Ville Niinistö tuomitsee jo, asiasta mitään tietämättä.
Lesbofemakko Maija Vilkkumaa on jo parhaillaan Jyväskylän torilla mikrofoni kädessä, odottamassa järjenvastaista fanaattista konserttia.
Anssi Kela juoksee parhaillaan Kouvolasta kun ei ollut taksia vapaana.
Paleface on niin kamoissa että nukkuu jo, mutta lähtee kuulemma aamulla kello 13.30 konserttiin mukaan.
Lesbofemakko Maija Vilkkumaa on jo parhaillaan Jyväskylän torilla mikrofoni kädessä, odottamassa järjenvastaista fanaattista konserttia.
Anssi Kela juoksee parhaillaan Kouvolasta kun ei ollut taksia vapaana.
Paleface on niin kamoissa että nukkuu jo, mutta lähtee kuulemma aamulla kello 13.30 konserttiin mukaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oliko ne niitä äidin lellivauvoja, jotka riehui siellä päivällä?
Juu, suvakit ovat käytännössä kaikki eläneet pumpulissa, ja aivot sitä myöten myös pumpulia.
Joten SVLn terroriteot kantasuomalaisia vastaan ovat mielestäsi hyväksyttäviä?
Tuleeko Anna Poo mukaan laulamaan äärivasemmiston puolesta?
Kenen lauluja laulat, sitä kysytään NYT!
Joskus kun väännän pötköä, kuuluu konekiväärimäistä ääntä. Sellaista ratatatatattatata-ääntä, ja sitten kauhea posaus ja haju leviää pieneen hyyssiin. Siinä on siis konekivääripaukut ja hajupommi samassa. Joskus kuuluu myös sellaista toisen maailmansodan aikaista lentokoneen pörinää. prrrrrrrrr ja kuuluu poksauksia noin 11 kappaletta. Joskus se viheltää ikään kuin lentokone joka tekee jyrkkää laskua, Sellainen kimeä, viheltävä ääni ja taas kuuluu pamauksia. Pelkään, että vessanpönttöni halkeaa tällaisten sotakalusteiden takia. Mitään lupia minulta ei ole kysytty, enkä tiedä miksi siellä kuuluu sotaisia ääniä.
Suvakkikin antoi oman panoksensa tähän keskusteluun.
Ne lentokoneet tulee huomenna sun kotiin kun ikkuna on raolla, ja pommittaa kun olet pytyllä. Koko huone on täynnä pieniä nuppineulan kokoisia reikiä. Suomen Pearl Harbor. Tuho on ennen näkemätöntä ja kaikki kauhistelevat, miten ja miksi he hyökkäsivät niin kauas omalta mantereeltaan. Prrrrrrrrr, pum-pum.
Ja vessanpytyssä sijaitsevat sotalaivat ovat katki ja yhdysvallat lähtee mukaan sotaan, jossa tavoitteena on millimetrin kokoisen laivan tuhoaminen. Syvyyspommittaja iskee illalla ennen kuin menee nukkumaan, ja vesi koskettaa persposkia. Pökäle tippuu 200 metriä sekunnissa ja sota on ohi. Rauhansopimus saa maan taas sodan partaalle 20 vuoden päästä, kun Hidol Aller alkaa rakentamaan imperiumiaan.
Upeaa! Huomiseksi oikea suurkonserttien sarja senaatintorille, esplanadille ja kaivopuistoon.
Kaikki alamäessä olevat ja elähtäneet vihervasuritaiteilijat möykkäävät fasisminvastaisuutta ja punaviinikuplassa tyhmistynyt lauma suvaitsevaisuusharhaista roskaväkeä kerääntyy pössypäissään toikkaroimaan mukana. Kunnon bileet pystyyn vaan niin maailma pelastuu ja urallakin voi saada hiukan lisää näkyvyyttä.
Mielummin niin päin kun kannustaa niitä terroritekoja kantasuomalaisia kohtaan mitä SVL tehtailee.
Mieluummin niin päin että jousipamppupuukottaja saataisiin aisoihin ja estettyä väkivallanteot vaikka lähestymiskiellolla rauhanomaisiin tilaisuuksiin.
Kuten on tullut ilmi, 'kivuliaita ruhjeita' saanut rähinöitsijä, jota on esitelty viattomana sivullisena, on tapaväkivaltarikollinen eli torpeedo jonka anarkistiliikkeen piilottelevat johtajat lähettävät aiheuttamaan mellakoita.
Samoin on organisoitu 'sattumalta olevia' tiedottajia jotka antavat puolueellisia kuvauksia myös puolueellisille tiedotusvälineille.
Asioiden jatkuva vääristely ja valehtelu aiheuttaa pitkän päälle laajan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen joka jollain tavoin myös tulee toteutumaan.
Valtava määrä niinistöjä.
iik, niinistöt telaa meitin....
Apua!