Juuri nyt: Persupomo kannattaa vastaanottokeskusta

Vastaanottokeskus tuo kuntaan tuloja eri muodoissa, esimerkiksi valtion tukien kautta, ja se luo myös liike-elämään piristysruisketta, Prihti pohtii.

Lisäksi hän nostaa esiin sen, että vastaanottokeskus ostaa kunnalta sote-palvelut, mikä puolestaan takaa hyvät palvelut myös omille kuntalaisille.

Niin kauan, kun valtio maksaa vastaanottokeskuksesta ja turvapaikanhakijoista syntyneet kulut, eikä niitä kaadeta kunnan kapeille harteille, vastaanottokeskukset ovat hyvä asia.

– Ari Prihti

Prihtin mukaan vastaanottokeskus palvelee Punkalaidunta laajempaakin aluetta. Prihti on laskenut erilaisten vastaanottokeskuksen tarvitsemien palveluiden tuovan alueelle jopa 1,5 miljoonaa euroa.

Raha haisee persuissa.

http://yle.fi/uutiset/punkalaitumen_perussuomalainen_pomo_kannattaa_vastaanottokeskusta/8216652
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se siitä "vaihtoehdosta".

Äänestä
  • Tollojen on pakko kannatta, koska hallituksen kusitolppa Soini oli mukana tuomassa laivalastillista Afrikkalaisia muslimeja Suomen pakkasiin palelemaan.

    Äänestä

Vastaanottokeskuksia aiotaan perustaa tänä vuonna yli 10 uutta ympäri Suomea, koska turvapaikkaturisteja saapuu uskomatonta päivätahtia (ilmeisesti jopa liki 100 hlöä vrk:ssa). Vastaanottokeskus paikkakunnalla saa aikaan:
-vastaanottokeskuksen työntekijöiden täystyöllisyys
-paikkakunnan/alueen poliisin täystyöllisyys
-sosiaalitoimen ja Kelan paikallistoimiston täystyöllisyys
-paikallisen ruokakaupan menekin lisäys
-paikallisen huonekalu- ja kodinkoneliikkeen menekin lisäys (kunnalliset vuokra-asunnot ainakin osalle turvapaikkaturisteista)
-paikallisen autoliikkeen ja taksiyrittäjän menekin lisäys

----> siis uskomattoman suuri elinkeinoelämän piristys tämä. Miksi tällaista ei tajuttu tässä maassa jo 30-40 v sitten?

Äänestä
  • Eikös samaan tilanteeseen pääse jos antaa suomalaisille saman määrän rahaa ja työpaikkoja?

    Äänestä

  • Niinpäin, miksi suomalaiset eivät tajua sitä, että mitä enemmän tänne tulee turvapaikanhakijoita, sitä enemmän heidän elintasonsa nousee!! Työtä riittää kaikille ja ehkä työttömyys poistuu kokonaan, eikä ole pelkoa yt-neuvotteluista.
    Olenkohan oikeassa ?

    Äänestä

  • Murhien, raiskausten, ja muiden rikosten lisääntyminen 100%, lisäksi naisten arvon laskeminen torakan tasolle, siinä tulokset apinoiden suomeen rynnimisen lisääntyessä.

    Äänestä

"Niin kauan, kun valtio maksaa vastaanottokeskuksesta ja turvapaikanhakijoista syntyneet kulut, eikä niitä kaadeta kunnan kapeille harteille, vastaanottokeskukset ovat hyvä asia."


Juu, ilmaista tuo on suomalaisille.

Äänestä
  • On aivan naurettavaa kun vastaanottokeskuksia otetaan kuntiin sillä perusteella, että kunta tienaa sillä. Entäs Suomi, jääkö suomi plussalle ottaessaan vastaan pakolaisia. Ei jää, koska verorahoilla tulijat elätetään. Heistä tulee vain menoja koko ajan. Vain todella harvat tulijat menevät töihin ja maksavat veroja tuloistaan. Maahanmuuttopolitiikka on syvästi omaa kansaa halveksivaa toimintaa. Se pitää pystyä lopettamaan mahdollisimman nopeasti. Nuoret, herätkää ajamaan asiaa.

    Ihmettelin vähän työministeri Jari Lindströminkin lausintoa kun hän sanoi, että Kouvola jäi plussalle kun otti vastaan pakolaisia. Entäs suomi, jäikö suomi plussalle? No ei varmasti jäänyt. Perussuomalaisten pitäisi ajatella suomen etua kaikissa asioissa eikä yksittäisen kunnan. Olen pettynyt perussuomalaisten maahanmuutosta antamiin lausuntoihin. Heidän pitää pystyä vähentämään tänne tulijoiden määrää tai sitten on lähdettävä hallituksesta.

    Äänestä

Eikös se Halla-Aho äänestetty sinne Brysseliin hoitamaan homma niin, ettei
Suomeen tulisi pakolaisia ja muita ulkomaalaisia. Mitä se siellä tekee muuta kuin
nostaa isoa palkkaa? Taisi jätkä kusettaa täysillä Suomen kansaa!

Äänestä
  • Näin teki koko perussuomalaispuolue, mutta samanlaisia takinkääntäjiä on joka edustaja joka puolueessa, siksi en ole koskaan äänestänyt yhtäkään kusettajavalehtelijata, vaikka äänioikeuden sain 20 vuotta sitten.

    Äänestä

Jos tuo linja jatkuu persuja odottaa ennennäkemätön antijytky. Ja tämän sanoo ps kannattaja. Kyllä se pakolais ja hyysäyspolitiikka olisi sujunut tähän tapaan niiltä edellisen hallituksenkin puolueilta.

Äänestä

Satalinnan uuden pakolaiskeskusen omistaa persu.

Äänestä

Jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky että silleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lakimuutos kirjoitti:

Vastaanottokeskus tuo kuntaan tuloja eri muodoissa, esimerkiksi valtion tukien kautta, ja se luo myös liike-elämään piristysruisketta, Prihti pohtii.

Lisäksi hän nostaa esiin sen, että vastaanottokeskus ostaa kunnalta sote-palvelut, mikä puolestaan takaa hyvät palvelut myös omille kuntalaisille.

Niin kauan, kun valtio maksaa vastaanottokeskuksesta ja turvapaikanhakijoista syntyneet kulut, eikä niitä kaadeta kunnan kapeille harteille, vastaanottokeskukset ovat hyvä asia.

– Ari Prihti

Prihtin mukaan vastaanottokeskus palvelee Punkalaidunta laajempaakin aluetta. Prihti on laskenut erilaisten vastaanottokeskuksen tarvitsemien palveluiden tuovan alueelle jopa 1,5 miljoonaa euroa.

Raha haisee persuissa.

http://yle.fi/uutiset/punkalaitumen_perussuomalainen_pomo_kannattaa_vastaanottokeskusta/8216652

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu