Hyvä ohjelmasarja. Näistähän ei juuri muualla puhuta.
0Äänestä
roomarooma
Kyllä, uskovat näistä puhuvat, löpölaarien en ole kuullut näistä puhuvan, ainakaan en sellaista muista. Suomessa ollaan kuin kultapossukerholaisia me uskovat. Syrjäinen sijainti on helpottanut osaamme, mutta meidänkin tulee valmistautua vainoihin eikä tuudittautua siihen että ylöstempaus tulee ennen kuin jumalattomien vainot alkavat kiihtymään " liian koviksi ". Jeesus on suurempi kuin vainot, Jeesus on suurempi kuin henkilökohtainen kuolemani. Jeesus herättää minut aikanaan ylösnousua kokemaan ja sen jälkeen on tuomioni paikka. joko se on syyttömäksi julistuksen tuomio tai syylliseksi julistuksen tuomio.
Sama kokemus kohtaa myös sinua Liisaa ja sinua Petteri. Myös Maijaa, Jaakkoa, Irja Askolaa, Pekkaa,Annea, Mikaa, Minnaa, Lassea, Lindaa, Veikkoa. Ja kaikkia muitakin.
Vainoilla päästään nimikristityistä löpölaareista eroon, jotka eivät muutenkaan hoida lopun ajan tärkeintä tai tärkeää evankeliointitehtävää. Evankeliointi voi olla tärkein tehtävä, mutta suurtärkeä tehtävä se on. Löpölaarit sen sijaan hössöttää: " Iloitsen suuresti kun pääsette homoliittoon keskenämme, yhden synninvoiton iloon " Tuo ei ole evankeliumia vaan perkeleellistä puhetta.
0Äänestä
ultsuf
Vainot puhdistavat seurakuntaa. Nimikrstityt luopuvat vainon aikana, tosimiehet seisovat paikoillaan kuin sotilaat vihollisen ylivoimaiselta tuntuvan suurhyökkäyksen alkaessa. Synninhyväksynnän saaminen lakiin saa aikaan sen että syrjintälait eli syntisallivuuslait tulevat ahdistamaan aitouskovia. Ehkä nimellisuskoviakin aluksi, mutta nähdäkseni maailmaan tulee samankaltaista vainoa vähintään, mitä olemme nähneet ja kuulleet tapahtuneen Kiinassa. Kiinassa on voimakas Jeesuksen Kristuksen seurakunta. Taipumatomien kiinalaisuskovien tilalle astuu uusia uskovia, jotka ovat valmiit samaan kuin marttyyrit. Jeesuksen takia. Se on rakkautta.
Aikansa erikoiscommandot, konservatiivit näyttävät vertauskuvallista asennetta konservatiiveille muistutukseksi vaikka Hengen miekka onkin ulkomuodoltaan toisenlainen, mutta se on tehokas ase uskovalle annettu. Joko sinulla on Hengen miekka käytössäsi?
Joo, seurakunnat puhdistuvat vainolla ja seurakunta onnistuu paremmin tehtävässään, kansojen evankelioimisessa. Evankeliointihan on uskovain tehtävä Jeesuksen antamien lopun ajan merkkien luettelon eräänä osana, kaikesta jumalattomien vihasta huolimatta on aina olemassa uskovia, jotka evankelioivat, sitten tulee loppu jumalattomien vihalle Jumalan omia kohtaan. Kaikki muut merkit ovat muistaakseni ikäviä asioita, evankeliointi on ainoa kiva lopun aikoihin kuuluva asia, yksi lopun ajan merkki.
Nyt jumalattomien viha on Suomessa enemmän piilovihaa, mutta kaikki sen huomaamme, jos olosuhteet olisivat erilaiset....näemme sen jumalattomien sukulaistemme silmissä, kuulemme sen heidän äänessä, heidän on vaikea pitää hallinnassaan vihaa, joka heidän sisällään on sydämessään.
Kiinassa on seurakunta ollut vainottu ties kuinka kauan. Miten se sopii yhteen että seurakunta otetaan pois ennen vainojen alkua? Uskovia on murhattu ties kuinka monia, ja heitä tullaan murhaamaan samalla kun he evankelioivat. Ilmeisesti jumalattomien jatkama uskovien murhaaminen jatkuu loppuun asti myös, evankelioinnin rinnalla.
Murhaaminen, ja siihen tukensa antaminen on todiste jumalatonta vastaan, evankeliointi on todiste Jumalan lapsen puolesta.
Suurpiiteisesti päätellen ja yksinkertaistaen tämän sanon: Kun muslimien aikaansaama paine kirkolle voimistuu niin löpölaarit pötkivät pakoon kirkosta ensimmäisen katkaistun kaulan jälkeen.

>> Nyt jumalattomien viha on Suomessa enemmän piilovihaa, mutta kaikki sen huomaamme, jos olosuhteet olisivat erilaiset....näemme sen jumalattomien sukulaistemme silmissä, kuulemme sen heidän äänessä, heidän on vaikea pitää hallinnassaan vihaa, joka heidän sisällään on sydämessään. << Tuo alkaa jo täyttää vainoharhan kriteerit. >> Kun muslimien aikaansaama paine kirkolle voimistuu niin löpölaarit pötkivät pakoon kirkosta ensimmäisen katkaistun kaulan jälkeen. << Jos se viha kohdistuu juuri teihin konservatiiveihin, niin miksi kukaan liberaali juoksisi yhtään mihinkään? Kevennetään tätä yhden vitsin sovelluksella: Kun konservatiivi juoksee kirkossa, niin mitä tekee Irja A.? Jatkaa ampumista ;-)
0Äänestä
roomarooma
qwertyilija kirjoitti:

Tuohon sun vainoharhakriteeriisi niin menepä kadulla kertomaan Jeesuksesta ja tule sen jälkeen kertomaan saitko vihaisuutta osaksesi. Ja minun äitini on tiuskaissut minulle että älä aina siitä samasta asiasta toitota, kun olen evankeliumia hänelle puhunut. Ääni oli vihamielinen. Silmiään en nähnyt kun juttelimme silloin kännykässä. Päätin, että annanpa asian sitten olla. Viimeisellä tuomiolla asia tulee vastaan. Koitin sen jälkeen vielä pienen tauon jälkeen kertoa Jeesusksesta ja kokemastani Pyhän Hengen täyttymyksestä, mutta eipä ollut halukas kuuntelemaan, joten päätin että antaa olla. Jatkan rukoilua puolestansa ettät ulisi uskoon ja kokeilen jossain välissä taas olisiko rukoukset tehonneet.
Eiköhän allah ole koraanissa sanonut sanottavansa että kaikki kumartamaan allahia tai vainoa sille, vaino tarkoittaa monenmoisesta riistosta murhiin asti. Tämä on tuttua sen yhden muslimiporukan toiminnassa, mikäs se olikaan se porukka, joka ristiinnaulitsee ihmiset elävältä puuhun, leikkaa puukoilla päitä irti, hautaa elävältä, ampuu massoittain vankeja, poilttaa elävältä, hukuttaa elävältä, ajaa lasten yli asfalttilaitteella, sellaisella jossa on painava juttu, joka pyörii samalla kun murhattavien lasten vanhemmat katsovat aseella uhattuina lastensa kuolemaa kun eivät halunneet kääntyä muslimeiksi.
Kaikki nämä touhut sen takia ettei halua olla muslimi. En muista mikä porukan nimi on. Joku muslimien suosiota saanut murhaporukka. Syyriassakin ovat ja kalifaattia aikovat saada alueelle ja Israelin valtion tuhota, joka ei onnistu, mutta eihän ne sitä tiedä kun eivät ole Raamatusta lukeneet kuinka Israelin valtion vastustajille käy ja kuka on oikeasti allah ja onko oikea vai väärä pfofeetta omiaan puhuva satusetä ollut tämä muhammed. Saatanalliset säjkeet on kirja, joka kertoo olennaisuuksia islamista, maailman uutisia lukemalla näkee lisää olennaisuuksia islamista ja tietää ja näkee onko se Jumalasta, totuudesta vai perkeleestä, valheesta.

Luulisi että ateistin ällikkäkin sen eron näkee.
Ymmärrän, ettei äitisi jaksa kuunnella. Ja kyllä tuo kommentoimani teksti täytti vainoharhaisen ihmisen tunusmerkit.
0Äänestä
näyttäätältä
He pötkivät pakoon jo nyt, vaikka siellä ei edes ole mitään muslimeita. Siitähän tässä onkin kyse.
0Äänestä
näyttäätältä
Rohkeutena he pitävät sitä että saavat yleisöltä suosiota puhuessaan jotain yleisölle mieleistä hölynpölyä. Todennäköisesti siinä on se, että he luulevat että kaikki muutkin haluavat tuota hölynpölyä. Siinä on näemmä aggressiiviset agnostikot ja ateistit enimmäkseen takana.
Täällähän on tosiaan henkisellä tasolla tullut sellainen vihamielisyys, mikä kai johtuu tuosta aggr. ateistien ja agnostikkojen hallitsemasta mediasta, joka parjauksiaan kristityistä levittää kaiken aikaa. Sitten vielä kirkkoon kuuluvatkin muistavat kaikkien monien autojensa ja materiansa keskellä hieman halveksivasti mainita kristityt, kun mainitsevat, vaikka eivät ole edes ateisteja!
Tähän päälle että kristitytkin muistavat parjata mitä ovat tehneet muka ja muut täydellisiä jne.
0Äänestä
MurheellinenTieto
Tuoreen uutisen mukaan Isis on kaapannut 230 kristittyä ja käyttää heitä ihmiskilpinä. Aiemmin on kaapattu 250 kristittyä. Heistä ei ole saatu tietoja enää helmikuun jälkeen. Rukousta tarvitaan!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä ohjelmasarja. Näistähän ei juuri muualla puhuta.
Kyllä, uskovat näistä puhuvat, löpölaarien en ole kuullut näistä puhuvan, ainakaan en sellaista muista. Suomessa ollaan kuin kultapossukerholaisia me uskovat. Syrjäinen sijainti on helpottanut osaamme, mutta meidänkin tulee valmistautua vainoihin eikä tuudittautua siihen että ylöstempaus tulee ennen kuin jumalattomien vainot alkavat kiihtymään " liian koviksi ". Jeesus on suurempi kuin vainot, Jeesus on suurempi kuin henkilökohtainen kuolemani. Jeesus herättää minut aikanaan ylösnousua kokemaan ja sen jälkeen on tuomioni paikka. joko se on syyttömäksi julistuksen tuomio tai syylliseksi julistuksen tuomio.
Sama kokemus kohtaa myös sinua Liisaa ja sinua Petteri. Myös Maijaa, Jaakkoa, Irja Askolaa, Pekkaa,Annea, Mikaa, Minnaa, Lassea, Lindaa, Veikkoa. Ja kaikkia muitakin.
Vainoilla päästään nimikristityistä löpölaareista eroon, jotka eivät muutenkaan hoida lopun ajan tärkeintä tai tärkeää evankeliointitehtävää. Evankeliointi voi olla tärkein tehtävä, mutta suurtärkeä tehtävä se on. Löpölaarit sen sijaan hössöttää: " Iloitsen suuresti kun pääsette homoliittoon keskenämme, yhden synninvoiton iloon " Tuo ei ole evankeliumia vaan perkeleellistä puhetta.
Vainot puhdistavat seurakuntaa. Nimikrstityt luopuvat vainon aikana, tosimiehet seisovat paikoillaan kuin sotilaat vihollisen ylivoimaiselta tuntuvan suurhyökkäyksen alkaessa. Synninhyväksynnän saaminen lakiin saa aikaan sen että syrjintälait eli syntisallivuuslait tulevat ahdistamaan aitouskovia. Ehkä nimellisuskoviakin aluksi, mutta nähdäkseni maailmaan tulee samankaltaista vainoa vähintään, mitä olemme nähneet ja kuulleet tapahtuneen Kiinassa. Kiinassa on voimakas Jeesuksen Kristuksen seurakunta. Taipumatomien kiinalaisuskovien tilalle astuu uusia uskovia, jotka ovat valmiit samaan kuin marttyyrit. Jeesuksen takia. Se on rakkautta.
Aikansa erikoiscommandot, konservatiivit näyttävät vertauskuvallista asennetta konservatiiveille muistutukseksi vaikka Hengen miekka onkin ulkomuodoltaan toisenlainen, mutta se on tehokas ase uskovalle annettu. Joko sinulla on Hengen miekka käytössäsi?
https://www.youtube.com/watch?v=HdNn5TZu6R8
Joo, seurakunnat puhdistuvat vainolla ja seurakunta onnistuu paremmin tehtävässään, kansojen evankelioimisessa. Evankeliointihan on uskovain tehtävä Jeesuksen antamien lopun ajan merkkien luettelon eräänä osana, kaikesta jumalattomien vihasta huolimatta on aina olemassa uskovia, jotka evankelioivat, sitten tulee loppu jumalattomien vihalle Jumalan omia kohtaan. Kaikki muut merkit ovat muistaakseni ikäviä asioita, evankeliointi on ainoa kiva lopun aikoihin kuuluva asia, yksi lopun ajan merkki.
Nyt jumalattomien viha on Suomessa enemmän piilovihaa, mutta kaikki sen huomaamme, jos olosuhteet olisivat erilaiset....näemme sen jumalattomien sukulaistemme silmissä, kuulemme sen heidän äänessä, heidän on vaikea pitää hallinnassaan vihaa, joka heidän sisällään on sydämessään.
Kiinassa on seurakunta ollut vainottu ties kuinka kauan. Miten se sopii yhteen että seurakunta otetaan pois ennen vainojen alkua? Uskovia on murhattu ties kuinka monia, ja heitä tullaan murhaamaan samalla kun he evankelioivat. Ilmeisesti jumalattomien jatkama uskovien murhaaminen jatkuu loppuun asti myös, evankelioinnin rinnalla.
Murhaaminen, ja siihen tukensa antaminen on todiste jumalatonta vastaan, evankeliointi on todiste Jumalan lapsen puolesta.
Suurpiiteisesti päätellen ja yksinkertaistaen tämän sanon:
Kun muslimien aikaansaama paine kirkolle voimistuu niin löpölaarit pötkivät pakoon kirkosta ensimmäisen katkaistun kaulan jälkeen.
>> Nyt jumalattomien viha on Suomessa enemmän piilovihaa, mutta kaikki sen huomaamme, jos olosuhteet olisivat erilaiset....näemme sen jumalattomien sukulaistemme silmissä, kuulemme sen heidän äänessä, heidän on vaikea pitää hallinnassaan vihaa, joka heidän sisällään on sydämessään. <<
Tuo alkaa jo täyttää vainoharhan kriteerit.
>> Kun muslimien aikaansaama paine kirkolle voimistuu niin löpölaarit pötkivät pakoon kirkosta ensimmäisen katkaistun kaulan jälkeen. <<
Jos se viha kohdistuu juuri teihin konservatiiveihin, niin miksi kukaan liberaali juoksisi yhtään mihinkään?
Kevennetään tätä yhden vitsin sovelluksella:
Kun konservatiivi juoksee kirkossa, niin mitä tekee Irja A.?
Jatkaa ampumista ;-)
Tuohon sun vainoharhakriteeriisi niin menepä kadulla kertomaan Jeesuksesta ja tule sen jälkeen kertomaan saitko vihaisuutta osaksesi. Ja minun äitini on tiuskaissut minulle että älä aina siitä samasta asiasta toitota, kun olen evankeliumia hänelle puhunut. Ääni oli vihamielinen. Silmiään en nähnyt kun juttelimme silloin kännykässä. Päätin, että annanpa asian sitten olla. Viimeisellä tuomiolla asia tulee vastaan. Koitin sen jälkeen vielä pienen tauon jälkeen kertoa Jeesusksesta ja kokemastani Pyhän Hengen täyttymyksestä, mutta eipä ollut halukas kuuntelemaan, joten päätin että antaa olla. Jatkan rukoilua puolestansa ettät ulisi uskoon ja kokeilen jossain välissä taas olisiko rukoukset tehonneet.
Eiköhän allah ole koraanissa sanonut sanottavansa että kaikki kumartamaan allahia tai vainoa sille, vaino tarkoittaa monenmoisesta riistosta murhiin asti. Tämä on tuttua sen yhden muslimiporukan toiminnassa, mikäs se olikaan se porukka, joka ristiinnaulitsee ihmiset elävältä puuhun, leikkaa puukoilla päitä irti, hautaa elävältä, ampuu massoittain vankeja, poilttaa elävältä, hukuttaa elävältä, ajaa lasten yli asfalttilaitteella, sellaisella jossa on painava juttu, joka pyörii samalla kun murhattavien lasten vanhemmat katsovat aseella uhattuina lastensa kuolemaa kun eivät halunneet kääntyä muslimeiksi.
Kaikki nämä touhut sen takia ettei halua olla muslimi. En muista mikä porukan nimi on. Joku muslimien suosiota saanut murhaporukka. Syyriassakin ovat ja kalifaattia aikovat saada alueelle ja Israelin valtion tuhota, joka ei onnistu, mutta eihän ne sitä tiedä kun eivät ole Raamatusta lukeneet kuinka Israelin valtion vastustajille käy ja kuka on oikeasti allah ja onko oikea vai väärä pfofeetta omiaan puhuva satusetä ollut tämä muhammed. Saatanalliset säjkeet on kirja, joka kertoo olennaisuuksia islamista, maailman uutisia lukemalla näkee lisää olennaisuuksia islamista ja tietää ja näkee onko se Jumalasta, totuudesta vai perkeleestä, valheesta.
Luulisi että ateistin ällikkäkin sen eron näkee.
Ymmärrän, ettei äitisi jaksa kuunnella.
Ja kyllä tuo kommentoimani teksti täytti vainoharhaisen ihmisen tunusmerkit.
He pötkivät pakoon jo nyt, vaikka siellä ei edes ole mitään muslimeita. Siitähän tässä onkin kyse.
Rohkeutena he pitävät sitä että saavat yleisöltä suosiota puhuessaan jotain yleisölle mieleistä hölynpölyä. Todennäköisesti siinä on se, että he luulevat että kaikki muutkin haluavat tuota hölynpölyä. Siinä on näemmä aggressiiviset agnostikot ja ateistit enimmäkseen takana.
Täällähän on tosiaan henkisellä tasolla tullut sellainen vihamielisyys, mikä kai johtuu tuosta aggr. ateistien ja agnostikkojen hallitsemasta mediasta, joka parjauksiaan kristityistä levittää kaiken aikaa. Sitten vielä kirkkoon kuuluvatkin muistavat kaikkien monien autojensa ja materiansa keskellä hieman halveksivasti mainita kristityt, kun mainitsevat, vaikka eivät ole edes ateisteja!
Tähän päälle että kristitytkin muistavat parjata mitä ovat tehneet muka ja muut täydellisiä jne.
Tuoreen uutisen mukaan Isis on kaapannut 230 kristittyä ja käyttää heitä ihmiskilpinä. Aiemmin on kaapattu 250 kristittyä. Heistä ei ole saatu tietoja enää helmikuun jälkeen. Rukousta tarvitaan!!!
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1438916981436.html
Amen!
Karismaatikko laskee vain kristtittyjä tapettuja, mutta isis tappaa etupäässä muslimieta eli niitä teidän mielestänne jihadisteja.