Paremmin hyppyyn mukaan?

jälkeenjäänyt

Hevoseni on n. 180cm koulupainotteinen puoliveriruuna. Yleensä se ponnistaa todella kaukaa ja hyppy on ihan järkyttävän iso! Tämän seurauksena itse jään todella usein jälkeen enkä oikein pääse kunnolla hyppyyn mukaan.

Miten siis pääsisin hyppyyn mukaan?

2

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puomityöskentely voisi tehdä hyvää teille molemmille, mutta se kannattaisi kyllä tehdä valmentajan opastuksella. Hän näkisi paremmin miten hevonen ja ratsastaja toimivat missäkin tilanteessa ja vaikeessa, ja osaisi neuvoa paremmin.

      Joka tapauksessa puomityöskentely voisi tehdä hyvää sekä sinulle että hevoselle. Ilmeisesti vika on siinä, että sinä et osaa arvioida lähestymistä oikein, ja hevonen hyppää mieluummin liian kaukaa kuin liian läheltä estettä. Ellei sinulla ole mahdollisuutta valmentajaan, edes satunnaisesti, kokeile aloittaa aivan alusta maapuomeista lähtien. Laita kentälle laukkapuomit, kaksi tai kolme puomia, niin että hevonen menee puomin yli joka askeleella. Jos se sujuu hyvin, nosta viimeinen puomi pieneksi esteeksi. Silloin hevonen ajautuu väkisinkin lähemmäksi estettä ja sinun on helpompi arvioida milloin se lähtee hyppyyn.

      Jos kokeilet kahdella puomilla ja hevonen on sitä tyyppiä että se tosiaan hyppää aivan liian kaukaa lähestymisestä riippumatta, varaudu siihen, että se saattaa tulkita esteen edessä olevan puomin toisinkin ja hypätä molempien yli kerralla, siinäkin tapauskessa että niiden väliin mahtuisi kokonainen laukka-askel. Omani teki aikoinaan sen muutamankin kerran ennen kuin oivalsi, että sen on tarkoitus astua puomin ja esteen väliin sen sijaan että se käyttäisi niitä pituushyppyesteenä.

      Mutta suosittelen estevalmennustuntia, edes kerran, ja mieluiten yksityistuntina. Saisit tunnista irti paljon enemmän ja voisit myöhemmin harjoitella itsenäisesti.

    • z---

      Tuossa hyviä vinkkejä. Ja joo, se estetunti olisi kova sana. Ylipäätänsä ei pitäisi hypätä yksin, jos ei ihan oikeasti ole paljon kokemusta. Siihen ei tarvita kuin yksi kerta, kun hevosen tuo riittävän huonosti esteelle, niin se ei hyppää enää ollenkaan.

      Mutta jos nyt hyppäät, niin edellisten lisäksi kiinnitä huomiota istuntaan.

      Harjoittele tasapainoinen esteistunta, jossa peppu on lähellä satulaa ja paino jalustimilla ja ylävartalo aavistuksen eteenpäin. Ei kuitenkaan kevyt istutna, jossa olet kokonaan irti satulasta.
      Myötäile vartalolla hevosen liikkeitä ja koko ajan ole mukana liikkeessä.
      Hyvästä istunnasta on helppo lähteä mukaan hyppyyn, vaikka hyppy tulisi yllättäen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1414
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      1005
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      626
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      612
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe