Olof Amkoffin 21.6.2015 saama profetia: Gaadin päivät ovat käsillä
Koen voimakkaasti, että alla oleva, seuraavaa suurta maailmanpoliittista tapahtumaa (tapahtumia) käsittelevä sanoma on profeetallinen sanoma Jumalan Hengeltä.
Jesaja 50:4:n mukaan voimme Jeesuksen opetuslapsina kokea, että ”Hän herättää korvani niin että kuulen opetuslasten tavoin”. Minulle kävi näin, kun heräsin 21.6.2015 nämä sanat mielessäni:
”Gaadin päivät ovat tulleet.” Kun myöhemmin luin päivän tekstin Lars Enarsonin ”Päivän leipää” -kirjasta, tekstinä oli Jeremia 49. Sieltä löysin selityksen Herran antamalle sanalle. Jo kaksi ensimmäistä jaetta auttoivat ymmärtämään paremmin, mistä oli kyse:
”Ennustus ammonilaisista. Näin sanoo Herra: ´Eikö Israelilla ole lapsia, eikö hänellä ole perillistä? Miksi Malkam (ammonilaisten jumala) on perinyt Gaadin ja hänen kansansa asettunut sen kaupunkeihin? Sen tähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä annan sotahuudon kuulua ammonilaisten Rabbaa vastaan ja siitä on tuleva rauniokumpu, autio ja sen tytärkaupungit tulessa palavat. Silloin Israel on perivä perijänsä, sanoo Herra” (Jer.49:1,2).
Gaadin perintöosahan oli/on se osa Jordaniaa, joka oli ammonilaisten maata ja Rabban kaupunki. Todennäköisesti koko ”Länsiranta” tulee takaisin Israelin omistukseen, eli Manassen, Gaadin ja Ruubenin perintömaat.
Luulen, että kyse on siitä, että seuraavan riemuvuoden 2016-17 yhteydessä on tullut aika Israelin saada takaisin menettämänsä sukuomaisuus riemuvuotta koskevan lain mukaan (3. Moos. 25:10). Edellisenä riemuvuonna 1967 Israel sai takaisin, kuten hyvin muistatte, Juudean ja Samarian, Gazan kaistaleen, Golanin kukkulat ja raamatullisen Jerusalemin. Sitä edellisenä riemuvuonna, 1917, Herra irroitti Pyhän Maan ottomaanien vallasta tuottamalla heille Megiddossa tappion kristityn kenraali Allenbyn johdolla. Nyt Herra jatkaa palauttamalla Gaadin alueen takaisin Israelille.
Jouko Pihon kommentti:
Näin tulee tapahtumaan. Jordanian pääkaupunki Amman tulee tuhoutumaan ja suuri osa Jordaniasta liitetään Israeliin, koska ne alueet ovat Jumalan Manasselle, Gaadille ja Ruubenille lupaamia ikuisia perintömaita. Israel tulee siis ottamaan haltuunsa omat maansa. Ja ilman muuta samasta syystä myös Länsiranta tullaan anneksoimaan eli liittämään virallisesti Israeliin lähivuosien aikana.
http://www.jouko-piho.fi/211357862

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jesaja on väkevä Herran palvelija ollut. Ei korota itseään.