Musta koira jahtaa eläimiä Keskuspuistossa

Olin Ruskeasuon tuntumassa Keskuspuistossa jyrkällä kalliopolulla ja aivan osui, kun rusakkonuori sylmäsi täysillä edestäni pakoon. Ihmettelin, koska ne yleensä tassuttelevat noin hissuksiin tai nököttävät päivät jossain katveessa. Höpötin sille rauhoittavasti, mutta ei auttanut. Syy selvisi, kun katsoin taakseni. Musta koira ajoi sitä takaa täysillä.

Oliko karannut, villiintynyt, vai onko töölöläisillä ja pasilalaisilla tapana ulkoiluttaa koiriaan päästämällä ne riehumaan puistoon? Ihmistä ei koiran seurassa ollut eikä lähimailta sellaista ilmaantunut koiraa kutsumaan.
Koira oli noin pienehkön cockerin kokoinen, täysin musta, kiiltävä lainehtiva karva. Oikein nätti koira. Riippukorvat taisi olla.

Jos joltain on sellainen hukassa, se seikkailee lintuja ja jäniksiä jahtaamassa Helsingin Keskuspuistossa. Saako siellä pitää koiria irti? Olen ajatellut, että siellä saavat maassa pesivät olla rauhassa. Edes siellä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Omistaja tuskin lukee näitä viestejä. Olisi hyvä levittää sanaa, jos vaikka joltain on karannut tällainen ilmeisesti ihan rotukoira ja muuttunut villiintyneeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkopupu kirjoitti:

Olin Ruskeasuon tuntumassa Keskuspuistossa jyrkällä kalliopolulla ja aivan osui, kun rusakkonuori sylmäsi täysillä edestäni pakoon. Ihmettelin, koska ne yleensä tassuttelevat noin hissuksiin tai nököttävät päivät jossain katveessa. Höpötin sille rauhoittavasti, mutta ei auttanut. Syy selvisi, kun katsoin taakseni. Musta koira ajoi sitä takaa täysillä.

Oliko karannut, villiintynyt, vai onko töölöläisillä ja pasilalaisilla tapana ulkoiluttaa koiriaan päästämällä ne riehumaan puistoon? Ihmistä ei koiran seurassa ollut eikä lähimailta sellaista ilmaantunut koiraa kutsumaan.
Koira oli noin pienehkön cockerin kokoinen, täysin musta, kiiltävä lainehtiva karva. Oikein nätti koira. Riippukorvat taisi olla.

Jos joltain on sellainen hukassa, se seikkailee lintuja ja jäniksiä jahtaamassa Helsingin Keskuspuistossa. Saako siellä pitää koiria irti? Olen ajatellut, että siellä saavat maassa pesivät olla rauhassa. Edes siellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu