Omat virheet ottaa päähän

Luottamus meni suhun ja kerta heitolla eikä tuu takasin.

Hienooettäkadut kirjoitti:

Luottamus meni suhun ja kerta heitolla eikä tuu takasin.

Niimpä. Tiedän sen. Sekin tässä myös sattuu ja pahasti. Sen kans vain elettävä jotenkin. Ajan kanssa sekin voi ehkä palautua, mut just tällä hetkellä en liikaa jaksa nähdä valoa tässä asiassa. Sen verran paska tilanne. Toivottavasti asiat menis paremmin kunhan aikaa kuluu.

Niin... ensimmäinen askel kait olisi osata antaa itselle anteeksi ja hyväksyä se, et nyt tuli mokattua ja pahasti. Sen jälkeen katsoa tilannetta puolison kans, et miten edetään. Asiasta vaan ihan järjetön morkkis päällä ja en pysty sulattaan ollenkaan tapahtunutta. En pääse yli enkä ympäri siitä, et tällä märehtimisellä asia ei etene ihan yhtään mihinkään. Soimaan vaan itteeni aika ajoin et mitä helvettiä oikein ajattelin vai ajattelinko yhtään mitään. Ja eihän täällä todellakaan kukaan täydellinen ole. Ottaa vaan niin pattiin et miks sitä pitää onnistua näin pahasti satuttaan sitä joka merkitsee kaikkein eniten.

Plus se, että kun tällä hetkellä tosiaan ei ihan yhtään pysty käsitteleen asiaa puolison kanssa. Jos katse vois tappaa, olisin jo silvottu tuhansiksi kappaleiksi moneen kertaan.

Ketään kun ei voi omistaa ja joskus asioita vaan tapahtuu.. kun täällä lukee näitä huomaa kylä kuinka paljon ihmisillä samanmoisia tunteita/tuskia, vaikka ne itselle on ainutlaatuisia.. tapasin kyllä juuri vkonloppuna miehen jolla sama ongelma, mut tuskin olit sinä ;) mähän olin ainut kelle olit kertonut ..

Tuskin olin minä. En oo vasta kuin asianomaisten kans puhunu asiasta muutamia sanoja. Muiden kans en ole vielä edes pystynyt. Oon sen verta lamaantunut tosta ja en pysty puhumalla saamaan mitään järkevää ulosantia. Kirjottaminen auttaa hieman jäsentämään ajatuksia. Jos auttaa. Päässä hakkaa vuoron perään ajatukset et nyt kaatu koko suhde ja samalla kaksi tärkeää ystävyyttä. Ellei enemmänkin. Ei vaan mahu kaaliin et miten helvettissä näin kävi. Ollappa joku kumoa painike elämässä

Niin, tuskin .. vaiks voi olla myös (voiko?) et et muista :) no ei sil täs mitään välii.
Sanotaan et aika parantaa,mut ei se aina paranna,helpottaa kyl joskus.Arpia saatetaan saada,ehkä opitaan ehkä ei.Täälläkin sydän särkynyt ja paikattu ja joskus revitty,mut hengis ollaan.Jotain opittu,rinnassa tuska jatketaan eteenpäin, sitä kutsutaan elämäksi.Tunteminen on rohkeutta vaik ei asiaan ehkä kuulu.

Niin enhän tiedä. En ainakaan muista, että olisin asiasta kenenkään muun kanssa puhunut. Varmaksi en kuitenkaan sano :)

Kuuluhan nämäkin elämään. Aika parantaa tai ainakin auttaa pääsemään yli. Iso kiitos lohduttavista ja viisaista sanoista. Kun tottahan on se, että tämän kanssa on nyt vain elettävä ja koitettava mennä eteenpäin. Ja eihän tässä vielä tiedä, että miten käy. Kaatuuko koko maailma vai ei. Toki omassa mielessä näyttää pahalta tällä hetkellä. Hieman sain tuota ahdistusta purettua, kun kävin juoksemassa normaalia pidemmän lenkin reippaalla vauhdilla. Ehtinyt siinä rääkissä jäädä murehtimaan mitään ja sai päätä tuuletettua. Tällä hetkellä hieman parempi olla.

Hyvä hyvä :) eikä sitä voi tietää et ei jostain kamalasta jutusta voi syntyä jotain parempaa. Parempaa jatkoa sulle! Jos et mitään ihme "piipaa" viestiä saanut ni et ollu sinä :) Eiku jatketaan harjotuksia :)

Joo ei tullut mitään viestiä eilen, et eri henkilön kans oot jutellut samanlaisesta asiasta :)

Olen sanonut molemmille tottakai. Tuo puolisoni kaverin kanssa asia on ainakin puheiden tasolla sovittu, mutta tietenkään tilanne ei ole vielä normaali. En sitä odottanutkaan. Pahinta on se, että en pystynyt tapahtuneen jälkeen asiaa itse ottaan esille ja kertomaan vaan puoliso otti asian esille pari päivää tapahtuneen jälkeen.

Sunnuntaina olin tapahtuneen jälkeen sen verran häpeissäni ja sekaisin, että en osannut sanoa asiasta ihan mitään. Sit, kun näin taas tuon puolisoni, joka oli tietenkin normaali itsensä, kun ei mistään mitään tiennyt, tuntui että asiat on normaalisti. Hänen näkeminen tuntui hyvältä ja mieleen alkoi hiipimään ajatus, että ehkä parempi antaa asian olla, että ehkä se ei ole niin kamala asia loppupeleissä, kun varsinaista seksiäkään ei kuitenkaan ollut. Mutta oishan se pitänyt tajuta, että tiiviissä kaveripiirissä ja etenkin parhaiden kaverusten kesken tarinoilla on tapana kulkeutua ja tulla ilmi ennemin tai myöhemmin. Ja niinhän siinä kävi.

Tällaisena perusmiehenä, kun ei osaa sitä suuta aukasta just silloin kun pitäs tai asetella sanoja oikein. Paniikissa kiistää ensin kaiken ja selittelee ja ties mitä. Alkaa se soppa oleen valmis. Puhutaan kuitenkin aikuisesta miehestä... tai ainakin niin voisi kuvitella. Tällainen kolmekymppinen olen.

Tuo se inhottaa itseä tässä myös, että miksei sitä vain pysty tällaisissa vaikeissa asioissa sanomaan suoraan, että nyt tuli munittua tosi pahasti. Vaan aina pitää mennä tuon vaikeimman kautta. Peittellä ja kiistää ja kun oon vielä niin huono valehtelemaan, niin näkeehän sen jo kilometrien päähän, että poika puhuu pehmosia. No ehkä hyvä sentään ettei tuo valehtelu enää sentään onnistu. Sehän tästä vielä puuttuiskin

Hyvä, koita nyt rauhoittua ja antaa asian olla. Olet varmasti oppisi saanut, sen varmasti puolisosikin tietää.

yx-lukija kirjoitti:

Hyvä, koita nyt rauhoittua ja antaa asian olla. Olet varmasti oppisi saanut, sen varmasti puolisosikin tietää.

Jep näin teen. Alkanut jo hiljalleen olo rauhoittua ja hyväksyn hiljalleen tilanteen. Eipä tuolle enää mitään mahda. Aika näyttää miten käy.

Isot kiitokset sulle ja ymmärtävälle kannustavista sanoista ja tuesta :)