Suomen naisten parhaimmisto

kaulatpoikki

Esimerkiksi suomalaiset viime vuosien missit kuten Viivi Pumpanen, Emilia Ylimaula, Bea Toivanen, Anni Uusivirta ovat ryhtyneet ulkomaalaisten miesten itähuoriksi. Myös kaikkien aikojen menestynein suomalainen miessi eli Armi Kuusela häipyi ulkomaille miehen perässä. Minusta nämä huorat eivät ansaitse minkäänlaista kunnioitusta vaan ainoastaan vihaa ja haukkuja. Tämä on vain Suomen naiskadon jäävuoren huippu kun myös paljon muuta nuorta pillua katoaa ulkomaille yhä enemmän. Tämä väistämättä tulee vaikuttamaan suuresti yhteiskunnan kehitykseen tulevaisuudessa ja nimenomaan negatiivisesti.

19

64

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mestaaja

      Eutanasia ätmeille.

    • atmsalapoliisi

      Tuo Anni Uusivirtahan muuten rahoittaa luksuselämänsä ulkomailla mitä suurimmalla todennäköisyydellä toimimalla kovapalakkaisena prostituoituna rikkaille arabeille. Kun ei se taida kovin paljoa mallintöitä tehdä mutta instansa perusteella viettää silti luxuselämää. Eräänlainen menestynyt ja kaunis versio tuksusta siis.

      • wekljfrjlew

        Suomalaiset naiset ovat aina haukkumassa venäläisiä naisia huoriksi vaikka ovat itse aivan samanlaisia. Suomalainen nainen on samaa tasoa itähuorien ja thaikkujen kanssa.


      • wekljfrjlew kirjoitti:

        Suomalaiset naiset ovat aina haukkumassa venäläisiä naisia huoriksi vaikka ovat itse aivan samanlaisia. Suomalainen nainen on samaa tasoa itähuorien ja thaikkujen kanssa.

        Helsinki on Euroopan Pattaya.


    • Mitä parhaimmistoa nuo sitten ovat? kauniita ja sen mukaan parhaimmistoako?

      • flgikjrdgkl

        Juuri niin. Naisen arvon määrittää pääasiassa hänen kauneutensa.


      • MitäMieltä

        Kyseessä ovat isotissiset naiset. He ovat sitä parhaimmistoa aloittajan mukaan.

        Mun mielestä Pumpanen ei ole kaunis. Mutta missikisoissa missit valitaan kuppikoon mukaan. Täytyisi valita kauneuden mukaan, niin voisivat menestyäkin. Mielellään mallin mittojen mukaan nätillä naamalla.


      • flgikjrdgkl kirjoitti:

        Juuri niin. Naisen arvon määrittää pääasiassa hänen kauneutensa.

        Sorry, mä olen elänyt vuosikausia siinä uskossa että naisen ja miehen "arvon" pääasiassa määrittää hänen kallisarvoinen luonteensa. Kun komia tai kaunis ei ole välttämättä hääppönen kumppani, kun luonne on sieltä minne päivänvalo ei paista.

        Toki ihmiset on pinnallisia noin yleisesti ottaen, joten ehkä joillekin se ulkomuoto tulee valitessa ensin, kuten autoakin osastaessa. Itse kyllä pidän muotoa tärkeämpänä toimivaa tekniikkaa.


      • MitäMieltä kirjoitti:

        Kyseessä ovat isotissiset naiset. He ovat sitä parhaimmistoa aloittajan mukaan.

        Mun mielestä Pumpanen ei ole kaunis. Mutta missikisoissa missit valitaan kuppikoon mukaan. Täytyisi valita kauneuden mukaan, niin voisivat menestyäkin. Mielellään mallin mittojen mukaan nätillä naamalla.

        No jos tissien mukaan nainen kuuluu parhaimmistoon, niin sitten minäkin olen parhaimmistossa. Mutta kun ei se voi niin mennä, niin sanon että harhaa. :)

        Tissit rupsahtaa kaikilla ennemmin tai myöhemmin, heitetäänkö ihana nainen ja ihminen roskiin kun tissit ei enää miellytä rupsahtamisen myötä, vaikka muuten on kaikinpuolin mussukka? Kertakäyttö ihanteet ihmissuhteissa alkaa jo oksettaa.

        Tai kun ei enää mahdu mallin mittoihin? Sittenkö ei enää ole sitä parhaimmistoa se oma akka kulta?

        Kovasti näyttää jotkut miehet panostavan vaan siihen hetkeen, kun naiseen ihastuu ja ulkokuoreen. Siihen visuaaliseen puoleen, joka tietysti vaikuttaa mutta entäs kun sen naisen kanssa on elänyt ja rakastanut, kokenut elämää yhdessä. Sittenkö se onkin enää läjä lantaa, kun alkaa vanhenemaan ja ei enää näytä siltä kuin yhteen mennessä? Kai se arvo sillä rakkaalla ihmisellä säilyy kaikesta huolimatta?

        Vai puhutaanko tässä vain siitä pienestä hetkestä, kun mies näkee kauniin naisen ja hurmaantuu kauneudesta? Mutta voiko vain sen hetken persuteella arvottaa toiselle elinikäisen ja pysyvän arvon?


    • Täällä ei mitään realistisuudesta poikkeavaa...

      ...

      ...

      ...

      Asia tekstiä...

      ...

      ...

      Hmm, luvat kaulojen katkaisemiselle annettu...

      ...

      ...

      Jatkakaa...

    • Taitaa vaan tämänkin keskustelun aloittanut henkilö olla itse joku ahdasmielinen persujuntti ja fasistipaska-aivo, kun ei kerran hyväksy sitä ulkomaalaisten kanssa seurustelua sen oman ahdasmielisyytensä takia. Voisi ne naisettomaksi jääneet suomalaismiehet tehdä itse jotain asioiden eteen ja etsisivät sitä naisseuraa vaikka niistä ulkomaalaisista naisista, jos sitä kerran ei suomalaisnaisista löydy.

      Eihän tässä ole mitään negatiivista tai muutenkaan yhteiskunnan kannalta mitään huonoa, sillä sehän on vain hyvä asia, että tämä talvisodan juoksuhautoihin jämähtänyt suomenmaa alkaa myös kansainvälistyä ja että suomalaisia muuttaa myös ulkomaille.

    • keskiajaltavarmaan

      Millä keskiajalla te elätte, kun halvennatte naisia ulkonäön ja ulkomaalaisen miehen perusteella? Ehkä kaikki vain eivät halua suomimiestä, joka latelee latteuksia ja on rasistinen. Ei se kenestäkään huoraa tee sen perusteella, että seurustelee ulkomaalaisen kanssa.

      • lkfgjdlkgj

        Kumma vaan kun muissa rikkaissa länsimaissa naiset eivät samalla tavalla unelmoi ulkomaalaisista miehistä. Suomalaiset naiset nyt yksinkertaisesti vain ovat saastaa eivätkä ansaitse muuta kuin haukkuja ja kiusaa.


      • Niin tämän palstan miehistä kun ihan ylivoimainen enemmistö onkin just näitä talvisodan juoksuhautoihin jämähtäneitä ahdasmielisiä militaristipaskapersujuntteja ja se onkin oikein hyvä, kun tollaiset kapeakatseiset juntit joutuvat kärsimään siitä naisettomuudesta.


      • df_on_interraciaalihomo
        DarkFear kirjoitti:

        Niin tämän palstan miehistä kun ihan ylivoimainen enemmistö onkin just näitä talvisodan juoksuhautoihin jämähtäneitä ahdasmielisiä militaristipaskapersujuntteja ja se onkin oikein hyvä, kun tollaiset kapeakatseiset juntit joutuvat kärsimään siitä naisettomuudesta.

        Kyllä me jo tiedämme, miten suvaitsevana homona kannatat maahanmuuttoa, jotta pääsisit pyllistämään mustille miehille. DarkFearin kalju se vain hikisenä kiiltelee, kun isokaluiset murjaanit työstävät neitsytsedän poikapimppiä.


      • varoitus
        df_on_interraciaalihomo kirjoitti:

        Kyllä me jo tiedämme, miten suvaitsevana homona kannatat maahanmuuttoa, jotta pääsisit pyllistämään mustille miehille. DarkFearin kalju se vain hikisenä kiiltelee, kun isokaluiset murjaanit työstävät neitsytsedän poikapimppiä.

        tulikiven katkuista kunnian kuulemista lähestymässä pikavauhdilla, 5...4...3...2...1...


    • Karu_on_Suomen_taso

      Jos noi yllämainitut on parhaimmistoa. Vinosilmäisiä savolaasmongooleja nämä mainitut. Eivät ole kauniita piirteiltään.

      • TAIDAT OLLA SELVÄSTI JOKU NAISETTOMUUDESTA KÄRSIVÄ LUUSERIPASKAMIES, KUN TOLLAISTA SAIRASTA PASKAA TÄÄLLÄ KIRJOITTELET SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! VITTU ETTÄ TOLLAISTA SUN KALTAISTA VITUN SAATANAN PERKELEEN PASKAPERSEAIVOA PITÄISI SAATANA LYÖDÄ PARIKYMMENTÄ KERTAA KIRVEELLÄ PÄÄHÄN, NIIN LOPPUISI SIINÄ SAATANA TOLLAINEN PASKAN KIRJOITTELU TÄNNE PALSTALLE SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! HYPPÄÄ VITTU VAIKKA JUNAN ALLE KUOLEMAAN VITUN ALI-IHMINEN JA IHMISARVOTON LANTAPERSEPASKA-AIVO SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • Ole huoleti, kaiken aikaa on suomessa kasvamassa uusia ihania naisia. Jokaisesta tytöstä tulee uusi ihana nainen (oletetaan niin) ja suomi ei ole kadottamassa mihinkään ihania naisiaan. Arvot vaan tuntuu menevän päin peetä, kun ihmisestäkin tehtiin kulutustavara jonka voi nakata menemään aina kun pikkasen kyllästyttää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3012
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1854
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      66
      1696
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1522
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1472
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe