Olen nyt sönkinyt noin tuhatkunta naista vartissa läpi ja päässyt lopulliseen tulokseeni. Kaikenlainen ponnistelu ja pinnistely on turhaa - siis omalta osaltani. Kritisoin kuitenkin tulostani sillä että mediakenttä on tuottanut minulle vain ohitse virtaavat kuvat, ei todellisuutta, joka on monin verroin sankempi metsä vaeltaa ja ihmiselämälle liian mittava kartoittaa. Silmäni ovat huumaantuneet, järkeni pysähtynyt, sillä olen kokenut sen rönsyilyn ja pursuamisen kuin silmänkantamattomiin ulottuvan auringonkukkapellon kaukana sydämessäni.
(naurua)
http://images.fanpop.com/images/image_uploads/Monica-Bellucci-Candid-monica-bellucci-233769_1920_1920.jpg
(naurua)
http://images.fanpop.com/images/image_uploads/Monica-Bellucci-Candid-monica-bellucci-233769_1920_1920.jpg
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihminen on selittävä laji. Selittäminen käsittääkseni tarkoittaa sitä, että kuvaa tai ilmiötä syvennetään, venytetään ja laajennetaan diagonaalisesti, jotta sen käsittäisi paremmin. Joskus myös asiat perustellaan tai preparoidaan, mutta sellaisen ei ole niin väliä, sillä siten saavutetut tulokset ovat absurdeja. Selittäminen sen sijaan toimii, koska se ei pääty koskaan.
Itse selitän itselleni Monican katsetta, joka hänellä usein on osana huvittunutta ja lähes poissa olevaa ilmettä. Siinä jossain on Monican täydellisyyden alku. Hänen silmänsä eivät ole huvittuneet eivätkä poissa olevat. Ne ovat läsnä ja hallitsevat tilannetta ympärillä. Huvittuneisuus taas jollain tasolla sekä loukkaa että raivostuttaa minua henkilökohtaisesti, koska se on poissa olevaa. Ja omituisinta koko tässä keitoksessa on se että Monica ei ole kokonaisuus vaan erityyppisten ja ristiriitaisten osatekijöiden lopputyönä sen irvikuva, ehkä jopa parodia. Mutta minkä? Enkä kuollaksenikaan muista millainen vartalo hänellä oli, ja että oliko hän edes olemassa tätä nykyä, muutoin kuin loputtomana kuvatulvana vilistämässä ruudullani.
Ehkä sillä ei ole mitään merkitystä. Ehkä tunteeni ovat yhtä joutavia kuin ovat johtopäätökseni ja mielipiteeni. Mutta sen tiedän, kuinka paljon tämän kaiken selittämistä palvon.
Kuvallinen täsmennys tähän epätietoisuuteen.
(naurua)
http://stylesatlife.com/wp-content/uploads/2013/12/Monica-Bellucci-eye-makeup-Secrets.jpg
Ehkä kysymyksessä on kauneuteen kätkeytyneen persoonallisuuden tietoiseksi tulo. Persoonallisuus näkee itsensä ja huvittuu, lähes hymähtää. Se ei voita häntä, vaan estää häntä voittamasta itseään. Hänestä on tullut tietoinen muoto. Hän on hyvän ja pahan tuolla puolen, kauneuden ja rumuuden tavoittamattomissa.
Hän on kuin lintu jättimäisillä siivillä, jotka ovat kanssaihmisiltä salatut.
(reps)
Jos vaikka minä poloinen sattuisin istumaan jostain Jumalan syystä samassa aamiaispöydässä rouva Belluccin kanssa, niin ajattelisin pienen terassipöydän olevan siihen paras. Pöytä saisi olla metallinen ja mielellään valkoinen takorautajaloilla. Pöydällä pitäisi olla liina. En ole vielä ajatellut väriä, sillä väri on sama kuin on tunnetila. Enkä ole vielä päättänyt, missä tunnetilassa aamiaisemme nautittaisiin. Pöytä ei saa missään nimessä heilua. Heiluva pöytä on sama kuin on läimäys vasten kasvoja. Monica katsoo kadulle, viikkailee lehteään katsomatta siihen. Sitten hän ojentaa lehden minulle huvittunut ilme kasvoillaan. Hänen silmänsä ovat kuin mustat kaivot pohjallaan jääkylmää läikehtivää vettä.
Otan lehden vastaan ja ajattelen, että hän varmaan luulee, että en osaa lukea, tai että en ymmärrä lukemaani tai tulkitsen sen jotenkin väärin. Etsin piruuttani lehdestä sarjakuvia, mutta niitä ei ollut. Tunnen sisälläni jonkinlaista pohjattomuutta. Olen kuin avaruusmies ilman lattiaa alla. Monica hörppää kahvistaan ja katsoo minuun huvittuneesti. Ohitse ajaa kovaääninen skootteri.
- Klassikko, totean Monicalle. Sulavat mutta konservatiiviset linjat.
(naurua)
Muotokieli on sana jota rakastan lähes yhtä paljon kuin palvon Monica Belluccin eteerisyyttä ja tavoittamattomuutta. Mielikuvieni Monica on vähäpuheinen ja epäitalialainen aristokraatti ei niin lyksiä yllään, vaan himmennyttä eleganssia sanavalinnoissa ja kielen muodossa, yksinkertaisissa laskoksissa. Hän lepää istuimella kuin vaate hänen yllään leijuisi hänen päällään koskettamatta häneen. Reidet katosivat sääriin ja sääret nilkkoihin, nilkat kenkiin. Hänen kaivonsa tuntuivat lämmenneen, sillä hän puheli hiljaa kaupungista ja sen ihmiskohtaloista maailman myrskyissä. He kaikki, kansalaiset ja kaupunkilaiset, olivat piilossa kuin historialta itse - avoimella kadulla vailla minkäänlaista havaittavaa näkösuojaa. Oli todettava, että ihminen oli unohdus itse. Kaikki muu muistaa vaivatta aivan kaiken, jokainen liikahdus tai katoavin rasahdus, oli perillä kaikesta. Ihminen ei tiennyt mitään.
Oli niin pirun kuuma, että paita tarttui kiinni ihoon. Monicaan ei tuntunut tarttuvan mikään kiinni. Noin kevyttä ja vaivatonta iskua ei tunne edes jäätynyt perhonen siivissään, ei kukka terälehdissään. Monica nousi ylös tuolilta, tuli luokseni ja suuteli minua. Hänen pehmeytensä pyörrytti, huumasi ja kuristi samaan aikaan. Istuin aloillani hajuveteen kadonneena minuutin, ennen kuin tajusin seurata hänen tummanruskeiksi lämmenneitä silmiään. Olin kuin litistetty seepia, josta valuin tummanruskeaa lämmintä mustetta katujen paperille. Ruumiini jäi katukiville tyhjänä ja sieluni väri vei minua kohti valkeutta ja valoa.
- Kiiruhda, Monica sanoi. "Silta" on jo alkanut.
- Mikä vitun Silta?
- Kaikki on silta, delfiinini.
No voi vitun perseet, tuhahdin varpuselle, joka oli kaikkeen tähän syytön.
(naurua)
Istuimme mukavilla sohvilla ja katselimme muiden ihmisten kanssa Silta nimistä tanskalaista sarjaa seinälle sijoitetusta televisiosta. Monica eli täysillä mukana. Hän oli kuin pikkutyttö purren kynsiään kädet hikoillen tahmaisten salapoliisisarjojen loppuun luetuilla sivuilla.
Meille tarjottiin pikkupurtavaa. Pikkupurtava tarkoitti käppäsiä oliiveja, valkosipuliin säilöttyjä valkosipuleita ja jotain omituista kuivattua massaa. Liekö tomaatti tai paprika. En minä maistanut. Söin melkein kaikki leivät. Sain suolapähkinöitä, koska otin oluen. Muut joivat viiniä tai vettä. Monica ei juonut tai syönyt mitään. Hän vain eläytyi. Hän iloitsi, kyynelehti, raivosi, pettyi ja pelkäsi, mutta kun sarja loppui, hän oli jälleen oma tyyni itsensä. Hän kävi muiden kanssa avointa keskustelua juonenkäänteistä. Taas juonenjäänteistä ei jäänyt minulle mitään mieleen.
Monica oli vanhentunut. Tajusin sen heti kun avasin silmäni ja televisiosta alkoi tulla urheilua. Ajoin kolmipyöräiselläni kotiin. Oli katsottava niin moneen suuntaan, että kypärä päässä meni aina vinoon. Ehdin kuitenkin ajoissa. Viimeinen mitä Monicasta muistan oli se, että hän katsoi jälkeeni kuin minua varjellen. Ehkä hän oli enkeli, tai sitten ei. En osaa sanoa.
(reps)
http://img.kaloo.ga/thumb?url=http://estaticos.20minutos.com/img2/recortes/2013/08/14/9442-832-550.jpg&md5val=e85cd11750a30142a3ea91f5bcbd6268&key=7c45d9dde6c217ba16ddd6ba19053e9f429072f1&method=fit&size=1440x720f
Mielestäni taiteellisena muusanani toiminut MB on naisena ylivertainen, sillä hän ulottuu itseään syvemmälle. En muistaakseni ole puhunut mitään hänen ulkonäöstään - siis kurveista ja tuon tuollaisista - koska tällaisen kosmisen olennon äärellä niitä ei näe, ei havaitse eikä ymmärrä. Hän imuroi kaiken auraansa ja huumaa heidät mitä suloisimmin keinoin. Hänen lämpönsä leviää kylmiin jäseniin ja mieliin ja korvissa soi harppumusiikin ja teknon iloinen triumfi. Ehkä muistan joitain hiuskiehkuroita kasvojen kehyksinä, mutta muuta en. Visuaalinen aspekti näivettyi ja menetti asemiaan jokaisena elettynä hetkenä. Ihminen ei ole hänen vartalonsa tai kasvonsa, vaan hänen vetovoimansa, painovoimansa erilaisuus. Kumma kyllä, vasta kuvissa näen hänen litistetyn ja karsitun kokonaisuutensa, hänen kaksiulotteisuutensa ja "muotonsa". Niin absurdilta kuin se kuulostaakin.
Tässä on se ansa, että se mikä jää ihmisen mielikuvituksen varaan, taipuu väistämättä valheeksi. MB:n ollessa läsnä, tätä valhetta ei pääse syntymään, vaan ihmisen täyttää lähes luonnollinen olotila, jossa minuudesta luovutaan sen merkitystä ihmetellen, ja antaudutaan maailman suloiseen rauhaan ja kauneuteen pienintäkään epäilystä vailla. Rakkaus on tällainen tila, tällainen harmonia, jossa on kaikki, vaikka siellä ei näy olevan mitään. Vain kaksi ihmistä aamiaisella tavallistakin tavallisemman kyläkadun varrella. Huvittuneita katseita ja mopo.
Yllä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta. Se on kivunnut jo korkealle.
(naurua)
Ja koska edellinen linkkini oli vanhentunut, niin laitan toisen. Minusta minä näe jotain suurta tässä ihmisessä. jotain selliasta, jota ei ole vielä kuvattu eikä nähty.
(reps)
https://ionemigente.files.wordpress.com/2014/12/monica-bellucci.jpg?w=960&h=675
Ehkä hänen salaisuutensa on tuo hymynkare hänen suupielessään. Tuo huvittuneisuuden hymähdys, joka tekee kaikesta tästä huvittavaa, jopa sinusta, vaikka et tähän millään tavalla liity.Tuo sama pikkuvirne on kestänyt hänen kasvoillaan läpi hänen elämänsä. Se on siinä ja pysyy.
Kun kauneus huvittuu, niin mitä jää jäljelle?
(naurua)
monika osaa myös hommansa muualla...