Katoavaista

Lapsena oli naapurin poika ainut kaveri, muita en tuntenut kun ei saanut olla kuin kotona ja silloinkin olisi pitänyt olla hiljaa paikallaan jossakin näkymättömissä. Kun naapurin pojalle tuli toisen naapurin pojat kylään, sain minä unohtua.

Koulussa ei ystäviä löytynyt. Joittenkin kanssa pärjäsin kohtuuhyvin. Kun 50 v koulun loppumisen jälkeen nähtiin, tilanne oli ennallaan. Kolmannes kuitenkin kuollut. Tästäkin on jo 10 vuotta, muutama lisää kuulemma kuollut pois.

Seuraavassa koulussa oli kavereita, ei ystäviä. Kämppäkavereitakin asuntolassa. Nyt ei pidetä mitään yhteyttä. Kerran-pari nähty. Osa kuollut. Yleensä melkein kaikilla elossaolevilla mennyt hyvin: on perhe, mukava vaimo, lapset korkeasti koulutettuja ja hyvissä viroissa. On uusi ökyauto, iso omakotitalo taajaman keskellä tai ainakin lähellä, kesähuvila isolla tontilla veden varrella. Hienot harrastukset, joita kelpaa esitellä. Kierrellään kaukomaan lomilla. Yhteyttä pidetään vain sen verran, että saa onnistunutta elämäänsä esitellä. Toki pari huonompiosaistakin on; sairaus riivaa tai on jo tappanut.

Seuraavassa koulussa oli ne muutamat tutut edellisestä koulusta. Kaikki muut hävinneet maailmalle enimmäkseen tietymättömiin kuka minnekin. Ei mitään yhteyttä koskaan.

Töissä oli työkavereita, joitten kanssa työasiat hoidettiin. Alkuaikoina sai käydä talkoissa omakotitalotyömailla, sitten tiet erosivat. Ei tullut ystäviä; pilkattiin vain töissä, kun ei ollut edes vaimoa onnistunut hankkimaan. Sitten kun luonnevikaisen vaimon sai niin pilkka loppui eikä alkanut eronkaan jälkeen.

Nyt vanhana, eläkkeellä ollessa muutamaan naisenpuoleen olen vähän päässyt tutuksi tulemaan. Joku jättänyt heti, joku vasta vähän ajan päästä, joku pumpannut hyötyä itselleen sen minkä olen suostunut antamaan ja sitten jättänyt paremman löydettyään. Yhteistä kaikille, että koko ajan on ollut uuden haku päällä. Nyt enää yksi joskus Skypellä muutaman sanan vaihtaa. Sukulaiset ei pidä mitään yhteyttä ja minäkin lopetin vakuututtuani sen yksipuoleisuudesta.

Myönnän, minussa se vika on. En osaa hoitaa ihmissuhteita enkä ilkeä huijata vaikka joskus tilaisuus osuisikin kohdalle. Näin se on tämä loppuaika mentävä. Eipä jää ystäviä ainakaan muistelemaan sitten kun poistun kuvioista kokonaan. Perinnön kärkkyjiä ei lasketa!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka muistaa vielä vanhan sadun: Kasper ei saanut oppia mitään?
Eikä keisarilla ole vieläkään vaatteita...

Äänestä

Tiedätkö mitä ystävät toiselta yleensä odottavat? Niitä asioita ei ole raha, hienot asiat, status, eukko, lapset, tai mikään fyysinen. Ystäviltä halutaan seuraa. Susta huokuu sieluttomuus. Mitenhän kävisi jos et yrittäisi olla kenellekkään mieliksi. Esittäisit mielipiteitä, kritisoisit, opponoisit, haastaisit. Juttelisit mukavia mukavista asioista ja purkaisit vitutusta niin kuin mies etkä tekemällä siitä kuulijalle puuduttavaa tai rankkaa kokemusta. Naiselle tarvitsee olla henkisesti huojumaton tukipilari, sellainen millä on viimekädessä käsitykset johon tukeutua. Elämänkatsomusta, kokemusta päästä asioista yli. Se auttaa jo luonteen ja psyykkeen rakentamisessa että kantaa omat paskansa sisällään kuin mies, tai yksilö joka ei ole riippuvainen toisen henkisestä tuesta. Sun lapsuus on eletty. Helvettiäkö pohdit miten naapurin Jaska leikki muiden kanssa. Sillä ei ole vitunkaan tekemistä tämän päivän kanssa. No ehkä sun iässä psyykkeen rakentaminen on liian työläs homma. Se on kuitenkin päätettävä alle kolmekymppisenä millainen aikoo olla ennen kuin neuroplastisuus on menetetty.

Äänestä
  • Onneksi minun ei tarvitse olla kaltaistesi kanssa enemmälti missään tekemisissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hylkiö kirjoitti:

Lapsena oli naapurin poika ainut kaveri, muita en tuntenut kun ei saanut olla kuin kotona ja silloinkin olisi pitänyt olla hiljaa paikallaan jossakin näkymättömissä. Kun naapurin pojalle tuli toisen naapurin pojat kylään, sain minä unohtua.

Koulussa ei ystäviä löytynyt. Joittenkin kanssa pärjäsin kohtuuhyvin. Kun 50 v koulun loppumisen jälkeen nähtiin, tilanne oli ennallaan. Kolmannes kuitenkin kuollut. Tästäkin on jo 10 vuotta, muutama lisää kuulemma kuollut pois.

Seuraavassa koulussa oli kavereita, ei ystäviä. Kämppäkavereitakin asuntolassa. Nyt ei pidetä mitään yhteyttä. Kerran-pari nähty. Osa kuollut. Yleensä melkein kaikilla elossaolevilla mennyt hyvin: on perhe, mukava vaimo, lapset korkeasti koulutettuja ja hyvissä viroissa. On uusi ökyauto, iso omakotitalo taajaman keskellä tai ainakin lähellä, kesähuvila isolla tontilla veden varrella. Hienot harrastukset, joita kelpaa esitellä. Kierrellään kaukomaan lomilla. Yhteyttä pidetään vain sen verran, että saa onnistunutta elämäänsä esitellä. Toki pari huonompiosaistakin on; sairaus riivaa tai on jo tappanut.

Seuraavassa koulussa oli ne muutamat tutut edellisestä koulusta. Kaikki muut hävinneet maailmalle enimmäkseen tietymättömiin kuka minnekin. Ei mitään yhteyttä koskaan.

Töissä oli työkavereita, joitten kanssa työasiat hoidettiin. Alkuaikoina sai käydä talkoissa omakotitalotyömailla, sitten tiet erosivat. Ei tullut ystäviä; pilkattiin vain töissä, kun ei ollut edes vaimoa onnistunut hankkimaan. Sitten kun luonnevikaisen vaimon sai niin pilkka loppui eikä alkanut eronkaan jälkeen.

Nyt vanhana, eläkkeellä ollessa muutamaan naisenpuoleen olen vähän päässyt tutuksi tulemaan. Joku jättänyt heti, joku vasta vähän ajan päästä, joku pumpannut hyötyä itselleen sen minkä olen suostunut antamaan ja sitten jättänyt paremman löydettyään. Yhteistä kaikille, että koko ajan on ollut uuden haku päällä. Nyt enää yksi joskus Skypellä muutaman sanan vaihtaa. Sukulaiset ei pidä mitään yhteyttä ja minäkin lopetin vakuututtuani sen yksipuoleisuudesta.

Myönnän, minussa se vika on. En osaa hoitaa ihmissuhteita enkä ilkeä huijata vaikka joskus tilaisuus osuisikin kohdalle. Näin se on tämä loppuaika mentävä. Eipä jää ystäviä ainakaan muistelemaan sitten kun poistun kuvioista kokonaan. Perinnön kärkkyjiä ei lasketa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu