Ostin epilaattorin, mutta se ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hellävarainen. Sattuu (tietenkin) mutta mikä inhottavampaa on se, että jalat ovat punaisia pisteitä täynnä jälkikäteen ja kipeät jo toista päivää. Olen miettinyt kokeilevani seuraavaksi sokerointia. Kumpi on teidän mielestä kivuttomampi menetelmä?
Vastaukset 4
- åpopoå
'åpoå'po'å po
- Keira
Epilointi parempi, mutta sitä täytyy vain jatkaa säännöllisesti.
Aikoinaan kun itse ensimmäisen kerran epiloin sääret, siihen meni kolme päivää. Sattui niin lujaa, ettei yksinkertaisesti kärsinyt kerralla enempää. Sitten pidin viikon väliä, ja epiloin taas, oli jo helpompi urakka, selvisin yhdellä kerralla.
Melko pian sattuminen loppui, ne karvathan kasvavat eri tahtiin, joten epiloitavaakin on vähempi, ja ne jotenkin irtoavat kivuttomammin.
Punaiset jäljet häipyy kyllä, kunhan kuorii ja kosteuttaa kinttujaan, eikä niitä enää useamman kerran jälkeen edes tule.
Hassua oli se, että kainalot sain epiloitua alusta asti ilman suurempaa tuskaa, mutta jalat oli herkkä kohta. Ilmeisesti säärikarvani kasvavat luusta asti.
Tuon takia sokeroinnit ja vahaamisetkin koen huonompana, omalla epilaattorilla pystyin ajelemaan omaan tahtiini, ja totuttelemaan kipuun. - Autsss
Ehkäpä mun pitää vaan koittaa jatkaa. Laitoin kookosöljyä ja se helpotti ihoa aika hyvin. Karvojen kasvettua uutta yritystä kehiin! Nyt olk pakko höylätä loput, että sain reissuun karvattomat sääret :D
- edrtfhyuji
Kipu on ihan sama sokeroinnissa ja epiloinnissa. Kummassakin revitään karvat juurinen. Erona ehkä se, että sokeroinnissa repäiset isommalta alueelta karvat nopeasti pois, joten sattuu hetkellisesti enemmän. Sitkeästi kun jaksaa vaan jatkaa niin iho kyllä tottuu siihen, että karvat revitään juurinen. Vuosia sääreni ja kainaloni epiloineena se ei tunnu enää juuri ollenkaan. Ensimmäisen kerran kainaloiden epiloimiseen meni useita päiviä ja noin jokainen karvatuppi vuosi verta epiloinnin jälkeen :D
Sokerointi on vähän hidasta ja monesti sottaistakin puuhaa, joten itse mieluummin epiloin. Sokerointia käytän vain alapäähän niihin kohtiin, joita ei pysty epiloimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1582646
- 561149
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160937Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....56853- 83777
- 4769
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173750Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e173690- 59656
- 6654
- 53647
- 67646
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.189643Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588- 54578
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?123545Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66529- 34517
- 55508