Eräs asia, joka Suomessa on täysin jäänyt tutkimatta, on se henkilöryhmä, joka viime vuosisadan alkupuolella toimi Suomessa sosialismin agitaattoreina. Keitä he olivat? Mistä he tulivat? Kuka oli heidät kouluttanut? Mikä oli kunkin heistä elämän kohtalo?
Tähän samaan tutkimukseen voitaisiin liittää niiden agitaattoreiden tutkimus, jotka saivat tuhannet amerikansuomalaiset ja amerikankanadalaiset lähtemään turvatuista olosuhteistaan esimerkiksi Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan - mutta tuhoutuivatkin Stalinin vainoissa.
On käsittämätöntä, miten tuollaiset miehet ja myös naiset saattoivat saada kuulijansa hyväksymään sanomansa ja muodostamaan kuulijoistaan - useimmassa tapauksessa - rauhaa rakastavasta maan hiljaisesta henkilön, joka ryhmissä muodosti moninkertaisesti muihin kanssaihmisiinsä kohdistuneen vaarallisuutensa.
Tässä mielessä vuosi 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, teki elämän Suomessakin vaaralliseksi ajaksi, sillä vallankumouksen omaksuneet kansalaiset pitivät oikeutenaan olevan murhien, aseellisten ryöstöjen, kanssaihmistensä pahoinpitelyn ja monet - monet muut konnuudet. Virallisesti on voitu osoittaa, että maassamme tapahtui ennen tammisunnuntaita 60 poliittista murhaa.
Vapaussodan jatkuessa tapahtui punaisten vallassaan pitämänsä Etelä-Suomen alueella satoja murhia, aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat siviiliväestöön. Virkamiehet, apteekkarit, papit, liikemiehet, insinöörit, kauppiaat, työnjohtajat ja monet muut ammattialat, myös jopa pienten kylämyllyjen ja sahojen omistajat olivat suuressa hengenvaarassa. Samoin ihmiset, joita vain epäiltiin myötämielisiksi ”valkoiselle” ajattelutavalle.
Maatilalliset olivat suuren kateuden ja halveksunnan kohteina ”kulakeiksi” kutsuttuina, ja heiltä estotta pakkoluovutettiin viljaa ja muita maantuotteita punaisten sotavoimien ruokkimiseksi.
Vastaavanlaista siviiliväestöön kohdistunutta terroritoimintaa ei tapahtunut valkoisten haltuun sodan aikana joutuneilla alueilla. Valkoisten valloitettua sodan kestäessä alueita punaisilta toimeenpantiin oikeudenistuntoja, joissa ”kolttosia” tehneet punaiset kyllä tuomittiin ansionsa mukaan lain edellyttämällä tavalla. Murhista jopa kuolemaan.
Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita, jolloin puolustusasianajajia ei käytetty.
Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli puolustuksella puhumisen oikeus.
Punaisten niin siviilivankiensa kuin valkoisten sotilasvankiensa kuolemantuomiot tehtiin ilman, että asiasta olisi laadittu mitään asiapapereita. Tällä tavoin surmattujen henkilöiden hautauksen ja kuolinsyystä raportin joutui tekemään paikkakunnan papisto.
Heidän kuolintodistuksiin tekemät merkinnät olisivat professori Heikki Ylikankaalle hyvin ”terveellistä” tutkimisen aihetta, koska niissä kerta toisensa jälkeen toistuu määritelmänä: ”Kuolema on aiheutunut suurta julmuutta, säälimättömyyttä ja kidutusta osoittavalla tavalla!” Kuolemaa ei siis tyydytty aiheuttamaan ainoastaan ampumalla, vaan tarvittiin vielä kaikkea muuta.
Tähän samaan tutkimukseen voitaisiin liittää niiden agitaattoreiden tutkimus, jotka saivat tuhannet amerikansuomalaiset ja amerikankanadalaiset lähtemään turvatuista olosuhteistaan esimerkiksi Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan - mutta tuhoutuivatkin Stalinin vainoissa.
On käsittämätöntä, miten tuollaiset miehet ja myös naiset saattoivat saada kuulijansa hyväksymään sanomansa ja muodostamaan kuulijoistaan - useimmassa tapauksessa - rauhaa rakastavasta maan hiljaisesta henkilön, joka ryhmissä muodosti moninkertaisesti muihin kanssaihmisiinsä kohdistuneen vaarallisuutensa.
Tässä mielessä vuosi 1917, Venäjän vallankumouksen jälkeen, teki elämän Suomessakin vaaralliseksi ajaksi, sillä vallankumouksen omaksuneet kansalaiset pitivät oikeutenaan olevan murhien, aseellisten ryöstöjen, kanssaihmistensä pahoinpitelyn ja monet - monet muut konnuudet. Virallisesti on voitu osoittaa, että maassamme tapahtui ennen tammisunnuntaita 60 poliittista murhaa.
Vapaussodan jatkuessa tapahtui punaisten vallassaan pitämänsä Etelä-Suomen alueella satoja murhia, aseellisia ryöstöjä ja muita terroritekoja, jotka kohdistuivat siviiliväestöön. Virkamiehet, apteekkarit, papit, liikemiehet, insinöörit, kauppiaat, työnjohtajat ja monet muut ammattialat, myös jopa pienten kylämyllyjen ja sahojen omistajat olivat suuressa hengenvaarassa. Samoin ihmiset, joita vain epäiltiin myötämielisiksi ”valkoiselle” ajattelutavalle.
Maatilalliset olivat suuren kateuden ja halveksunnan kohteina ”kulakeiksi” kutsuttuina, ja heiltä estotta pakkoluovutettiin viljaa ja muita maantuotteita punaisten sotavoimien ruokkimiseksi.
Vastaavanlaista siviiliväestöön kohdistunutta terroritoimintaa ei tapahtunut valkoisten haltuun sodan aikana joutuneilla alueilla. Valkoisten valloitettua sodan kestäessä alueita punaisilta toimeenpantiin oikeudenistuntoja, joissa ”kolttosia” tehneet punaiset kyllä tuomittiin ansionsa mukaan lain edellyttämällä tavalla. Murhista jopa kuolemaan.
Punaisella puolella ei oikeudenistuntoja pidetty, likvidointi tapahtui ilman seremonioita, jolloin puolustusasianajajia ei käytetty.
Erona oli myös se, että valkoiset tekivät oikeudenkäynneistä viralliset asiakirjat, jotka edelleen ovat tutkijoiden tarkasteltaviksi säilöttyinä, ja oikeudessa oli puolustuksella puhumisen oikeus.
Punaisten niin siviilivankiensa kuin valkoisten sotilasvankiensa kuolemantuomiot tehtiin ilman, että asiasta olisi laadittu mitään asiapapereita. Tällä tavoin surmattujen henkilöiden hautauksen ja kuolinsyystä raportin joutui tekemään paikkakunnan papisto.
Heidän kuolintodistuksiin tekemät merkinnät olisivat professori Heikki Ylikankaalle hyvin ”terveellistä” tutkimisen aihetta, koska niissä kerta toisensa jälkeen toistuu määritelmänä: ”Kuolema on aiheutunut suurta julmuutta, säälimättömyyttä ja kidutusta osoittavalla tavalla!” Kuolemaa ei siis tyydytty aiheuttamaan ainoastaan ampumalla, vaan tarvittiin vielä kaikkea muuta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän nyt tuosta mainitsemasi asiasta on jo olemassa todella monia virallisia tutkimuksia Suomessa.
Ja noiden virallisten tutkimusten perusteellahan nyt sitten yhdessä täysin rehellisesti voidaan todeta se fakta että Suomen vuoden 1918 sisällissodan ns. punaista osapuoltahan rangaistiin aikoinaan todella julmasti noista laittomista veriteoistaan jopa kuolemantuomiot olivat käytössä.
Kun sen sijaan sitten Suomen vuoden 1918 sisällissodan ns.valkoisen osapuolen julmiin veritekoihin syyllistyneitä henkilöitä ei nyt koskaan tuomittu yhtään mistään.
Että semmoinen ero oli nyt tuossa kyseisessä asiassa.
taas selitellä. Vuosien 1917-18 tapahtumia tulisi tarkastella kokonaisuutena, eikä keskittyä pelkästään voittajien kostotoimiin. Samalla unohdetaan, että punikkien pääosa armahdettiin vielä 1918 aikana.
-----Vuosien 1917-18 tapahtumia tulisi tarkastella kokonaisuutena, eikä keskittyä pelkästään voittajien kostotoimiin.----
Tosiasiassahan sinä tarkoitat, että pitää keskittyä vain punaisten toimiin ja sivuuttaa valkoisten toimet olankohautuksella, jos sitäkään.
Totuus kapinasta pitää kyllä hyvin paikkansa jos on seurannut aikakauden kirjallisuutta aiheesta kun 30-50 luvulla aiheeseen puututtiin jo melko kiihkottomasti ja mainittiin ylläolevat asiat.Nyt tietenkin merkkivuosi lähestyy ja voi aikamoista soopaa voi sitten uudet tutkijat pitää ainoana aitona totuutena kun taas kerran peilataan tapahtumia modernin ajan kahinoihin.
Valkoinen väkivalta ylitti määrässään ja julmassa raakuudessaan monikymmenkertaisesti punaisen väkivallan.
Valkoinen rikollinen ajatteluhan lähti siitä, että jokainen työläisen tai köyhän tekemä teko voitiin kostaa koko työväenluokalle, erottelematta. Kuka tahansa työläinen tai köyhä voitiin tappaa minkä tahansa teon kostona. Valkoiset toteuttivat summittaista luokkakostoa ja -vihaa, varsinaisia syyllisiä, jos mitään oli edes tapahtunutkaan, ei paljoakaan haettu vaan tapettiin samassa kylässä tai pitäjässä joukoittain köyhälistöä jonkun yksittäisen teon kostona. Yleensähän kyseessä ei ollut murha vaan oikeudenmukainen tuomio julmalle isännälle.
Hyvä että bolsut hävis ja pakeni Venäjälle! Ei tarvinnut tuomita enempää näitä maanpettureita!
Minä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista myötätuntoa näitä kommunisteja kohtaan jotka Stalin nitisti. Suhtaudun heihin kuin huumeilla itsensä turmioon ja kuolemaan ajaneisiin narkkareihin. Kyseessä oli näitten ihmisten luonteenheikkous kun eivät kyenneet tunnistamaan kommunismin perkeleellisyyttä.
Punikit olivat kansan vähemistö.
Heitä kuoli vankileireillä Suomessa ja tuomitiin kenttäoikeuksissa kuolemaan monin kertainen määrä valkoisiin nähden.
Vielä 1959 kansakoulusta poika lähetetiin kasvatuslaitokseen, kun sen isä oli kommunisti, poika osasi puunveistiopetajaa paremmin opetettavan työn. (Tehdä ja neuvoa muille oppilaille.)
Kyllä kelpaa liputtaa! On niin sopiva ilmakin!