Vapaa-ajattelijain toiminnassa alkaa syyskausi elokuussa. Tietynlaisen lentävän lähdön antaa koulujen ja päiväkotien syyskauden käynnistyminen. Niinpä nyt elokuun alkuun liittyy kouluissa sekä kysymys uskonnonharjoituksesta poisjäämisen että ET-opetukseen osallistumisen edistämisestä.
1) Uskonnonharjoituksen ja siihen osallistumisen vähentäminen
Uusi lukuvuosi kouluissa antaa hyvän ajankohdan edistää uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta kouluissa kiinnittämällä kriittistä huomiota tunnutuksellisen uskonnonharjoituksen (aamuhartaudet ja jumalanpalvelukset) ymppäämisen koulun lukuvuoden ohjelmaan. Tavoitteenamme on, että mahdollisimman harva koululainen tai esikoululainen joutuu osallistumaan tunnustukselliseen uskonnonharjoitukseen koulussa tai päiväkodissa.
Paras ratkaisu Vapaa-ajattelijain mielestä on, että koulut eivät enää tarjoa julistuksellista uskonnonharjoitusta (koululaisjumalanpalvelus, srk-aamuhartaudet). Tätä on syytä tuoda esiin sekä uskonnonvapauteen että uuteen Yhdenvertaisuuslakiin vedoten.
Opetushallituksen syyskuussa 2014 antamissa ohjeissa kuitenkin pidettiin vastoin Vapaa-ajattelijain kantaa - ja apulaisoikeuskanslerin kantaa - uskonnonharjoituksen järjestämistä mahdollisena, mikäli sille on syrjimättömästi tarjolla vaihtoehtoinen tunnustukseton tilaisuus, josta on hyvin tiedotettu.
Sen vuoksi meidän on paikallaan tarvittaessa tuoda esiin näitä vaihtoehtoisia tilaisuuksia ja sitä, että tämä valinnan mahdollisuus koskee kaikkia. Enää kirkkoon kuuluvienkaan oppilaiden ei ole pakko osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ne eivät esimerkiksi kuulu uskonnonopetukseen pakolliseen sisältöön; ekskursiot ovat asia erikseen.
Koulun kysyvät usein syksyn alussa koko lukuvuotta koskien huoltajilta oppilasilmoituksissa ”lupaa” uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen. Kysymys on usein muotoiltu siten, että syntyy vaikutelma suosituksesta. Senkin takia on syytä tiedottaa vaihtoehdosta ja edistää sitä, että yhä useampi alkaa jäädä pois tunnustuksellisesta uskonnollisesta ohjelmasta.
Näin tapahtuu sitä enemmän, mitä parempia ja vetovoimaisempia nuo vaihtoehtoiset tilaisuudet ovat. Sen takia Vapaa-ajattelijat tukevat tilaisuuksien kehittämistä, vaikka samalla muistutamme, että selkein ratkaisu olisi luopua uskonnonharjoituksen organisoinnista ja keskittää henkilökunnan voivarat kaikille yhteiseen toimintaan. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/09/24/jarjestot-mukaan-uskonnonharjoitukselle-vaihtoehtoista-ohjelmaa-kehittamaan-tiedote-23-9-2014/
2) Elämänkatsomustiedon oppilasmäärän lisääminen
Uusi lukuvuosi kouluissa antaa hyvän ajankohdan edistää myös vajaakäytössä olevan elämänkatsomustiedon (ET) oppilasmäärän lisääntymistä. Läheskään kaikki ET-opetukseen oikeutetut, uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat eivät ole nyt ET:ssä vaan uskonnonopetuksessa. Tällainen tilanne on saattanut syntyä väärän informaation ja tilannearvion perusteella – usein jo lasta ensimmäiselle luokalle ilmoitettaessa.
Vaihdoksen uskonnosta ET:oon voi aivan hyvin tehdä kaikilla luokilla, siis myös, vaikka oppilas olisi jo yläkoulun puolella. Vaihto yhdeksännelläkin luokalla ET:oon onnistuu aivan hyvin - alemmista luokista puhumattakaan.
Juuri nyt kannattaa informoida, tiedottaa, markkinoida ystäville, sukulaisille, tuttaville ja kylänmiehille, että vaihto uskonnosta ET:oon on hyvä tehdä juuri nyt – näin lukuvuoden alussa. Ja myös kirjoittaminen paikallisiin lehtiin on suositeltavaa.
Uskonnonvapauden perusteella vaihdos on toki täysin laillinen ja mahdollinen myös lukuvuoden aikana. Rehtorit saattavat antaa virheellisesti painottuvaa viestiä, jolla pyritään estämään vaihdoksia. Uskonnonvapauslain mukaan on kuitenkin täysin selvää, että kirkkoon kuulumaton voi vaihtaa ev.lut. ”omasta uskonnosta” oikeammin omaan elämänkatsomustietoon milloin tahansa.

Vastaukset 29
Vanhimmat
Näiden edellä mainittujen elokuun alun ja puolivälin asioiden jälkeen on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin kouluasioihin:
3) Paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön vaikuttaminen
Perus- ja esiopetuksen opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet on annettu, ja niiden pohjalta kunnissa ja yksityiskouluissa laaditaan paikalliset opetussuunnitelmat. Opetussuunnitelma- eli OPS-työ paikallisesti on siis menossa. Siihen on ohjeistusta Opetushallituksen (OPH) nettisivuilla: http://www.oph.fi/ops2016/paikallisen_tyon_tuki
Käytännön työskentely käynnistyy elo-syyskuussa varmaan kaikilla paikkakunnilla. Nyt syksyllä 2015 on valmistelun ratkaisevat vaiheet. Hyväksyminen tapahtunee jo talvella tai viimeistään keväällä 2016. Uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön elokuussa 2016.
Vapaa-ajattelijoilla ja muilla sekulaarin yhteiskunnan edistäjillä on tavoitteena vaikuttaa opetussuunnitelmiin ja opetuksen toteuttamissuunnitelmiin muun muassa yhteiskuntaopissa (ihmisoikeudet, kansalaistoiminta) sekä katsomusaineissa. Niin eri uskonnoissa kuin elämänkatsomustiedossa tulisi myös uskonnottomia koskevan uskonnonvapauden sekä uskonnottoman ajattelun ja kulttuurin käsittelyä kehittää käytännössä huomattavasti, jotta OPS-perusteiden ilmaisemat tavoitteet toteutuisivat.
Valmisteluryhmien olisi perusteltua kuulla uskonnottomien alueellisten ja paikallisen edustajien eli lähinnä vapaa-ajattelijain toimijoita siitä, miten em. asian käsittelyä voisi paikallistaa, voisivatko vapaa-ajattelijain edustajat esimerkiksi alkaa enemmän vierailla kouluissa kertomassa tapakulttuuristaan ja muusta aiheeseen liittyvästä.
4) Oppilaitosten uusiin yhdenvertaisuussuunnitelmiin vaikuttaminen
Uusi, vuonna 2015 voimaan astunut Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitoksia ja viranomaisia laajemminkin laatimaan ajanmukaiset, uudet yhdenvertaisuussuunnitelmat. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325
Niiden kautta on mahdollista saada kirjattua aiempaa parempia menettelytapaohjeita, sillä huonoja syrjiviä käytäntöjä on usein noudatettu vain vuosikymmenien takaisten perinteiden varjolla. Sellaisia on kuitenkin enää nykypäivänä vaikea kirjata mustaa valkoiselle eli yhdenvertaisuussuunnitelmiin.
Yhdenvertaisuussuunnitelmien – samoin kuin kuntien esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien – laadintaan osallistuminen on nyt vapaa-ajattelijoille ja muille uskonnottomille voimille kaikkialla maassa suuri mahdollisuus vaikuttaa uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden vahvistumiseen oppilaitoksissa.
Siinä tarvitaan henkilökohtaisia yhteydenottoja, asian seurantaa, kirjallisia ehdotuksia toimielimille sekä mediaviestintää ja keskustelua monilla eri kanavilla.
Liitto auttaa ja tukee tätä alueellista ja paikallista toimintaa sekä vaikuttaa valtakunnallisesti. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2015/06/30/paasihteerin-palsta-uskonnollisuus-vahentynyt-syrjinta-ei/
5) Poliittinen kampanjointi elämänkatsomustiedon avaamiseksi kaikille
Kun Vapaa-ajattelijain sääntöjen mukaisena tavoitteena on uskonnonopetuksen poistaminen, sitä voidaan tehdä myös oppilas oppilaalta. Elämänkatsomustieto (ET) on valitettavasti vielä vajaakäytössä. Sen kehittämiseen tarvitaan oppilasmäärän lisäämistä.
ET:n avaaminen kaikille olisi mahdollista tehdä eduskunnassa parin sanan lakimuutoksella perusopetus- ja lukiolakeihin. Muutos ei vaadi tuntijakopäätöksen avaamista, joten se voidaan tehdä nopeasti.
Kun moni kirkkoon kuuluvan oppilaan perhe on käytännössä varsin ei-uskonnollinen, ET voi vastata paremmin monen kirkkoon liitetyn oppilaan perheen katsomuksellista tilannetta ja toiveita. Siksi kaikilla tulee olla oikeus valita uskonnon ja ET:n välillä, mikä samalla vahvistaisi ET:n asemaa kouluissa.
On turhaa sääntelyä, holhoamista ja perusvapauksien rajoittamista pakottaa lukiolaisia tai peruskoululaisten huoltajia yhteen katsomusaineeseen, ”pakkouskontoon”, kun lukioiden ja peruskoulujen oppiainevalikoimassa ovat jo olemassa vaihtoehtoisina aineina uskonto ja elämänkatsomustieto.
Kansanedustajat valitaan vaalipiireistä. Ne kuuntelevat parhaiten oman vaalipiirinsä ihmisiä. Sen takia ajankohtaista ET:n avaamiskysymystä on tarpeen tuoda esiin juuri maakunnissa. Luonnollisesti asiaa edistetään myös Helsingissä, liiton valtakunnallisen vaikuttamistoiminnan kautta.
Lopuksi
Lapset ja nuoret, heidän asemansa parantaminen mm. kouluissa on vaikuttamistoimintamme yksi keskeisimmistä asiaryhmistä. Siinä toiminnassa on hyvä katsoa myös kalenteria ja käyttää vuosikellon vuodesta toiseen toistuvia merkintöjä. Tämän vuoden syksyyn liittyy näiden toistuvien, lukuvuoden alun asioiden lisäksi myös pari-kolme erityistä, juuri tänä vuonna ajankohtaista toimintahaastetta.
Tällä kertaa näin kouluasioista. Palataan muihin toimintakysymyksiin vielä erikseen. Toivotan hyvää syksyn alkua vapaa-ajattelijain toiminnalle kaikkialla maassa!
(Tämä viesti yhdistyksille on julkaistu myös Vaparien keskustelu@-sp-listalla.)
Hyvä että asioista muistutetaan näin ajankohtaisesti, ikään kuin "vuosikellon" mukaan.
Eikös koulut ala jo ensi viikolla? Ei kuitenkaan joka koulussa samana viikonpäivänä, vai miten? Taitaako olla kuntakohtaisia eroja?
Alkuviikosta opettajat pitävät suunnitelukokouksiaan. Voisivat päätyä vähentämään tai lopettamaan lukuvuoden jumalanpalvelluksia ja aamuhartauksia.
Tarvittaessa vaihtoehtoisia tilaisuuksia, joita pitäisi nyt lähteä tosissaan kehittämään, jos jumalanpalveluksia on ohjelmassa.
"Syyslukukausi käynnistyy useimmissa kouluissa viikolla 33. Yleisin aloituspäivä on 12.8, mutta se vaihtelee kunnittain. Esimerkiksi Petäjäveden, Kauhajoen ja Ähtärin koulut aloittavat jo maanantaina 10.8., mutta Turun ja Uudenkaarlepyyn koulut vasta tiistaina 18.8. "
http://www.oph.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/101/0/koulujen_tyo-_ja_loma-ajat_lukuvuonna_2015_2016
Koulujen alussa on usein vanhempainiltoja ym. tapaamisia opettajien kanssa. Lukujärjestyksiin ei enää voi vaikuttaa, ainakaan tuntien sijoittumiseen, mutta muuten kommentteja palvontamenoista voi hyvinkin esittää.
Keskiviikkona 12.8. lukuvuoden aloittavien koulujen opettajain suunnittelukokoukset ovat tänään.
Huomenna tai viimeistään torstaina oppilaat saavat huoltajille vietäväksi joko oppilastietolapun päivitysversion tai kehotuksen täyttää semmoinen ilmoitus suoraan Wilmassa..
Oli kyselyn toteutus kuinka hyvänsä, siinä kysytään, osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin vai ei. Pitäisi kertoa myös vaihtoehtoisista tilaisuuksista ja niiden ohjelmasta (mikäli uskonnonharjoitustakin on).
Toivottavinta on, ett koulu ei järjestä usknnonharjoituta (koska se ei kuulu koulun tehtäviin). Mutta jos järjestää, olisi hyvä, että mahdollisimman harva osallistuisi semmoiseen.
Nyt on aika vaikuttaa asiaan.
Saman tien ET:oon oikeutettu oppilas, joka on ollut uskonnonopetuksessa, voisi huoltajien ilmoituksella siirtyä ET-opetukseen. Ilmoituksen vaihdosta voi hyvin tehdä tällä viikolla.
Koulut alkavat nyt 12.8. useimmissa kouluissa!
Monet tärkeät valinnat tehdään lukuvuoden alussa.
Hieno päivä, kun koulut alkavat.
Jossain päin maata kirkon seurakunnan järjestävät ekaluokkalaisten tai muidenkin koululaisten koulutielle "siunaamistilaisuuksia"... Se on uskonnonvapauden kannalta ihan ok, kunhan se tapahtuu kouluajan ulkopuolella ja seurakunnan omissa tiloissa. Itse asiassa rehtoreille voisi kertoa, että noin se menee, ei koulun, rehtorin ja opettajien tarvitse toimia organisaattorina, kirkko tulee tai tulkoon omillaan toimeen.
Pyllyilijät koittavat työntää pornoketjujaan etusivulle ja tätä ajankohtaita kouluasiaa ym. alas..
Niitä harmittaa ja pelottaa ihan tosissaan, kun moni vapaa-ajattelijoiden ajama asia on edennyt hyvin ja sama suuntaus jatkuu vaan.
Tampereella on muuten kovat lukemat seurakunnalla: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194993422325/artikkeli/ekaluokkalaiset saivat tampereen kirkoissa ohjeita jannityksen voittamiseen video.html . Tuon mukaan osallistujia olisi noin 500/2100 eli liki joka neljäs ekaluokkalainen. Eipä liene mikään muu uusi toimintamuoto ollut noin suosittu.
Sanaa nyt rehtorille, että ei tarvitse enää uhrautua kunnan hupenevilla rahoilla. Kirkko tulee toimeen omillaan.
Ei se tule toimeen. Rehtorin hommaavat kirkolle jumalanpalvleuksiin suuren siivun asiakkaita...
Tääkin on vahän niinku touhukristillisyyttä. Jotenkin pitää kirkon yrittää tavoitaa lapsosia ja kun se ei pyhäkoululla enää onnistu niin käyttävät hyväkseen vaikkapa koulun alkua.
Kiitos ajankohtaisesta avauksesta!
Miksi vaparivastaiset törkykampanjoijat työntävät tätä alas, mutta eivät keskusteluun asioista?
Kirkkoon kuulumaton voi muuten vaihta uskonosa elämänkatsomustietoon koska vaan. Rehtorit koittavat "suositella", että vaihdoksia ei tehtäisi kesken lukvuotta tai lukukautta. Vaihdoksen kuitenkin voi tehdä. Juuri nyt on lukuvuoden alku. Vaoihdos olisi hyvä tehdä nyt, niin voi alpittaa uudessa ryhmässä on heti ensi viikolla.
Viikonloppuna tehdään päätöksiä ja täytellään Wilmaa...
Joissakin kunnissa, kuten Turussa, koulut alkavat vasta tiistaina. Pääosin jo viime viikolla.
Huoltajilla on (ollut) täytettänä lappu (tai netissä, Wilma), jossa kysytään osallistumisesta mahdollisiin uskonnolisiin tilaisuuksiin.
Oppiainevalinnat lienee tehty jo viime keväänä. Kirkkkoon kuulumaton oppilas voi kuitenkin huoltajien ilmituksella siirtyä uskonnosta elämänkatsomustietoon vaikka heti. Ei todellakaan tarvitse odottaa puolta vuotta tai koko vuotta.
Kyl määki Turuus!
Myös koulujen suhteen pitää päästä samaan kuin nyt uuden varhaiskasvatuslain jälkeen eräissä kunnisa päivähoidon suhteen: tunnutuksellinen uskonnonharjoitus ei kuulu päivädin toimintaa. Eikä koulun.
Uskonnonharjoituksen järkkäämiseen virkatyönä ei ole perustetta peruskoululaissa eikä kuntalaissa. Eikä työsopimuksissa.
Varhaiskasvatuslaki antaa hyvän pohjan päiväkodeille toimia edelläkävinänä: henkilökunnan toimintaan ei kuulu tunnustuksellisen uskonnonharjoittamisen järjestäminen päiväohjelmaan.
Hyvä luettelo kahdessa ensimmäisessä viestissä.
Mielestäni vaihdon uskonnosta ET-opetukseen voi tehdä nyt vieläkin aivan hyvin.
Samoin voi tehdä ilmoituksen siitä, että oppilas ei osallistu minkään uskonnon tunnustuksellisiin hartauksiin ja muihin kulttimenoihin (kuten jumalanpalvelus).
Kyllä, vaihtoviikot jatkuvat.
Vapaa-ajattelijain tavoitteena on uskonnonopetuksen lopettaminen (eri asia kuin uskonnoia opttaminen), ja tällä hetkellä sen voi tehdä vain oppilas oppilaalta.
Mutta valtiovalta holhoaa ev.lut. kirkon jäseniksi pakkolliitettyjä pysymään ev.lut. uskonnon helmoissa kouluopetuksen pakkouskontomääräilyllään.
Koulut alkoivat, mutta kesä jatkuu!
Kyllä se siitä!
Päivän HS kertoo, ttä oppikirjojen laatu vaihtelee. Professori Arto Kallioniemi kommenoti, että uskonnon kirjat ovat "pyhäkoulumaisia".
Uskonnottomuudesta uskonnon oppikirjat kertovat hyvin huonosti.
Uskonnonharjoituksesta oikeustieteellistä pohdintaa mm. s. 113- 134
http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-553-4.pdf
Yksityisyyden suoja nousee tarkasteluun!
Vielä on elokuuta jäljellä, mutta asioita voi ja pitääkin hoitaa syyskuussakin.