TUSKIVI! Hallitus ohjelmassa lukee, että Suomi on avoin kansainvälinen yhteiskunta, joka näkee kulttuurit rikkautena. Persuilla tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia ymmärtää mihin tuli nimi laitettua. Rasistisiipi Halla-ahon johdolla aliarvioi hallitusohjelmaa jatkuvasti. Seuraukset näkyy kohta.
HALLITUS NATISEE LIITOKSISSAAN RASISMISTA KOMPAS-
RasismiKuriin
61<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Persujen uusnatsit ovat hajoittamassa hallitusta, tosin tahtomattaan, Persujen on omien hölmöilyidensä takia lähdettävä kohta ulos hallituksesta.
Se olisi persuille pelkästään hyväksi. Ei tuollaisessa hallituksessa toimimisessa ole mitään järkeä. Kun persu lähtee, ei ole enää kansalla ja kepulikokkarilla syntipukkia. On kepulikokkarin pakko itse ottaa vastuuta.
"Suomi on avoin kansainvälinen yhteiskunta".
Sitten tullaankin jo tulkinnallisiin kysymyksiin, mitä sillä tarkoitetaan.
Noin taitaa lukea kreikan, italiankin ja monen muun papereissa ja lausunnoissa.
Minne kaikki vähemmän sulkeutuneet ovat kadonneet?
Kas kun se natina ei kuulu tänne espooseen asti.
Tollot on usein myös"sokeita". Persut ei ole vielä huomanneet Suomen taloudellista tilaa, ongelmia ratkotaan hiekkalaatikko tasolla.
persut on ainoa joka pistää oikeasti hanttiin jotta me suomalaiset veron maksajat ei elätettäs näitä maahan muuttajia meidän omilla verorahoilla. nämä maahan muuttajat savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin verrattuna ja jopa ajokortit ja autot ja pensat maksetaan meidän varoilla. mitä saa normi kantasuomalainen karenssia jos ei kiinnosta tai ei ole töitä. ja suomessako muka työvoimapula? no ei se parane ainakaan sillä että otetaan maahanmuuttajia elämään kulta lusikka suussa tänne eihän niitä kiinnosta sillon työn teko kun kaiken saa ilmasiksi ja jos töihin lähtis joutus maksaa kaiken ite tippus meinaan tulot normi työläisen tasolle.
" nämä maahan muuttajat savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin verrattuna ja jopa ajokortit ja autot ja pensat maksetaan meidän varoilla. mitä saa normi kantasuomalainen karenssia jos ei kiinnosta tai ei ole töitä. "
MIstä hevonvitun uusnatsien tietotoimistosta tämä "totuus" on peräisin???
Toiletti-taneliko siellä huutelee pytyltä. laske paljonko suomaali saa kun se tulee kolmen muijan ja kakaralauman kanssa. Rättipää suomaali tulee tänne vaatimaan oman kulttuurin oikeuksia ja moskeijaa.
Saman verran kuin muutkin per kärsä.
Jo riittää hyysäys!
9.9.2013 12:12
Toimeentulotuki on monelle maahanmuuttajalle tai turvapaikanhakijalle porkkana tulla Suomeen. Suomi onkin turvapaikanhakijan taivas. Sen tietävät myös poliitikot:
"Heidän kannattaa tulla tänne jo sen takia, että käsittelyajat ovat täällä pitkiä ja he saavat täyden ylläpidon ja toimeentulotuen siltä ajalta, kun ovat täällä." Näin siis Ben Zyskowicz.
Soininvaara kommentoi: "Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden joukossa on myös niitä, joita tänne houkuttaa turvapaikanhakijalle maksettava toimeentulotuki, runsaat 300 euroa kuussa, joka on monelle suuri rahasumma. Tämä ei voi olla turvapaikkapolitiikan tarkoitus.
Missä vaiheessa turvapaikanhakijoille on alettu maksaa (lähes) täyttä toimeentulotukea? Täysi toimeentulotuki olisi 400 euroa. Joskus aiemmin käytäntönä oli, että annetaan ruoka ja majoitus, terveydenhoito ja pieni taskuraha. Ei pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevakaan saa toimeentulotuen suuruista rahaa käyttöönsä."
Turvapaikanhakija saa Suomessa eniten tukia, verrattuna muuhun Eurooppaan. Eli kokonainen perhe voi lähteä ulkomailta kolkuttelemaan Suomen portteja ja lomailla muutamia kuukausia tai jopa vuosia täydellä ylläpidolla.
Viisihenkinen perhe tienaa Suomessa 1277 euroa -per kk. Lisäksi maksetaan terveydenhuolto, asuminen sekä kansallisvaate tai pikemminkin kulttuurisopeutumisavustus, joka on noin 700-800 euroa -per kk.
Turvapaikan hakijaperhe saa siis yli 2000 e/kk puhtaana käteen. Se on aika hyvin, kun ottaa huomioon, että majoitus ja terveydenhuolto on heille ilmaista ja vastaanottokeskuksissa tulee ruokakin nenän eteen.
Nuo summat 1277 800 euroa- jaettuna 30 päivällä tekee 69 euroa ja 23 centtiä -per päivä.
Espoolaisen sosiaalitoimiston virkailijan kommentti, joka on nauhoitettu eräältä ystävältä (kyseessä suomalainen lapsiperhe) :
Teidän perheen pitää tulla toimeen 19 eurolla -per päivä. (Turvapaikanhakijan perhe 69 euroa/päivä) Miten te voitte kuvitella saavanne tukia kun olette eläneet yli varojenne etukäteen? Sosiaalivirkailija epäsi tuet tältä perheeltä, jonka taloudellinen tilanne muuttui äkkiarvaamatta huonoksi työnantajan jättäessä tilit maksamatta. Tämä kyseinen perhe joutui erittäin pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Olisi jäänyt ilman ruokaa, mikäli ystävät eivät olisi auttaneet. Heidän taloudellinen tilanne heijastuu vielä pitkälle tulevaisuuteen negatiivisena.
Espoolainen sosiaalivirkailija siis edellytti tältä Suomalaisperheeltä ennustajaeukon ominaisuuksia. Sosiaalivirkailijan mukaan perheen olisi pitänyt ennustaa etukäteen, että palkat jäävät saamatta ja siten heidän olisi pitänyt elää kituuttaen vain vaikka varmuuden vuoksi pettuleivällä ja korvikkeella.
Nyt kun vertaa turvapaikanhakijan perhettä Suomalaiseen perheeseen, tulen miettineeksi kohdellaanko sittenkin Suomalaista lapsiperhettä huonommin kuin turvapaikanhakijan perhettä?
Miten tilanne menisi, jos turvapaikanhakijan perheen mies olisi jäänyt ilman palkkaa? Olisiko Espoolainen sosiaalivirkailija todennut saman asian kuin Suomalaisperheen miehelle?
Homma haisee ja pahalle.
"..savat oikeasti kaiken noin 5 kertaisesti verrattuna kanta suomalaisiin.."
Minusta näyttää kyllä, että ainoa "maahan muuttajien" 5 kertaa parempana saama asia "kanta suomalaisiin" verrattuna on suomen kielen opetus.
Tekstissä on juuri sanottu. Maahanmuuttajaperhe saa 69 euroa per päivä, kun taas suomalaisen pitää tulla toimeen 19 eurolla per päivä. Kyllä siinä on viisinkertainen ero. LIsäksi sossu on maksanut autokoulun tarvitseville, jos ne on osoittaneet tarpeensa siihen. Bussilla kakaralauman kanssa ja rattaat siihen vie bussikuskin hermot.
Nuo "totuudethan" on jo kumotttu. Mutta rasistipellet eivät usko.
Natsityyliin levitetään samoja valheita uudelleen ja uudelleen...
EI OLE KUMOTTU, EIKÄ PYSTYTÄ KUMOAMAAN ! Itse olen somaalien kanssa ollut töissä.
Suomaali?? Rasistinulikka on pahasti valjakki myös itsensä ilmaisussa!
Rasisti on henkisesti jälkeenjäänyt, kirjoitustaito on vielä kehittymätön, ja ajatuskin pätkii pahasti.
Rasistit jauhaa paskaa!
Rättipää mulkun imijä pitää turpansa kiinni.
Raiskaaja-työmies Putkonen näyttää olevan sitä mieltä, ettei hallituspuoluetta saa arvostela. Miksikähän sitä pitäisi kutsua? Suuruudenhulluudeksi? Herkkähipiäisyydeksi? Kekkoslaisuudeksi? Öykkäröinniksi? Vai vain persuiluksi...?
Persureppanat ei oikein ymmärrä miksi heitä kutsutaan tolloiksi, media irvistelee hölmöilevälle persulaumalle joka päivä ja Putkosen poikaa vituttaa.
Rasismi on sairaus joka juontaa juurensa pelosta!
Rasismi on sitä ettei halua rahoittaa aivan kaikkea monikulttuurisuutta. Varsinkin kun itse saa kärsiä köyhyydestä ja työttömyydestä, mutta joillekin tarjotaan ilmainen täysihoito ja taskurahat.
Ilmankos te pelkäätte niin kovin persuja.
Kutsumaa heidät kaffelle ja voittakaa pelkonne.
Olenkos minä sitten rasisti kun vähän kammotta muslimien meno maailmalla ja inhottaa, kun näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä elämään omaa muslimielämäänsä sosiaaliavustusten varassa? Mikä saa sinänsä uskontovastaiset (etenkin kristinuskon vastaiset) punaviher-kannattajat olemaan niin suopeita maahamme tunkevalle allah/muhamed-kaapuväelle ja heidän sairaalle uskonnolleen?
Oletko kuullut? lähti kuin Persu torilta, kun pelkäsi niin pirusti, rasistit pelkää kaikkea pimeästä alkaen.
"näitä tulvii meille Suomeenkin melkoisia määriä"
Mikä on tulva? 500 muslimia vuodessa?
Juurihan tuo puhui rasismista ja pelosta.
Ei persuja tarvitse pelätä, kutsukaa heidät vaikka kaffelle.
Persut ovat turhia.
Monikulttuurisuus on suuri rikkaus, Suomi tarvitsee uutta verta, Suomen sisäsiittoinen kansa on vielä hyvillään kun ulkomailta tulee uusia tuulia.
Persut helvetin kuuseen niin kaikki asiat alkavat taas toimia.
Vai on rikkaus ! Ählämit naitetaan serkkujen kesken senkin pölkkypää, siinä on sisäsiittoisuutta sulle.
No niin no, kun suomalialaista maamua ei näe pimeässä, jos sillä on suu kiinni!
hahahahahaaaaa
Kiintiöpakolaiset Taakanjako-pakolaiset Toissijaista suojelua hakevat.
Tämän lisäksi on myös perheitten yhdistämisohjelma .Veikkauksesi on tämän perusteella 500?
Persuhomojen kanssa ei kukaan täysipäinen ole missään tekemisissä, Suomessa pitää tehdä samanlainen sopimus kuin Ruotsissa, Persut pitää eristää päätöksenteosta kuten Ruotsidemokraatit.
Vihervasureiden harras toi että perussuomalaiset jättäis hallituksen kesken istunkauden, tuskin toteutuu sekään toive, kuten ei toiveet
Ei kun se että mämmitään, mämmitään....mämmitään persujen kannatus 5 %:iin.
Kysymys onkin niin päin, milloin Kepu heittää persutollot helvettiin.
Samaan kastiin vasemmistliiton kanssa?
Tuskin, vasen on sammunut, kuin johtajansa sotshissa.
Virkkunen Kokoomuksesta on ainakin väläytellyt jo ajatusta persujen potkaisemisesta hallituksesta. Harvoin sitä Kokoomuksen edustajan kantaa arvostaa, mutta nyt niin on.
Kyllä Persut vielä heitetään pihalle, koko kansan onneksi.
Jännityksellä odotamme, miten käy.
Laiskat, kateelliset ja aggressiiviset vasurit odottavat Ruotsin mallin mukaista säpinää lähiöiden kaduille malttamattomina.
Ruotsista on tosiaan otettava mallia, persuja pitää kohdella samoin kuin Ruotsidemokraatteja, Persut on pistettävä yhteisellä päätöksellä sivuraiteelle.
Kulttuuri on rikkautta... Pitäkööt somput ja musut omansa poissa Suomesta!
PS historiallinen aikaansaannos on jo se, että viherpunkit ja rkp eivät ole hallituksessa.
Uusnatsit häädetään helvettiin hallituksesta!!
Vieläkö viherpunikit ajaa vallankumousta ja ihmisten tappamista, kuten sata vuotta sitten.
Valtaan päästyään punikki ei epäröi eliminoida "vääräuskoisia" tieltään.
Persut on Suomelle helvetinmoinen riippakivi.
Kokoomus on juolissaan mamubisneksistä.
Esimerkiksi huostaaotto on hyvä bisnes. Asiakas tuottaa 100 000 e vuodessa. Veronmaksaja maksaa.
Bisneksen raaka-ainetta tarvitaan koko ajan lisää. Sitä lennätetään mm. Sarvesta.
Juolissaan? Oletko perus persu vai muuten vaan tollo?
vihervasemmisto marssii ulkolaisten mummujen puolesta mutta kerkeiskö ne vaihtaan suomalaisten mummujen vaippoja ettei tarvii koko päivää paskoissaan maata mutta vakavasti täällä kuolee ihmisiä leikkausjonoihin säästöjen takia pitääkö niitä säästöjä tehdä vielä lisää että on varaa ottaa lisää mamu työttömiä tänne?
Lisää mamutyöttömiä Suomeen, tottakai!
Kultamunien haudonta on unelmista kaunein.
Olishan se kiva nähdä mitä persut tekee niiden vanhusten hyväksi nyt kun ovat sinne hallitukseen päässeet. Ai niin pitävät tiukasti hallituspaikastaan kiinni, kun millään muulla ei niin väliä.
Kultamunat on ihanan vatkulleja!
Persut on perseestä!
Edellisen hallituksen suurin saavutus oli kun pysyi koossa.
Miksi te persut olette päättämässä hallituksessa mamujen tuomisen lisäämisestä,te toimitte vastoin kaikkia vaalilupauksia te olette hallituksessa päättämässä oman maan kansalaisten kurjistamisesta ja te olette mukana puoltamassa näitä päätöksiä älkää yrittäkö kierrellä ja kaarrella TE OLETTE PÄÄTTÄMÄSSÄ JA PUOLTAMASSA NÄITÄ ASIOITA.
Jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky jytky että silleen.
Missä jytkytellään Persujen jytkyttely loppui jo Persujen huligaaninulikoiden tempaukseen Jyväskylässä.
Rasismi on tiensä päässä, Persujen kannatus hiipuu.