Loispummiyrittäjän hauskapäivä töissä verovaroilla

Loispummiyrittäjä vietti erittäin hauskan päivän töissä sosiaalisessa yhdistyksessään, joka on kunnan kanssa yhteistyössä. Yhdistys pyörii pelkstään kuntouttavan työtoiminnan ilmaisorjilla, joille työnantaja itse ei maksa penniäkään palkkaa - nämä palkattomat työntekijät kustantaa työssäkäyvä kansa - siis se osa, joita ei vielä ole korvattu kuntouttavan työtoiminnan ilmaistyövoimalla. Alaiset saavat palkaksi minimisosiaalituen, ilman karttuvaa eläkettä. Työviikko on lähestulkoon täysi. Loispummiyrittäjä siis osasi kiertää TES:in kohtuulliseksi lasketun minimipalkan porsaanreiällä laissa. Voitot työstä hän korjasi taskuunsa suoraan, hänelle kustannetuilla alipalkatuilla oikeuksittomilla työsopimuksettomilla työntekijöillä.

Noh, yhdistyksen loispummiyrittäjä saapui Porschellaan aamukymmeneltä töihin. Toimistoon mentyään hän korkkasi viinapullon ja otti punaisen pillerin. Alkoi potkimaan! Miksi aamukymmeneltä vasta, sehän on jo melkein päivä? Ei loispummiyrittäjän tarvitse aikaisemmin herätä. Kuntouttavan työtoiminnan orjat olivat jo olleet alle köyhyysrajan korvauksella pajalla tekemässä liikevoittoa yhdistykselle aamuseitsemästä lähtien.

Loispummiyrittäjä hykerteli humaltuessa ja vaipuessaan kamapäihin tyytyväisenä sille, kuinka tänäänkään kukaan työvoimasta ei aiheuta palkkakustannuksia. Tyhmät veronmaksajat maksavat nuokin viulut! Työmarkkinatuki oli ainoa, mitä työntekijä noin täydestä työviikosta käteen sai. Osa oli jäänyt työttömäksi, koska heidät oli korvattu kuntouttavalla työtoiminnalla yrityksessään.

Aineiden nousetessa päähän, loispummiyrittäjä hykerteli toimiston sohvallaan vielä kerran. Tällä erää sille, kuinka tyhmää työtä tekevä kansa oikeastaan onkaan, kun maksaa hänen palkkakulunsa, ja nekin aivan liian pieninä. Duunarit maksaa, ja kuntouttavan työtoiminnan orjat eivät saa kohtuullista rahasummaa kuussa käteen. Puhumattakaan nyt eläkkeestä!

Kymmeneksi oli helppo tulla töihin. Jo maksettujen työntekijöiden "palkkojen" (sosiaalikorvausten muodossa) lisäksi loispummiyrittäjän työntekijöiden perehdytyksen hoisi kunnan palkkaamat "työhönvalmentajat" hänen pajallaan. Ei tarvinnut itse tähänkään rahoja uhrata. Tämäkin veronmaksajien pussista. Nyt oli helppoa humalassa vaipua syvälle toimiston sohvalle ja vetää unet!

Loispummiyrittäjä heräsi tukevissa pieruissa kahdelta kun oveen koputettiin. Toimiston oven avasi työhönvalmentaja, hän kysyi neuvoa erään orjan kouluttamisessa työhön. Loispummiyrittäjä haukkui työhönvalmentajan osaamattomaksi ja sanoi "keksi itse! Sovella! Mulla on nyt kiire! Ja sulje se ovi mennessäs". Kehtasivatkin häiriä tukevia unia *HIK*. Kello jo yksi. Takaisin unille.

Loispummiyrittäjä ehti nukahtaa, kun ensin otti pullosta uuden naukun, ja tällä kertaa pari punaista pilleriä. Voi perkele, taas koputetaan! Sama työhönvalmentaja tuli ilmoittamaan, että nyt se kuntouttavan työtoiminnan orja sitten lähti. Ei kukaan opettanut. Työhönvalmentaja ei osannut tarvittavaa asiaa kouluttaa, ja yrittäjä ei ollut suostunut tuhlaamaan omaa aikaansa auttamisessa.

Loispummiyrittäjä röhähti humalaiseen nauruun ja sanoi "vittu mitä väliä. Mulle maksetaan kyllä uusikin työntekijä TE-toimistosta. Itse asiassa en nyt jaksa itse soittaa *HIK*. On tässä tullu niin duunia jo paiskittua tänään. Kuules, työhönvalmentaja, otappas tosta mun toimiston luuri kätöseesi ja näppäile sinne TE-toimiston numero. Osaatkos tehdä sen? Pyydäs lähettämään mulle uus työntekijä... ja sano sinne että tää tunari joka irtisanoutu, ei osannu hommia vaikka henkilökohtaisesti kuinka koitin valmentaa ja perehdyttää töihin... sano että järkkää sille ikikarenssin tai jotain. Sovella ite! Kello onkin jo kaksi. Kyllä tässä on jo töitä paiskittukin! Mä lähden nyt kotia!!!"

Loispummiyrittäjä nappasi viinapullon ja pilleripurkin matkaan työpöydän alalokerosta ja lähti marssimaan toimistosta ulos, työhönvalmentajan punastellessa hämmentyneenä. Kulkiessaan pajan lähtiessään lävitse tämä läski läpsäisi jokaista naispuolista orjaa perseelle ja mumisi sekavana, unisena, ja humalassa jotain seksistä ja nussimisesta.

Loispummiyrittäjä avasi ulkona Porschensa oven, röhötti kuuluvasti humalaiset naurut ja painoin nastan lautaan! Olihan töitä tehty jo neljä tuntia, tukevassa humalassa nukkuen! Työhönvalmentaja hoitaisi päivän loppuun, kunnan kustantamana - olihan tämä hoitanut asiat työntekijöiden neuvomisessa jo aamusta pitäen. Jokaisesta kouluttamastaan työntekijästä (työhönvalmentajan kouluttamasta) maksettaisi hänelle tietyn ajan vielä hulppeaa kouluttamistukeakin! Tällä kertaa loispummiyrittäjä ei kolaroinut Porschellaan kotimatkalla, vaikka humalassa ajoikin. Kotona vaimo jo odottikin, valmiina saamaan velttoa.

Tällainen olis sosiaalisen yhdistyksen orjapajan loispummiyrittäjän erittäin hauska päivä töissä!
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta tämähän oli mukavaa luettavaa. Sain mahtavat naurut mutta samalla aloin vihata orjapajojen johtajia.

Äänestä
  • Erittäin hyvin sanottu siellä takana!

    Äänestä

  • LuokanOpettaja kirjoitti:

    Erittäin hyvin sanottu siellä takana!

    Samaa mieltä!

    Äänestä

  • Tero oli housut kintuissa kontallaan lattialla. Hän alkoi miettimään, minkä esineen valitsisi.

    Tero valitsi puisen saunakauhan. Työvoimavirkailija kuvasi videolle, kun Tero työnsi saunakauhan persereikäänsä. Myöhemmin virkailija lähetti videon kaikille työkavereilleen sähköpostin liitteenä.

    Äänestä

olipa hauska päivä! ei kyllä naurattanu yhtään tämä kirjoitus! Siis tässähän on totta kaikki, melkeinpä. Kuinka härskisti sitä voi yrittäjä hyväksikäyttääkkään järjestelmää ei jeesus!

Äänestä
  • Tää. Kyllä tää on jo niin arkipäivää että tämmösen lukeminen lähinnä vituttaa. Taidankin mennä sabotoimaan töistä päästyäni paikallisen loispummiyrittäjän toimistoa. Kyseessä sosiaalinen yhdistys kuntouttavalla olevilla ilmaistyöntekijöillä.

    Äänestä

Voi jeesus, on meillä siinä taas yksi loispummiyrittäjä yhdistyksineen kuppaamassa yhteiskunnan verovaroja ja duunarin oikeutettua palkkaa omiin taskuihinsa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TyöhönValmentaja kirjoitti:

Loispummiyrittäjä vietti erittäin hauskan päivän töissä sosiaalisessa yhdistyksessään, joka on kunnan kanssa yhteistyössä. Yhdistys pyörii pelkstään kuntouttavan työtoiminnan ilmaisorjilla, joille työnantaja itse ei maksa penniäkään palkkaa - nämä palkattomat työntekijät kustantaa työssäkäyvä kansa - siis se osa, joita ei vielä ole korvattu kuntouttavan työtoiminnan ilmaistyövoimalla. Alaiset saavat palkaksi minimisosiaalituen, ilman karttuvaa eläkettä. Työviikko on lähestulkoon täysi. Loispummiyrittäjä siis osasi kiertää TES:in kohtuulliseksi lasketun minimipalkan porsaanreiällä laissa. Voitot työstä hän korjasi taskuunsa suoraan, hänelle kustannetuilla alipalkatuilla oikeuksittomilla työsopimuksettomilla työntekijöillä.

Noh, yhdistyksen loispummiyrittäjä saapui Porschellaan aamukymmeneltä töihin. Toimistoon mentyään hän korkkasi viinapullon ja otti punaisen pillerin. Alkoi potkimaan! Miksi aamukymmeneltä vasta, sehän on jo melkein päivä? Ei loispummiyrittäjän tarvitse aikaisemmin herätä. Kuntouttavan työtoiminnan orjat olivat jo olleet alle köyhyysrajan korvauksella pajalla tekemässä liikevoittoa yhdistykselle aamuseitsemästä lähtien.

Loispummiyrittäjä hykerteli humaltuessa ja vaipuessaan kamapäihin tyytyväisenä sille, kuinka tänäänkään kukaan työvoimasta ei aiheuta palkkakustannuksia. Tyhmät veronmaksajat maksavat nuokin viulut! Työmarkkinatuki oli ainoa, mitä työntekijä noin täydestä työviikosta käteen sai. Osa oli jäänyt työttömäksi, koska heidät oli korvattu kuntouttavalla työtoiminnalla yrityksessään.

Aineiden nousetessa päähän, loispummiyrittäjä hykerteli toimiston sohvallaan vielä kerran. Tällä erää sille, kuinka tyhmää työtä tekevä kansa oikeastaan onkaan, kun maksaa hänen palkkakulunsa, ja nekin aivan liian pieninä. Duunarit maksaa, ja kuntouttavan työtoiminnan orjat eivät saa kohtuullista rahasummaa kuussa käteen. Puhumattakaan nyt eläkkeestä!

Kymmeneksi oli helppo tulla töihin. Jo maksettujen työntekijöiden "palkkojen" (sosiaalikorvausten muodossa) lisäksi loispummiyrittäjän työntekijöiden perehdytyksen hoisi kunnan palkkaamat "työhönvalmentajat" hänen pajallaan. Ei tarvinnut itse tähänkään rahoja uhrata. Tämäkin veronmaksajien pussista. Nyt oli helppoa humalassa vaipua syvälle toimiston sohvalle ja vetää unet!

Loispummiyrittäjä heräsi tukevissa pieruissa kahdelta kun oveen koputettiin. Toimiston oven avasi työhönvalmentaja, hän kysyi neuvoa erään orjan kouluttamisessa työhön. Loispummiyrittäjä haukkui työhönvalmentajan osaamattomaksi ja sanoi "keksi itse! Sovella! Mulla on nyt kiire! Ja sulje se ovi mennessäs". Kehtasivatkin häiriä tukevia unia *HIK*. Kello jo yksi. Takaisin unille.

Loispummiyrittäjä ehti nukahtaa, kun ensin otti pullosta uuden naukun, ja tällä kertaa pari punaista pilleriä. Voi perkele, taas koputetaan! Sama työhönvalmentaja tuli ilmoittamaan, että nyt se kuntouttavan työtoiminnan orja sitten lähti. Ei kukaan opettanut. Työhönvalmentaja ei osannut tarvittavaa asiaa kouluttaa, ja yrittäjä ei ollut suostunut tuhlaamaan omaa aikaansa auttamisessa.

Loispummiyrittäjä röhähti humalaiseen nauruun ja sanoi "vittu mitä väliä. Mulle maksetaan kyllä uusikin työntekijä TE-toimistosta. Itse asiassa en nyt jaksa itse soittaa *HIK*. On tässä tullu niin duunia jo paiskittua tänään. Kuules, työhönvalmentaja, otappas tosta mun toimiston luuri kätöseesi ja näppäile sinne TE-toimiston numero. Osaatkos tehdä sen? Pyydäs lähettämään mulle uus työntekijä... ja sano sinne että tää tunari joka irtisanoutu, ei osannu hommia vaikka henkilökohtaisesti kuinka koitin valmentaa ja perehdyttää töihin... sano että järkkää sille ikikarenssin tai jotain. Sovella ite! Kello onkin jo kaksi. Kyllä tässä on jo töitä paiskittukin! Mä lähden nyt kotia!!!"

Loispummiyrittäjä nappasi viinapullon ja pilleripurkin matkaan työpöydän alalokerosta ja lähti marssimaan toimistosta ulos, työhönvalmentajan punastellessa hämmentyneenä. Kulkiessaan pajan lähtiessään lävitse tämä läski läpsäisi jokaista naispuolista orjaa perseelle ja mumisi sekavana, unisena, ja humalassa jotain seksistä ja nussimisesta.

Loispummiyrittäjä avasi ulkona Porschensa oven, röhötti kuuluvasti humalaiset naurut ja painoin nastan lautaan! Olihan töitä tehty jo neljä tuntia, tukevassa humalassa nukkuen! Työhönvalmentaja hoitaisi päivän loppuun, kunnan kustantamana - olihan tämä hoitanut asiat työntekijöiden neuvomisessa jo aamusta pitäen. Jokaisesta kouluttamastaan työntekijästä (työhönvalmentajan kouluttamasta) maksettaisi hänelle tietyn ajan vielä hulppeaa kouluttamistukeakin! Tällä kertaa loispummiyrittäjä ei kolaroinut Porschellaan kotimatkalla, vaikka humalassa ajoikin. Kotona vaimo jo odottikin, valmiina saamaan velttoa.

Tällainen olis sosiaalisen yhdistyksen orjapajan loispummiyrittäjän erittäin hauska päivä töissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu