TORIKAUHU ISKENYT VASURIANARKISTEIHIN

Pelkuruus on vallannut väkivaltaisista agressioista tunnettuun anarkistiporukkaan.
Retevät ja suuriääniset ikkunanrikkojat ja hevosten vahingoittajat ja heidän johtomiehensä (sanavalinta retorinen) piileskelevät tuntemattomina ja toimivat pimennetyin lyhdyin:
'Jyväskylän mielenosoituksen järjestäjät pysyttelevät edelleen nimettöminä.' ...
'Nimettömyys on Hirsjärven (nimetömyyden paheksuja) mukaan aiheuttanut muun muassa sen, että osa ihmisistä empii, uskaltaako tapahtumaan tulla esimerkiksi lasten kanssa.
Mikko (nimimerkki?) puolestaan perustelee nimettömyyttä turvallisuusuhalla, jonka järjestäjät pelkäävät kohdistuvan heihin henkilökohtaisesti.'
Joillain kuitenkin jo alkaa järjen valo heräilemään että epäilee uhrata lapsiaan jalon aatteen alttarille.
Mutta ajatelkaas minkä mediaraivon saisi nostatettua syyttämällä persuja tallautuneiden lasten kohtalosta!
Juttu järjestyisi helposti median myötäsukaisella avustuksella ja sopivien silminnäkijöiden todistamana.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Poliisi varoittaa hämäräperäisen joukon puuhista. Välttäkää liikkumista!

Äänestä

Hulluja ne on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alas.koko.maailma kirjoitti:

Pelkuruus on vallannut väkivaltaisista agressioista tunnettuun anarkistiporukkaan.
Retevät ja suuriääniset ikkunanrikkojat ja hevosten vahingoittajat ja heidän johtomiehensä (sanavalinta retorinen) piileskelevät tuntemattomina ja toimivat pimennetyin lyhdyin:
'Jyväskylän mielenosoituksen järjestäjät pysyttelevät edelleen nimettöminä.' ...
'Nimettömyys on Hirsjärven (nimetömyyden paheksuja) mukaan aiheuttanut muun muassa sen, että osa ihmisistä empii, uskaltaako tapahtumaan tulla esimerkiksi lasten kanssa.
Mikko (nimimerkki?) puolestaan perustelee nimettömyyttä turvallisuusuhalla, jonka järjestäjät pelkäävät kohdistuvan heihin henkilökohtaisesti.'
Joillain kuitenkin jo alkaa järjen valo heräilemään että epäilee uhrata lapsiaan jalon aatteen alttarille.
Mutta ajatelkaas minkä mediaraivon saisi nostatettua syyttämällä persuja tallautuneiden lasten kohtalosta!
Juttu järjestyisi helposti median myötäsukaisella avustuksella ja sopivien silminnäkijöiden todistamana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu