa: ”Theodoros hylkäsi kerta kaikkiaan jumalia koskevat uskomukset. Olen saanut käsiini hänen teoksensa Jumalista, eikä se ole millään muotoa vähäpätöinen kirja.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi#Ateismin_historia

Myös näissä esimerkkitapauksissa ateismin ensimmäisiä edustajia on edeltäneet "jumal-uskomukset" tvs, joten aloituksen väittämä pitänee paikkansa: "Ateismin ainoa elinehto on uskonnot ja uskomukset." Kristinuskon voi katsoa olleen myöhempää varhaisista uskonnoista ja uskomuksista kehittynyttä monoteismia, ja ei siis ole suoranaisesti alkuperäinen teesin lähde.

Äänestä

Kerrassaan masokistista, että "teist" tuli juuri tänne osoitettuaan ensin kyvyttämyytensä vastata kysymyksiini Kristinusko-palstalla. Tänne! Missä hänen höpöilynsä takuuvarmasti ja lähes välittömästi osoitetaan juurikin pelkäksi höpöilyksi, kuten kävikin.

Missä vaiheessa masokismia pitäisi hoitaa?

Äänestä

Ei vaan se että on selväjärkisiä ihmisiä, jotka eivät usko olemattomaan, yliluonnolliseen - sitä ei ole.

Äänestä

Tietenkään ei olisi olemassa tontunkieltäjiä, jos ei olisi olemassa uskoa tonttuihin joidenkin mielissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

väittämä kirjoitti:

Koska ateismi on perustettu kristinuskon kieltämiselle ja vastustamiselle.

Teesi = Teismi
Antiteesi = Ateismi
Synteesi = Se oikea teismi ilman antikristusta?

Jos uskoa ja uskontoja ei olisi olemassa, ei olisi olemassa ateismiakaan, koska sitä ei tarvittaisi. Ateismihan ei ole mikään -ismi joten sitä ei ole ideologisestikaan olemassa. Ainoa järkevä ja looginen syy ateismin olemassaoloon näyttäisi olevan uskontojen ja teismin kritiikki, ateismi paljastaa esim. teismissä olevan tekopyhyyden. Voisi jopa ajatella niin, että ateismin tarkoitus on tuoda esiin kristinuskossa jo pitkään vaikuttanut antikristuksen henki, josta apostoli Johannes jo puhui kirjeissään.

Antikristuksen henki = valheen henki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu