Hei sielunsiskot,
Ajattelinpa kysäistä teiltä erästä asiaa, nimittäin sitä miten sujut olettte oman pienen kropan kanssa? Itse olen todella pienikokoinen, 153 cm ja jäänyt pieneksi lapsuuden traumojen vuoksi. Syntyessäni kasvuennusteeni oli yli 170 cm, ovathan vanhempani ja sisarukseni kaikki todella pitkiä. Kroppani on sopusuhtainen ja sporttinen, kasvot sievät ja olen täysin tyytyväinen siihen miltä näytän. Näin aikuisiällä, lähentelen kolmeakymppiä, minua on kuitenkin kasvavissa määrin alkanut ärsyttää ihmisten "oletpa pieni" -kommentit. Mieheni on myös pitkä, noin 185 senttinen, eikä pituusero meitä haittaa, päinvastoin, mutta ulkopuolisten kommentit ärsyttävät. Eihän ylipainoisille ihmisillekään huomautella ensimmäisenä heidän ylipainostaan! Minusta se on ihmisten epähienoutta ja sivistymättömyyttä. Olen pieni - so what - mutta aikuinen ja ihminen minäkin - ja haluaisin tulla myös näin kohdelluksi :-) Niin siis millaista teistä on elää "pienessä kropassa isoina ihmisinä", minuu kiinnostais kovasti kuulla? Ärsyttääkö kommentit? Miten niihin reagoitte?
Ajattelinpa kysäistä teiltä erästä asiaa, nimittäin sitä miten sujut olettte oman pienen kropan kanssa? Itse olen todella pienikokoinen, 153 cm ja jäänyt pieneksi lapsuuden traumojen vuoksi. Syntyessäni kasvuennusteeni oli yli 170 cm, ovathan vanhempani ja sisarukseni kaikki todella pitkiä. Kroppani on sopusuhtainen ja sporttinen, kasvot sievät ja olen täysin tyytyväinen siihen miltä näytän. Näin aikuisiällä, lähentelen kolmeakymppiä, minua on kuitenkin kasvavissa määrin alkanut ärsyttää ihmisten "oletpa pieni" -kommentit. Mieheni on myös pitkä, noin 185 senttinen, eikä pituusero meitä haittaa, päinvastoin, mutta ulkopuolisten kommentit ärsyttävät. Eihän ylipainoisille ihmisillekään huomautella ensimmäisenä heidän ylipainostaan! Minusta se on ihmisten epähienoutta ja sivistymättömyyttä. Olen pieni - so what - mutta aikuinen ja ihminen minäkin - ja haluaisin tulla myös näin kohdelluksi :-) Niin siis millaista teistä on elää "pienessä kropassa isoina ihmisinä", minuu kiinnostais kovasti kuulla? Ärsyttääkö kommentit? Miten niihin reagoitte?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hei!
Olen kanssasi samaa mieltä mitä tulee ihmisten "oletpa pieni" toteamuksiin. Olen saanut kuulla pienestä olemuksestani paljon ja muutaman kerran ihan loukkaavuuteen asti. Mutta ihmiset ovat joskus ajattelemaatomia tai sivistymättömiä kuten sinä kirjoitit.
Yleensä kuullessani kommenttia ulkoisesta olemuksestani, mielessäni ajattelen että jaaha taas ihmetellään. Yritän kuitenkin suhtautua huumorilla tai annan vain mennä ohitse koska pidän kropastani huolta ja pienikokoisena on kevyt, hyvä olla :)
Tosin en yllä noinkaan "huimiin" mittoihin (147 cm). Mulla kasvupyrähdys tuli 10 vuotiaana ja 11 vuotiaana se oli täysin pysähtynyt. Mieheni on pitkä 180 cm ja kaikki edeltävät poikakaveritkin ovat olleet pitkiä. Ja tiettynä aikana ennenkuin mieheni tapasti kävi oikein kuhina :o)
En ole koskaan kärsinyt pienuudestani.Olen sopusuhtainen kengänumeroa myöten (34). Nyt kun olen saanut laihdutettua kahden lapsen jälkeen kevyempiin mittoihin useat ovat sanoneet keijukaiseksi. Eikä se minua haittaa mielummin pieni ja sirohko kuin iso ja romuluinen. Kaupoissakin minua tuntemattomat passaa, kun olen jotain ylähyllyltä tiirailemassa :o)
Ainut mikä minua häiritsee koossani on kengät joita ei tahdo löytyä sitten millään. Olisi kiva pukeutua NAISTEN kenkiin eikä pikkutyttöjen pikkukenkiin. Yhdet hyvät löysin ja isosta hinnasta huolimatta ne ostin pois jotta olisi edes yhdet naisellsellisemmat korkokantaiset kengät.
Olen minäkin kuullut "muutamaan" otteeseen,että voi kuin pieni sä oot,mutta aina positiivisessa merkityksessä...Minusta on ihana olla tällainen keijukainen ja miehetkin tuntuvat tykkäävän...
Ainahan sitä kuulee silloin tällöin.Joskus ehkä vähän pilkkaavassakin mielessä mutta pääasia että on kumminkin itse tyytyväinen :)
Itse en ole kovinkaan pieni mutta minusta pikkuinen koko on suloista:)
Haluaisin olla mielummin pieni kuin pitkä mutta minkäs sille voi jos on kasvanut pitkäksi.
Kun olin lapsi minua haukuttiin luuviuluksi yms,mutta kasvoin yläasteella huimasti ja kaikki haukkumiset jäivät jonnekkin menneisyyteen.
Itse en ole kovinkaan pieni mutta minusta pikkuinen koko on suloista:)
Haluaisin olla mielummin pieni kuin pitkä mutta minkäs sille voi jos on kasvanut pitkäksi.
Kun olin lapsi minua haukuttiin luuviuluksi yms,mutta kasvoin yläasteella huimasti ja kaikki haukkumiset jäivät jonnekkin menneisyyteen.
Tuo otsikko meni vahingossa väärin kun mielessäni pyöri sana pieni. Korjasinkin sen tuolla toisella otsikolla;)
.. keskustelustaan kesätyössä vartijan hommissa ollessaan toisen vartijan kanssa, millainen nainen olisi sopiva. Oma mies on 183cm ja minä 156cm. No, tämä toinen suurikokoinen vartijamies kuvaili unelmiensa naista: "pieni, hoikka.. hentoinen.. sellainen jonka voi nostaa kevyesti kynnyksen yli.. jonka kanssa tuntee itsensä todella miehekkääksi". Sitä mieltä omakin mies on. Hän ei haluaisi minulle yhtään lisää pituutta.
Nyt kun ikää on jo 36 v ei ole enää vuosiin kuulunut kommentteja pienuudesta. Johtuisiko siitä, että on tullu (valitettavasti) kiloja parin lapsen jälkeen sen verran (5 ylimäärää), etten ole enää joka suhteessa pieni. Pituus on 157 cm ja paino 55 kg, paino oli vielä lukiossa n. 47 kg ja silloin olin varsin siro.
Minullakin on pitkä mies, 191 cm!
Ongelmat samoja kuin teillä muillakin, kenkiä on vaikea löytää (koko 35, usein 36 vähän suuri), mutta tämän tiukan muodin aikana taas vaatteissa olen mediumkokoa!
Aikoinaan Italian matkalla oli aivan haltoissani: saatoin ostaa "one-size"-mekon, joka oli aivan sopiva! Samoin kengissä oli valikoimaa tarjolla runsain määrin.
Olkaamme siis ylpeitä, olemme enemmänkin mannereurooppalaista standardia, kuin tätä romuluista pohjoismaista...
Minä nyt en voi itseäni kovin "isona ihmisenä" vielä pitää, mutta kooltani olen kyllä pieni. Pituutta on tullut peräti 151cm ja painoakin on 43kg, eli sangen sirorakenteinen olen.
Yleensä saamani kommentit ovat positiivisia, mutta kyllä se joskus kyrsii, kun aliarvioidaan koon perusteella.
Jostakin syystä ihmiset tuntuvat ajattelevan, että koska olen pienikokoinen, olen myös tyhmä. Usein on tullut alentuvia kommentteja, tyyliin "...sinullahan ei tästä tietenkään mitään käsitystä ole, mutta..."
Harrastuksissa on koko tullut myös vastaan. Kun TKD harjotuksissa pitää jakautua ryhmiin "sekä koon että vyöarvon" perusteela, minut siirretään aina niiden kymmenvuotiaiden peruskurssin poikien sekaan, ja sitten joudun potkimaan maalia, joka on parhaillaan metrin alempana, kuin mihin pystyisin.
Joskus on hauska "järisyttää" ihmisiä, ja möläyttää isoon ääneen harrastavansa nyrkkeilyä :) Kukaan ei ikinä meinaa uskoa.
Ja kenkien löytäminen on numerolle 32 tosiaankin mahdoton tehtävä!
Mutta onhan tässä tietenkin omat hyvätkin puolensa :) Ihmiset kantavat joskus tavaroita puolestani, kiska luulevat etten itse jaksaisi, ei ole hankalaa löytää itseään pitempää poikakaveria ja pääsee linja-autossa lastenlipulla, vaikka ikä heitää jo monta vuotta yli :)
hei... vau.. mä en taida ollakkaan kovin pieni... siis niinku pituudeltani... olen nimittäin n. 158 cm... vähän ihana kuulla.. ku koulussa mä tunnen itseni aina niin pieneksi.. Mä painan jotai 37 kg ja olen siro ruumiinrakenteeltani... on mukava kun useimmat jätkät tykkää pienistä ja siroista... jotai hyvää tässäkin...
Mutta ihnoan sitä kun ihmiset sanovat pieneksi ja luulevat että olen jotenkin avuton.. Se on niin ärsyttävää...
...on ollut mukava lukea teidän muiden "taskukokoisten" näkemyksiä tähän pienuusasiaan :) Pienenä on todellakin kevyt ja hyvä olla. Tuohon muutaman kirjoittajan mainitsemaan avuttomuuteen (eli siihen että pienikokoisia pidetään jotenkin avuttomana) olen törmännyt itsekin. Olen töissä vaikeiden nuorten kanssa ja työhaastattelussa minulta jopa kysyttiin onko minulla ollut auktoriteettiongelmia kokoni vuoksi!! =) No siihen sitten lausuin painavan sanani siitä ettei auktoriteetti synny koosta ja siitä että kokonsa puolesta saisi nuoret pelkäämään ja kunnioittamaan vaan aivan muista jutuista, kuten kunnioittavasta käytöksestä toista kohtaan ja oikeudenmukaisuudesta jne. Töihin päästiin mutta välillä tosiaan tuntuu että saa yrittää ja näyttää kaksin verroin kovemmin että kyllä MINÄKIN osaan :) Siitä kai syntynyt se sanonta "pieni mutta pippurinen"!?! =)
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille pikkuruisille :D