Korvareiät ei parane, en käsitä

Huolestunut_lävistetty

Kävin vähän ennen joulua ottamassa korvikset lävistäjällä. Koruiksi valitsin labret-mallin. Tein kaiken prikulleen ohjeiden mukaan eli pesin vedellä aamuin illoin, en räplännyt niitä yhtään ja pidin saunomisessa kahden viikon tauon.
Loppukeväästä rupesi ihmetyttämään kun reiät eivät olleet vieläkään parantuneet. Kudosnestettä vuoti aina saunan ja vähänkään tavallista lämpösemmän suihkun jälkeen. Usein sitä löytyi pieni klimppi aamulla herätessä. Lopulta toisen korvalehden juureen ihon alle kasvoi pahkura jonka terveydenhoitaja tyhjensi (ei mätää vaan talia, luultavasti iho pääsi tukkeutumaan liian hellävaraisen putsaamisen takia...?)
Tässä vaiheessa marssin toisen lävistäjän pakeille ja kysyin hänen mielipidettään. Hän ihmetteli kovasti miten korvalehden paraneminen voi kestää niin kauan. Vaihdoimme labretit hiukan lyhyempiin koska epäilin korujen liikkuvan öisin ja ärsyttävän haavoja. Lävistäjä taas epäili ensimmäisten korujen olleen heikkolaatuisia ja aiheuttaneen allergisen reaktion. Nykyisten pitäisi olla parempia.

Korujen vaihdosta on nyt kolme kuukautta mutta sitä saatanan kudosnestettä vaan tulee vieläkin. Korvat ei ole yhtään kipeät eivätkä punoita eli tuskin niissä tulehdusta on.
Tekisi vähitellen mieli päästä uimaan altaaseen, mutta en uskalla ennen kuin toi vuotaminen loppuu.

Voisiko korun mallilla olla merkitystä? Labretit tuppaavat törröttämään liikaa ulospäin ja siksi nukkuminen tekee niille aina vähän väkivaltaa. Kannattaisiko kokeilla vielä rengasta ennen kuin heittää pyyhkeen kehään?

Pitäisikö koruja liikutella putsattaessa vai ei? Tästä on niin ristiriitaista tietoa liikkeellä. Itse otin ainakin alussa sen linjan että kosken lävistykseen mahdollisimman vähän ja annan virtaavan veden ja välillä topspuikon viedä paskat pois. Vasta ihan viime aikoina olen liikutellut koruja hellästi suihkun yhteydessä, noin niinku kokeeksi.

Loppukaneettina mainittakoon että olen saanut nännilävistykset paranemaan alle kahdessa kuukaudessa. Huolellisuudesta ei ainakaan pitäisi olla kiinni. En ymmärrä...
Tarkoitus on kysyä apua myös lävistäjältä, mutta jos jollain sattuu olemaan samanlaisia kokemuksia niin saa vastata.

4

3089

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se_voi_olla_syy

      se voi olla syy että jos käytät jotain hopeaa tai jotain muuta niin se ei käy sinulle minulla oli ainakin näin kun laitoin hopeat korvikset korviin niin korvani ärtyivät luulisin että aito kulta käy korviisi ainoastaan mutta jos pidit kultaisia niin sitten en tiedä mikä voisi olla syy

    • lävistäjä

      jos korut ovat korkealaatuista titaania niin ok, jos ei niin vaihda !!!!! kudosnestehhän kuuluu paranemiseen mutta korvalehdet paranee kyllä yleensä todella nopeaa. jos tuntuu että se labretti ei oo hyvä niin käy hankkimassa jostain kunnon liikkeestä pienet titaan renkaat ja kokeile niillä. huonopuoli renkaissa on että ne tuppaa liikkumaan vähän enemmän ja sen takia saattaa ärsyttää lävistystä, mutta tässävaiheessa ei ole pahitteeksi kokeilla. pyydä vielä vaikka liikkeessä vaihtamaan ne niin ei varmasti pääse menemään mitään bakteereita sinne renkaisiin pallon laitto on joskus aika hankalaa ja saatat helposti repästä korvaa. sitten vielä yks juttu, hae apteekista sellanen kun wondermpro keittosuolaliuos suihke ja kokeile sillä huuhdella niitä, se yleensä auttaa heti ! muista siitten myös huuhdella se suolavesi hyvin pois, jos renkaat vaihdat niin puhtaana pito on myös vähän helpompaa. laita vaikka vanulapulle suihketta ja paina sitä siinä 3min ja huuhtele pois, tai suihkuta suoraan lävistykseen. muista myös että ainakun topsilla putsaat niitä kudosnesteitä niin elä huuhtele sitä niin kauan että se pehmenee ja sitten pyyhkäise hellästi pois. koruja voi suihkussa liikutella jos haluaa, muista aina kans huuhdella kaikki saippuat hyvin pois, jos korussa on kiinni kuivunutta kudosnestettä niin sillon vältä liikuttelua sillä se kuivunut kudosneste joka on tapissa kiinni menee sinne reijän sisään ja ns. repii sitä uudelleen auki mikä taas ärsyttää lävistystä. sori pitkä ja sekava teksti kun niin väsyneenä kirjoitan mutta toivottavasti oli apua t.lävistäjä :)

    • Huolestunut_lävistetty

      Ai että noi suolaliuokset pitää myös huuhdella POIS korvasta? Miten pian laittamisen jälkeen? Kokeilin tossa jossain vaiheessa pullossa myytävää keittosuolaliuosta, töpöttelin sitä reikiin steriilien haavalappujen avulla. Mutta en tosiaan pessyt pois :S
      Ainakin nää jälkimmäiset korut (joita pidin 3 kk) oli titaania ja hyvälaatuista sellaista.
      Päädyin toistaiseksi luopumaan koruista koska halusin päästä uimaan altaaseen vielä tänä kesänä. Lävistäjä katsoi reikiä ja ne olivat kuulemma omituisen kesken paranemisen, toinen alkoi jopa vuotaa verta kun koru poistettiin. Hän sanoi että tapin vaihto renkaaseen voi joskus auttaa, mutta ei voi luvata että toimii. Nooh, pitää kokeilla joskus myöhemmin ottaa uudet reiät ja niihin sit renkaat.

      • Huolestunut_lävistetty

        Ja ettei unohtuisi - kiitos vastauksista :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe