Kastamisesta ei merkintää väestörekisteriin

Uskonnonvapauden mukaan vanhemmat voivat kastattaa ja liittää lapsensa usonnolliseen seurakuntaan. Toisen asia on, valtion ei tulisi merkitä semmoista yksityistä perheasiaa valtion viralliseen väestörekisteriin. Jäsenyys uskonnollisesa yhdyskunnassa tai poliittisessa puolueessa tai kansalaijärjestöissä tulee saada yksityisasiaksi. Tämä on aika uusi asia, joka pitää nosaa tapetille.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin, eihän papin loitsut ja paholaisen karkoitusmanaukset eikä edes veden valelu päälaelle viatonta lasta sinänsä vahingoita. (Eri asia on, että vanhemmat omalla käytöksellään voivat tietysti lasta vahingoittaa, mutta se on oma ongelmakenttänsä.)

Sen sijaan lasta vahingoittaa, kun hänet merkitään ev.lut. kirkon jäsenrekisterin pohjalta myös valtion väestörekisterissä ev.lut.-leimalla. Seurauksena on ensinnäkin koulun katsomusainetta koskevan valinnanvapauden menettäminen siten että lapsi ei pääse elämänkatsomustiedon opetukseen vaan joutuu ev.lut "pakkouskonnon" opetukseen..

Toiseksi lapsi tulee kirkolisverovelvolliseksi. Siitä seuraa, että vartuttuaan lapsi joutuu maksamaan kirkollisveroa sen vuoden loppuun, jolloin höän eroaa kirkosta, vaikka eroaisi heti kun itsenäisesti voi eli heti 18 vuotta täytettyään.

Äänestä
  • Pikkulasten sukupuolielinten silpominen uskonnollisen kulttuuritradition perusteella on kuvottavaa. Tausalla on "pyhien kirjojen" orjallinen noudattaminen.

    Äänestä

Tapetille pitää nostaa sekin, että kastetoimituksen hoitanut pappi on oikeutettu kirkon omillä tietojärjestelmillä kirjata kirkkoon liitetty pikkulapsi myös suoraan valtion väestörekisteriin. Tai ehkä kanslisti hoitaa sen käytännössä.

Näin yhdelle uskonnnolliselle yhdyskunnalle on annettu omituinen etuoikeus, jota käytetään vieläpä perusteluna valtion 114 miljoonan budjettituelle. Ja tietysti nopea verovelvollieksi kirjaaminen edesauttaa 900 miljoonan euron verotulon kertymistä (joista muutama miljoona on vuosittain jo kirkosta eronneiden rahoja).

Vanhojen manuaalisten "kirkonkirjojen" hoitaminen on aivan eri asia, joka voidaan hoitaa kirkon ja museoviraston yhteistyöllä eikä se todellakaan edellytä tuollaisen väestörekisteröinnin hallinnointiin.

Äänestä
  • Ei muuta kuin rahahanat kiinni tuon väestökirjanpitopaijauksen kanssa.

    Äänestä

Otsikko on harhanjohtava. Kastamisestahan tehdään merkintä väestörekisteriin! Valitettavasti. Mitäs tämä tämmöinen on?

Äänestä
  • No jaa, miten se olisikaan pitänyt muotoilla?
    Miten tämä:
    Ei väestörekisterimerkintää kastamisesta!
    tai
    Ei uskonnon rekisteröintiä!
    tai
    Ei uskonnollista polttomerkkiä lapsille..

    Äänestä

Ihan tarkkaan ottaen tämä ei liity vauvan kastamiseen.

Ei valtiolla pitäisi olla tarvetta rekisteröidä *kenenkään* uskontoa, ei myöskään sellaisista ryhmistä joissa ei vauvakastetta ole käytössä. Eihän myöskään kansalaisen poliittinen kanta tai jäsenyys puolueessa ole valtion tietokannoissa.

Äänestä
  • Niin, kaikki uskonnot eivät "kasta" mutta silti voivat ilmoittaa "lapsijäsenet" väestörekisteriin (mutta osa ilmoittaa vain aikuiset). Toisaalta ev.lut. kirkko ottaa jäseneksi vain kasteen kautta.

    Kirkon papit voivat laittaa oman konttorin kanslistit hoitamaan lapsen kirjaamisen väestörekisteriin, kun ovat saaneet käyttöyhteysoikeuden väestörekisteriin ja vieläpä miljoonia valtiontukea sen etuoikeuden hyödyntämiseen

    Äänestä

Sehän oli professori Kari Enqvist, joka nosti esiin tämä "lapsijäsenyysasian"...
Että lapsena liitettyjen jäsenyys ei jatkuisi automaattisesti, vaan täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeen jäsenyys pitäisi kunkin vahvistaa itse eli asiallisesti liittyä itse tai olla liittymättä...

Ja kirkollisvero vasta 18-vuotiaasta.

Kirkollahan olisi hyvä markkinavalttikin, kun juuri liittyneet saisivat ensimmäisen vuoden kirkollisverovapaana (jos nykyinen epäoikeudenmukainen kirkolisverosysteemi jatkuisi).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YhdestoistaPykälä kirjoitti:

Uskonnonvapauden mukaan vanhemmat voivat kastattaa ja liittää lapsensa usonnolliseen seurakuntaan. Toisen asia on, valtion ei tulisi merkitä semmoista yksityistä perheasiaa valtion viralliseen väestörekisteriin. Jäsenyys uskonnollisesa yhdyskunnassa tai poliittisessa puolueessa tai kansalaijärjestöissä tulee saada yksityisasiaksi. Tämä on aika uusi asia, joka pitää nosaa tapetille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu