Mutta Immoskohuun viitattiin kahteenkin eri kertaan. Valtamedia yrittää peitellä sitä, että Ikeassa kehitysmaalainen turvapaikanhakija tappoi julmasta kantaruotsalaisia.
Ei mulla muuta.
Ei mulla muuta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olet luulosairas. Ikean tapauksesta uutisoitiin kun se tapahtui. Miksi sitä pitäisi rääppiä meillä. Sehän tapahtui Ruotsissa. Vai muka valtamedia peittelee. Peittelee mitä?
Se ei kosketa meitä millään lailla. Maailmalla tapahtuu kaikenlaisia asioita.
Olisi ollut ihan paikallaan kertoa, että vasta maahantullut kehitysmaalainen kiitti mahdollisuudesta parempaan elämään teilaamalla kaksi kantaruotsalaista tylysti puukolla.
Mutta eihän valtamedia halua mässäillä somalien tai muiden kehitysmaalaisten tekemillä rikoksilla, sillä maahanmuutto ja monikulttuurisuus on rikkaus!
Aika kyynisesti todettu, ettei puukotus kosketa meitä millään lailla. Entä jos se olisi tapahtunut Espoon Ikeassa? Olisiko sekin ollut yksittäistapaus?
Mutta viherpaskaa kiihottaa ja koskettelee viikkotolkulla jonkun immosen täysin asiallinen lausunto?
Jos kanttis olisi puukottanut mustia ei varmaankaan median toiminnassa olisi eroa. Ruotsissa on jo sen verran maahanmuuttajia että ei pitäisi olla mitään väliä kummin päin tämä tapahtuu.
Mitä veikkaatte, olisiko esimerkiksi suomen median uutisoinnissa eroa nykyiseen.
Ikean tapauksesta on jätetty kaikki olennainen kertomatta!
Esimerkiksi tämä!
https://themuslimissue.wordpress.com/2015/08/11/sweden-ikea-witness-asylum-seeker-had-cut-at-least-one-head-off-the-attack-was-a-terrorist-act/
http://www.exponerat.net/bildvittne-asylsokarna-hade-skurit-av-minst-ett-huvud/
Siinä teille rasismia!
Tässäpä sitä itseään, oikein haiseva hyysärinpaska.... alla...
Tai sekaisin kuin seinäkello.
Luultavasti vielä molempia.........Voi Ressukkaa...
.........................." Olet luulosairas. Ikean tapauksesta uutisoitiin kun se tapahtui. Miksi sitä pitäisi rääppiä meillä. Sehän tapahtui Ruotsissa. Vai muka valtamedia peittelee. Peittelee mitä?
Se ei kosketa meitä millään lailla. Maailmalla tapahtuu kaikenlaisia asioita.
Olipa rasistin henkisen tason mukainen viesti.
Voisitko arvoisa mamujen hyysääjä sanoa yhdenkin euroopan maan missä ei ole mamuista aiheutunut suuria ongelmia,Suomi on hyvää vauhtia liittymässä joukkoon.
Olet sairas rasisti.
NUO SUOMEN UUTISET TIEDETÄÅN. MUTTA KUUNNELKAANHAN TOTUUDEN UUTISIA RADIO DEIN KANAVALTA, NIIN SIELTÄ KUULUU TOTUUS ESIM. ISRAELISTA,MITEN MUSLIMIT KÄYTTÄVÄT HYVÄKSEEN SAATANAN VALEHTEVAA HUPAKKO MEDIAA. VAIKKA MUSLIMIT ITSE POMMITTAVAT OMIAAN,-NIIN MEDIA VÄITTÄÄ ISRAELIN AMPUNEEN SIVIILEIDEN KESKELLE !!!
Onneksi ottivat Ikeasta veitset myynnistä.
Suomessa saa vielä Fiskarssin kirveitä kuitenkin...
Ylen ja Maikkarin kiinnostus Ikean puukotukseen loppui kuin seinään heti kun selvisi että puukkotappajat olivat kuranaamaisia turvapaikanhakijoita.
Tuo on 100% totta.
Hys hys. Immosen face-kirrjoitus paljon pahempi kuin kahden ihmisen kuolemaan johtanut terrori-isku naapurissa.
Onneksi on tällainen sosiaalinen media olemassa , jota viherkommaripaskat eivät pysty sensuroimaan.
Somali
Eritrealainen. Kristitty. Revi siitä.
Pidätetty ei ole kristitty. Huutaa allahia katsokaa video ennekuin se häviää täältä.
https://www.youtube.com/watch?v=0KbkUZHoHF0
Tätä mediaa ei lue kuin 10-50 könyäjää.
Näin se on. Kerroin päivällä lukeneeni tältä palstalta, mitä Ikeassa todella tapahtui eräässä kahvipöydässä. Tiedän kyllä, että kuulijat olivat kaikki vihreitä, tai muita vasemmiton aatteen kannattajia. Ei minua uskottu, kun ei kerran YLE tai muu lehdistö sellaista ole kertonut. Älä viitsi valehdella, näin he minulle vastasivat.
Olisiko, että toisin kuin persujen hevosmiesten uutistoimisto, Yle tarkistaa lähteensä ennen julkaisua?
Persut olivat jo lähtemässä joukkolahtaamaan muslimeja, mutta nyt näyttääkin siltä että murhaaja oli eritrealainen kristitty. Pimahtanut, totta kai. No, laki lienee Ruotsissakin.
Koska kristitty on huutanut allah akbar verityön yhteydessä?
Yllättävää, eihän noista vihervasukkien kultamunista näköjään koskaan enää tiedä...
Jos tekijä olisi olut joku kantaruotsalainen (mitä media toivoi hartaasti) olisi tullut heti ylimääräinen uutislähetys ja Halla-Ahoa, Immosta ja Soinia hiillostettaisiin loppu kuukausi niin ylessä, maikkarissa, hesarissa kuin iltapäivälehdissä.
Se on täsmälleen juuri noin, valtamedia olisi repostellut asialla viikkoja, ellei kuukausia. Nyt kun tekijä oli musta mies, niin media pyrkii lakaisemaan koko tapauksen maton alle mahdollisimman vähin äänin.
Jokainen suomalainen ymmärtänee nykyään, että median tehtävä on vain lietsoa persu-vihaa ja kertoa maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta vain ja ainoastaan positiivisessa valossa.
Immonen = suomalainen
Ikea keissi = ruotsalainen