Kuin tuhansia afrikkalaisia ja lähi-idän ihmisiä.
Japanilaset eivät pilaisi suomalaista yhteiskuntaa, sillä he ovat älykkäitä, terveellä tavalla nöyriä ja ahkeria.
Japanilaset eivät pilaisi suomalaista yhteiskuntaa, sillä he ovat älykkäitä, terveellä tavalla nöyriä ja ahkeria.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiväthän japanilaiset lähde mihinkään omasta maastaan, jos heille ei ole työtä. He ovat ahkeria. Afrikkalaiset eivät ole edes tottuneet työntekoon, eivätkä ole Suomeen edes tulossa töitä tekemään. He hakevat turvapaikkaa, eivät töitä.
Immonen sen sijaan ei ottaisi edes japanilaisia, koska kohdisti vihapuheensa KAIKKIIN ulkomaalaisiin, ketään erikseen erottelematta.
Eilen japanilainen nainen radiossa: "ihailen Suomea ja suomalaisia. He taistelivat menestyksellisesti venäläisiä vastaan viime sodassa."
Tätä puhuvat muutkin ulkomaalaiset. Suomi muistetaan peräänantamattomuudesta viime maailmansodassa jossa rikollinen Neuvostoliitto pyrki Suomen valtaamaan. Meillä puolestaan vihervasemmistolainen lehdistö ja kulttuuriväki on aina pyrkinyt kiistämään tämän asian. Päinvastoin he ovat pyrkineet syyllistämään vuosien 1939-45 suuren sukupolven nuorison.
Aloittajalla oikea asenne. Kaikki muut kouutetut minun mielestä tervetulleita paitsi ns. siirtolais-, elintasopakolais tai pakolais statuksen omaavat.
Nykymaailma on sivistyneillä alueilla kuten Euroopassa niin monimutkainen, että jostakin savimajasta tulleilla ei mitään mahdollisuutta selvitä ilman muiden hyysäystä ja täyttä ylläpitoa.
Mitä helvettiä tänne mitään vinosilmiä tarvitsee massottain tuoda, kun eihän Japani ole mikään sellainen kehitysmaakaan, että sieltä tarvitsisi pakoloisia roudata? Ja toisesta kehittyneestä teollisuusmaasta ei ole mitään syytä sen kansalaisilla paeta johonkin huonompaan ilmastoon (kuten Suomella on). Eurooppaan vain eurooppalainen/pohjoisamerikkalainen muuttoliike enemmissä määrin järkevää. Vain pienessä määrin voi mahdollisesti jotain japseja tuoda. Eivätkä japsit itsekään halua suuria määriä pakolaisia Japaniin mistään päin maailmaa. Nekruja ja islam-ählyjä tai muitakaan kehitysmaiden eliöitä ei lainkaan pitäisi tuoda tänne tai muuallekaan Eurooppaan. Massamaahanmuutto mistäpäin tahansa on pahasta ja edustaa modernia kolonialismia.
Ei ollut puhe, että sieltä tulisi pakolaisia. Eiväthän miljoona suomalaistakaan loisimaan ole lähteneet, vaan töihin, mitä rankempaan, sen parempi.