Vastusta rasismia - RYHDY FASISTIKSI

1980-luvun puoliväliin asti kommarit kirkuivat kurkku suorana fasisti-nimitystä kaikille, jotka vastustivat Neuvostoliittoa, erityisesti kokoomus ja USA ja Britannia olivat täynnä fasisteja. Sitten kun Neukkula alkoi avautua ja loputa hajosi eikä NKP:n keskuskomitealta enää tullutkaan toimintaohjeita Suomen kommareille, se fasistiksi huutelu vaimeni kokonaan.

1990-luku ja puolet ensimmäisestä vuosikymmenestä saatiin elää ilman fasisti-huutoja, mutta sitten kun Venäjä otti nimityksen uudelleen käyttöön, n. 10 vuotta sitten, alkoivat Suomen kommarit taas huudella fasistia. Punikit kaivoivat jo unohtuneen sotapropagandaterminsä naftaliinista ja nyt nähdään taas fasisteja joka nurkalla kuin konsanaan 1970-luvulla.

Irvokkaan huvittavaa on, että nämä ihmispaskat eivät edes tajua fasisti-sanan merkitystä. Sitä käytetään synonyyminä natsille, vaikka fasismi on hyvin erilaista kuin natsismi. Aito mussolinilainen fasismi ei esimerkiksi sisällä lainkaan rotuaatetta. Se ei ole millään tavalla rasistinen aate.

Ehkäpä kommarit eivät niin mielellään käytä sanaa natsi, koska silloin tulisi mieleen, että Hitlerin puolue, eli Saksan kansallisSOSIALISTINEN TYÖVÄENpuolue edusti yhtä sosialismin ja työväenaatteen suuntausta. Se oli osa kansainvälistä sosialistista aatetta siinä missä kommunismi, sosialidemokratia, stalinismi, maolaisuus, juche-aate jne.

Koskahan punikit tajuavat, että natsiksi ei kannata nimitellä sellaisia suomalaisia, jotka eivät Hitlerin arvomaailmaa jaa, esim. perussuomalaisia, ja että fasismiakaan ei kannata huudella siellä, missä ei fasismia ole. Mussolinilaisesta fasismista löytyy yllin kyllin tietoa netistä, jos kiinnostusta on.
Tosifasisti ei rotua sorra.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hitlerin Saksan kansallissosialismia ja Francon Espanjan falangismia nimitetään joskus fasismiksi, koska ne ovat lähellä fasismia ja Neuvostoliitto halusi välttää sanan "kansallissosialismi" käyttöä. Kansallissosialismin merkittävin ero oli rotuoppi, jollaista fasismissa ei ollut.

Fasismin ytimenä on keskitetty, vahva valtiovalta, jolle kansa alistuu, ja sen vahva johtaja. Valtio toimii osittain korporatismin avulla (ammattiliittojäsenyys oli pakollista ja liittojen edustajat valittiin parlamenttiin). Keskeistä ovat myös historiallisin myytein vahvistettu äärinationalismi sekä voiman ja militarismin ihannointi. Fasismin hyveet olivat sotilaalliset "valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus". Siihen kuului myös vasemmistolaisia ja sosialistisia tavoitteita.
http://liberalismi.net/wiki/Fasismi

Äänestä
  • ....Miehekkyys? Todellakin! Mustaa nahkaa,koppalakkeja,uniformuja Hmmmmm?. . .

    http://www.theguardian.com/world/2001/oct/07/books.booksnews

    Lisäksi tämän perverssin nautinnoista oli antaa serkkutyttönsä pissata hänen päälleen!
    Serkkutyttö päätyi itsemurhaan ,-aivan niinkuin tämä Fasistikin!

    Äänestä

Kuulostaa hyvältä

Äänestä

Ne huutelijat ovat niitä suvaitsevaisia.

Äänestä
  • Suvaitse sinäkin. Anna periksi ja alistu suvaitsevaisuudelle.

    Äänestä

Tosiaan, Mussolini ei ollut kiinnostunut rotusorrosta, vaan vain oman kansansa hyvinvoinnista. Siksi hän oli myös fanaattinen (!) ammattiliittojen kannattaja! SAK on Mussolinin ammattiliittoaatteen suurin tukija Suomessa, koska Mussolinin fasismiin kuuluivat olennaisena osana ammattiliitot.

Äänestä

Jos venäläiset ovat antifasisteja, jotka vapauttavat ympärysmaansa väkivalloin "fasismista"niin enpä kehtaisi suomalaisena vasemmistolaisena käyttää samaa termiä poliittisten vastustajieni mollaamiseen.

Muutenkin ihmettelen Suomen vasemmiston intoa tukea fasistista äärioikeistolaista nyky-Venäjää.

Äänestä
  • Venäjä on vasurilla geeneissä. Haakaniemen Tokoinrannan pykkäritkin jo tietävät, että Neuvostoliittoa ei enää ole. Pyykkäreimuijien päällikkö ei ole vielä herännyt todellisuuteen.

    Äänestä

  • Fasismi on Mussolinin luoma poliittinen ideologia. Voit hakea tietoa Mussolin opeista netin kautta, ja sitten verrata sitä Venäjän nykyiseen linjaan. Löytyykö yhtenäisyyttä, esim. AY-liikkeen ylikorostamisen suhteen?

    Äänestä

Raskaimmat rikokset ihmisyyttä vastaan on tehty kommunismin nimissä.

Äänestä
  • Niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Termit_selviksi kirjoitti:

1980-luvun puoliväliin asti kommarit kirkuivat kurkku suorana fasisti-nimitystä kaikille, jotka vastustivat Neuvostoliittoa, erityisesti kokoomus ja USA ja Britannia olivat täynnä fasisteja. Sitten kun Neukkula alkoi avautua ja loputa hajosi eikä NKP:n keskuskomitealta enää tullutkaan toimintaohjeita Suomen kommareille, se fasistiksi huutelu vaimeni kokonaan.

1990-luku ja puolet ensimmäisestä vuosikymmenestä saatiin elää ilman fasisti-huutoja, mutta sitten kun Venäjä otti nimityksen uudelleen käyttöön, n. 10 vuotta sitten, alkoivat Suomen kommarit taas huudella fasistia. Punikit kaivoivat jo unohtuneen sotapropagandaterminsä naftaliinista ja nyt nähdään taas fasisteja joka nurkalla kuin konsanaan 1970-luvulla.

Irvokkaan huvittavaa on, että nämä ihmispaskat eivät edes tajua fasisti-sanan merkitystä. Sitä käytetään synonyyminä natsille, vaikka fasismi on hyvin erilaista kuin natsismi. Aito mussolinilainen fasismi ei esimerkiksi sisällä lainkaan rotuaatetta. Se ei ole millään tavalla rasistinen aate.

Ehkäpä kommarit eivät niin mielellään käytä sanaa natsi, koska silloin tulisi mieleen, että Hitlerin puolue, eli Saksan kansallisSOSIALISTINEN TYÖVÄENpuolue edusti yhtä sosialismin ja työväenaatteen suuntausta. Se oli osa kansainvälistä sosialistista aatetta siinä missä kommunismi, sosialidemokratia, stalinismi, maolaisuus, juche-aate jne.

Koskahan punikit tajuavat, että natsiksi ei kannata nimitellä sellaisia suomalaisia, jotka eivät Hitlerin arvomaailmaa jaa, esim. perussuomalaisia, ja että fasismiakaan ei kannata huudella siellä, missä ei fasismia ole. Mussolinilaisesta fasismista löytyy yllin kyllin tietoa netistä, jos kiinnostusta on.
Tosifasisti ei rotua sorra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu