Norjan F-16 hävittäjä lensi aivan venäläiskoneiden

Norjan puolustusvoimien kesäkuussa Youtubessa julkaisemalla videolla näkyy kolme erilaista venäläiskonetta.
Norja osallistuu nyt vuorollaan Nato-maista Baltian ilmavalvontaan. Sillä on neljä F-16-hävittäjää Liettuassa. Norjan rotaatio alkoi huhtikuun lopussa ja se kestää neljä kuukautta.

Sotilasliikenne Itämerellä on vilkastunut huomattavasti entisestä reilun vuoden aikana. Venäläiset lentävät varsinkin Pietarin ja Kaliningradin välillä. Naton ja Itämeren-maiden koneet lentävät niinikään aktiivisesti. Julkisuuteen on tullut muutamia tapauksia, joissa eri maiden koneet ovat käyneet hyvinkin lähellä toisiaan.

Baltian ilmatilaa valvovia Naton koneita ovat varsinkin työllistäneet venäläiskoneet, jotka ovat lentäneet lähellä Baltian alueita.

Norjan puolustusvoimien näkyy kolme erilaista Venäjän ilmavoimien konetta. Kohdassa 0:18 näkyy Suhoi SU-24-hävittäjä, kohdassa 0:23 A-50-ilmavalvontakone ja kohdassa 0:33 Il-20-tiedustelukone.

Viron yleisradio ilmoitti viime viikolla venäläisen An-72-kuljetuskoneen loukanneen Viron ilmatilaa. Suomen ilmatilaa puolestaan loukkasi kesäkuun 26. päivä kuljetuskone Iljushin-76.
is
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Natoon

Äänestä

Itä koneiden toimintaa vaarantaa Länsikoneiden ja siviili koneiden turvallisuutta

Äänestä

itä koneen sikailu vaaransi Länsikoneen ja sen lentäjän.

Äänestä

Välittömästi Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoon kirjoitti:

Norjan puolustusvoimien kesäkuussa Youtubessa julkaisemalla videolla näkyy kolme erilaista venäläiskonetta.
Norja osallistuu nyt vuorollaan Nato-maista Baltian ilmavalvontaan. Sillä on neljä F-16-hävittäjää Liettuassa. Norjan rotaatio alkoi huhtikuun lopussa ja se kestää neljä kuukautta.

Sotilasliikenne Itämerellä on vilkastunut huomattavasti entisestä reilun vuoden aikana. Venäläiset lentävät varsinkin Pietarin ja Kaliningradin välillä. Naton ja Itämeren-maiden koneet lentävät niinikään aktiivisesti. Julkisuuteen on tullut muutamia tapauksia, joissa eri maiden koneet ovat käyneet hyvinkin lähellä toisiaan.

Baltian ilmatilaa valvovia Naton koneita ovat varsinkin työllistäneet venäläiskoneet, jotka ovat lentäneet lähellä Baltian alueita.

Norjan puolustusvoimien näkyy kolme erilaista Venäjän ilmavoimien konetta. Kohdassa 0:18 näkyy Suhoi SU-24-hävittäjä, kohdassa 0:23 A-50-ilmavalvontakone ja kohdassa 0:33 Il-20-tiedustelukone.

Viron yleisradio ilmoitti viime viikolla venäläisen An-72-kuljetuskoneen loukanneen Viron ilmatilaa. Suomen ilmatilaa puolestaan loukkasi kesäkuun 26. päivä kuljetuskone Iljushin-76.
is

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu